sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Helena Telkänranta: Millaista on olla koira?

 

Minulla ei ole koiraa, mutta olen elämäni aikana tutustunut hyvin neljään koirayksilöön. Helena Telkänrannan kirjaa Millaista on olla koira? lukiessa oli mukava verrata tuntemiani koiria kirjan tietoihin.

Telkänranta on eläinten käyttäytymistieteen tohtori. Hän kirjoittaa koirien käyttäytymisestä uusimpaan tutkimustietoon perustuen. Lukija oppii muun muassa, että eri rotujen käytökseen on jalostuksen tuloksena jäänyt erilaisia osia petoeläimen liikemallista, ja siksi ne sopivat erilaisiin tehtäviin. Taipumus innostumiseen taas riippuu dopamiinireseptorien määrästä aivoissa, ja se on eri roduilla erilainen. Mielenkiintoinen oli myös tieto, että suurin osa koiran käyttäytymisestä ja kyvyistä vastaa noin neljän kuukauden ikäistä sutta.

Jotta pennusta kehittyisi luottavainen ja tasapainoinen koira, sitä ei pitäisi luovuttaa uuteen kotiin ennen kuin sen vaaranvälttämiskäyttäytyminen on käynnistynyt. Sitä aikaisempia tapahtumia pentu on oppinut pitämään luonnollisina ja turvallisina.

Vastaavasti jos pennut ovat jo ehtineet useaan kertaan kohdata pölynimurin, vieraita aikuisia ja vieraita lapsia, nämä ovat päätyneet vaarattomien asioiden kategoriaan. Jos kasvattajalla on mahdollisuus päästää pentuja käymään ulkona paikassa, jossa ei liiku rokottamattomia vieraita koiria, ja jos kasvattaja ehtii kuljettaa pentuja hississä, bussissa, autossa ja muissa kummallisuuksissa, joita ihmisyhteiskuntaan sisältyy, tapahtui se sitten vaikka kantokopassa, pentu saa tilaisuuksia luokitella nämäkin ympäristöt turvallisiksi.

Koiran kouluttamisessa nopein ja luotettavaan suoritukseen johtava tapa on positiivinen vahvistaminen. Siinä käytetään hyväksi koiran kahdesta motivaatiojärjestelmästä palkkion tavoittelua. Vaihtoehto on tehottomampi pelotteluun ja rankaisemiseen perustuva menettely, jonka käyttö on nykyisin onneksi vähentynyt.

Edellä esiin nostamieni asioiden lisäksi kirjassa on paljon muutakin, esimerkiksi vinkkejä koiran ilmeiden tulkitsemiseen. Millaista on olla koira? sopii luettavaksi kaikille koiraihmisille. Se tarjoaa uusia näkökulmia koiran ja ihmisen yhteiselämään.


Helena Telkänranta: Millaista on olla koira?
SKS Kirjat 2023, 161 s.

***********

Millaista on olla koira? ei ole koirien kasvatusopas, mutta siitä huolimatta siitä saa vinkkejä koiran kouluttamiseen ja kohteluun, joten sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta vaikuttava teos, kiitos avauksestasi. Tuo positiivinen vahvistaminen on erinomainen keino.
    Erirotuisia koiria on ollut itsellä elämän varrella useita, ja nytkin on perhekunnassa viisi erirotuista ja eri lailla käyttäytyvää koiraa, joten varaukseenhan tämä meni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat varmasti paljon irti tästä kirjasta, kun sinulla on noin paljon kokemusta koirista.

      Poista
  2. Tämä on lukulistalla. Meillä on kaksi koiraa <3

    VastaaPoista
  3. suosittelen En hunds bästa vän av W Bruce Cameron, ei näköjään suameks

    VastaaPoista
  4. Eläinten mielenmaisema ja elekieli kiinnostavat, joten tämän kirjan nimen laittelen ylös. Olen itse varttunut koiraperheessä ja olen erittäin eläinrakas muutenkin. Täällä on paljon koiria, joita minulla on ilo ihailla päivittäin, vaikkei omaa haukkua olekaan. Luulen, että tästä kirjasta on iloa ja hyötyä minullekin, vaikkei omaa koirulia olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin pidin tästä kirjasta, vaikka minullakaan ei ole koiraa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.