lauantai 1. heinäkuuta 2023

Fernando Aramburu: Hijos de la fábula

 

Hijos de la fábula (Sadun lapsia; ei suomennettu) on tänä vuonna ilmestynyt kansainvälisen menestysteoksen Äidinmaa kirjoittajan Fernando Aramburun romaani. Äidinmaata en ole lukenut.

Kirjan nimen voisi hyvin kääntää myös Sadun poikia, koska se kertoo kahdesta nuoresta baskimiehestä. Asier ja Joseba kuljetetaan Etelä-Ranskaan, jossa he odottavat pääsevänsä ETA:n koulutukseen. Heidät sijoitetaan maatilalle, jossa he asunnon vastikkeeksi avustavat talon töissä. Tilalta myydään vihanneksia, hedelmiä ja kananmunia. Poikien lämmittämätön asumus on kanalan yläkerrassa.

Asier ja Joseba odottavat koulutuksensa alkua. Tosin lukija epäilee alusta alkaen, että onkohan sitä ollut koskaan tulossa. Lokakuun 20. päivä vuonna 2011 romahduttaa heidän odotuksensa. Silloin ETA ilmoittaa luopuvansa aseellisesta taistelusta. Asier ja Joseba jäävät tyhjän päälle. Heidän yhteyshenkilönsä katoaa. He kokevat, että heidät on petetty. He päättävät perustaa uuden taistelevan liikkeen, jonka johtaja on Asier ja tiedottaja ja historioitsija on Joseba.

Kirjan tyylilaji on humoristinen ironia. Asier ja Joseba ovat varsinaisia tumpeloita. Heidän puheillaan ja teoillaan ei ole mitään yhteistä. He suunnittelevat kidnappauksia ja räjäytyksiä. Heillä ei ole aseita, joten he harjoittelevat ampumista luudanvarsilla. Kun rahat alkavat loppua, he syyllistyvät pikkuvarkauksiin. Vievät jopa koulupojan eväät.

Kirjaa mainostetaan erittäin hauskaksi, mutta tämän tyyppinen huumori ei ole minun lajini. Pojat ovat maatilalla lähes puolet kirjasta, ja silloin ei tapahdu oikeastaan mitään. Maatilalta lähdettyään he jatkavat toilailujaan. Tutustuvat sentään tyttöön, joka kiihkeänä vasemmistolaisena kannattaa heidän suunnitelmiaan ja lähtee heidän mukaansa kotimaahan.

Epäilen, että kirjassa on sellaisia viittauksia baskien elämään ja historiaan, jotka menivät minulta täysin ohi. Aramburu itse on syntynyt San Sebastiánissa Baskimaan itsehallintoalueella. Hän tietänee, mistä kirjoittaa.


Fernando Aramburu: Hijos de la fábula
Tusquets 2023, 312 s.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvin erilaiselta kuin "Äidinmaa", jossa kirjailija on melkoisesta sivumäärästä (664) huolimatta mielestäni onnistunut mainiosti:
    Sivumäärä pitää sisällään jonkin verran toisteisuutta, mikä normaalisti aiheuttasi lukijana huomion tiivistämisen edullisuudesta, mutta arvelen Aramburun käyttäneen sitä tässä tarkoituksellisena tyylikeinonaan.

    Äidinmaa on oiva nimi teokselle, sillä kirjailija on varsin taitava naiskuvauksissaan ja heidän mielenliikkeidensä ja ajatuskulkujensa sekä toimintamalliensa kuvajaana. Aramburu levittää lukijansa silmien eteen koko ihmiselon tunnekirjon ja leyhyttelee avaamaallaan kookaalla viuhkalla estoitta lukijansa kasvoja luoden mielikuvia, jotka vievät kerronnan ytimeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aramburulta on ilmestynyt tänä vuonna suomennos hänen Äidinmaata seuranneesta romaanistaan Tervapääskyt. Siitä olen nähnyt pari kommenttia, joissa sitä sanotaan Äidinmaan tyyliseksi.

      Poista
  2. Kuulostaa omalaatuiselta tuo huumori. Sopii kyllä käsitykseeni Baskimaasta, joka ei ole kovin hyvä. Patikkamatkalla siellä minusta tunnelma oli usein tyly ja joskus uhkaava, varsinkin maaseudun pikkukylissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen matkustellut jonkin verran Espanjassa, mutta en Baskimaalla. Mielenkiintoinen tuo tietosi tunnelmasta.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.