Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa

 

Tavallisen pikkukaupungin ankean lähiön lähellä on metsä, jossa on portti toiseen maailmaan. Portin ovat löytäneet, kumpikin erikseen, nuoret aikuiset Irene ja Hugh. Hugh työskentelee kaupan kassana ja asuu yhdessä äitinsä kanssa, joka kontrolloi ja rajoittaa hänen elämäänsä. Irene on autolähetti. Hän ei voi asua äitinsä uusperheen kanssa, koska isäpuoli ahdistelee häntä.

Portin takana olevassa maassa on koko ajan hämärää kuin illalla. Aika kuluu siellä paljon hitaammin kuin normaalimaailmassa. Maa on lepo- ja pakopaikka.

”Mutta tosiasia oli, että yksi paikka, missä elämä ei tuntunut monimutkaiselta, oli tuo paikka puron varrella, ja hänen oli palattava sinne takaisin ollakseen vaiti ja ajatellakseen ja ollakseen yksin; juomaan vettä, uimaan vedessä.”

Maassa on asukkaita, joiden elinympäristö vaikuttaa keskiaikaiselta. Irene on tutustunut heihin ja oppinut heidän kieltään. Hugh on vasta löytänyt tien hämärän maahan. Asukkaat pelkäävät jotakin, jota he eivät saa selitetyksi, mutta he uskovat Hughin voivan pelastaa heidät. Irene ja Hugh suhtautuvat toisiinsa aluksi vihamielisesti. He ovat mustasukkaisia hämärän maasta. Kun Hugh suostuu auttamaan asukkaita, Irene lähtee hänen mukaansa,  ja he joutuvat seikkailuun, joka vaatii kaikki heidän voimansa.

Ikuisen hämärän maa kertoo rohkeudesta kohdata tuntematon, rohkeudesta riuhtaista itsensä irti menneestä ja itsenäistyä.

”Minä olen ohittanut lohikäärmeen paikan enkä voi palata takaisin. Minun täytyy jatkaa eteenpäin. Se oli minun kotini, valo ikkunassa, tuli takassa, minä olin täällä lapsi, minä olin tytär, mutta se kaikki on mennyttä. Nyt minä olen vain lohikäärmeen tytär ja kuninkaan lapsi, se jonka on kuljettava yksin, jatkettava eteenpäin, koska takanani ei ole mitään kotia.”

Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa
Suomentanut Jyrki Iivonen
Vaskikirjat 2017, 212 s.
Englanninkielinen alkuteos The Beginning Place 1980