Tutkija Minna Maijalan kirja Minna Canthista jäi minulta aikanaan lukematta, vaikka kirjabloggaajat valitsivat sen ilmestymisvuotensa parhaaksi tietokirjaksi. Naistenviikko on sopiva ajankohta korjata tuo aukko lukemisissani. Naistenviikkohaastetta vetää jälleen kerran blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Muistan kirjan ilmestymisajalta, että siitä nostettiin esille Maijalan aikaisemmista tulkinnoista poikkeava käsitys Canthin aviomiehestä ja avioliitosta. Canthin aikalaisen Lucina Hagmanin kirjoittama ensimmäinen elämäkerta oli luonut kuvan vaikeasta avioliitosta, jossa Canth kypsyi naisasianaiseksi. Maijala on paneutunut Canthin itsensä norjalaiselle lehdelle kirjoittamaan pienoiselämäkertaan sekä hänen laajaan kirjeenvaihtoonsa ja on päässyt siten lähelle Canthia. Hän tutustuttaa lukijan Minna Canthiin, joka oli tavallinen ihminen ”iloineen ja suruineen, innostuksineen ja heikkouksineen” ja jonka avioliitto rakastavan miehen kanssa oli onnellinen.
Pidin kirjassa erityisesti siitä,
miten Maijala käsittelee Canthin tuotantoa nimenomaan kirjallisuutena, eikä
pelkkänä ”tendenssikirjallisuutena”.
”Teosten lukeminen puhtaasti
yhteiskunnallisena kannanottona, lähestulkoon poliittisena manifestina, jättää
sivuun tärkeimmän osan Canthin kirjailijantyötä ja sen syvät yhteydet ajan
eurooppalaiseen kirjallisuuteen ja uuteen luonnontieteelliseen maailmankuvaan.”
Minulle oli aivan uutta lainauksessakin
mainittu Canthin syvällinen perehtyminen aikalaiskirjallisuuteen, joka näkyy
selvästi Maijalan analyyseissä hänen teoksistaan.
Kirja on jaettu kolmeen osaan,
joista ensimmäinen, Elämä, kertoo Canthin elämäntapahtumat. Toinen osa, Kirjoittaminen,
keskittyy Canthiin kirjailijana. Kolmannessa osassa, nimeltään Aatoksia,
käsitellään naisasiaa, mutta muun muassa myös Canthin suhdetta uskontoon. Sitä
Maijala kuvaa ”hartaaksi epäilyksi”. Rakenne johtaa joissakin kohdissa
toistoon, mutta ei häiritsevästi.
Vaikka Canth saavutti arvostusta
jo elinaikanaan, hän joutui kokemaan rankkaa arvostelua konservatiivisilta
piireiltä. Kirjeessä Otavan Hannes Gebhardille hän purkaa tuntojaan.
”Kansallisesta innostuksesta
ryhdyin työhön. Ja hauskaa, iloista se oli alussa. Mutta »Työmiehen vaimosta»
alkaen olen saanut kokea niin paljon vihaa, ilkeyttä ja vainoa, että työ
muuttui surulliseksi velvollisuudeksi ja lopulta kun sekä valtiopäivillä, että
Suomettaressa minut leimattiin »turmiolliseksi» kirjailijaksi. Ei en sitä enää
pitänyt velvollisuutenakaan. Raskasta se on ollut ja masentavaa.”
Edelläkävijän osa ei aina ole
helppo.
Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth
Otava 2014, 431 s.
***********
Minna Canthin ohella kirja luo kuvan Kuopion kulttuurielämästä 1800-luvun lopulla, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista.
Canthilla oli kyky kirjoittaa kaikesta hyvin uskottavaa. Helposti niillä aiheilla olisi saanut aikaan kiusallista paatosta ja liioittelua.
VastaaPoistaMinä olen vasta viime vuosina tutustunut Canthin tuotantoon. Se on vaikuttavaa.
Poista