torstai 29. joulukuuta 2022

Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu

 

Kalmanperhon kutsu aloittaa nuorille tarkoitetun fantasiatrilogian. Seuraavat osat ilmestyvät 2023 ja 2024.

Lähtötilanne on seuraavanlainen: 14-vuotias Lilja ja hänen isoveljensä Joonatan muuttavat maalle mummon luo. Lilja on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, eikä hän saa uudessakaan koulussa ystäviä. Seuratessaan pääkallokiitäjää Lilja luiskahtaa toiseen todellisuuteen ja siellä maalaiskylään, joka vaikuttaa elävän menneisyydessä.

Juonesta ei voi kertoa tuon enempää. Toinen todellisuus on tietysti omanlaisensa. Siellä on jotain tuttua, jotain erilaista, sadunomaista, mutta myös jotain pelottavaa kuten uhkaavaa pimeyttä.

Se on kuin laahaava ääni tai painostava hiljaisuus. Tunsin, että jokin vaani selkäni takana ja lähestyi… Kunnes silloin metsässä se olikin yhtäkkiä edessäni, mutten silti nähnyt sitä. Se oli kuin vääristymä maisemassa tai näkökentässäni…

Lilja löytää itsestään uusia ominaisuuksia kuten rohkeutta. Hän saa myös ystäviä ja ehkä vähän ihastuukin kaikkien seikkailujen keskellä.

Kalmanperhon kutsu on oikein hyvä trilogian avaus. Se on paikoin jännittävä, mutta ei pelottava. Lopussa yksi arvoitus selviää, mutta muita jää ratkaistavaksi seuraaviin osiin. Arvoituksellinen maailmaa uhkaava pimeys jäi vaivaamaan ainakin minua niin, että jatko-osat on luettava.

Muissa blogeissa mm. Kirjapöllön huhuiluja ja Kirsin kirjanurkka.


Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu
S & S 2022, 512 s.

4 kommenttia:

  1. Olinkin jo aivan unohtanut tämän kirjan. En ole sitä kirjastossa nähnyt - toivottavasti se on merkki siitä, että nuoret lainaavat kirjaa ahkerasti! Meilläpäin surullisen nopeasti ja helposti saa nuorten uutuudet lainaan, mikä kertoo kirjojen vähäisestä suosiosta ja liikkeestä lainaajien välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harmi, jos nuoret eivät löydä tätä kirjaa. Helmet-kirjastoissakin näkyy olevan tällä hetkellä useita kappaleita hyllyssä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jos pidät fantasiasta, niin ilman muuta kannattaa lukea.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.