Iida Turpeinen: Elolliset

 

Elolliset kertoo sukupuutosta stellerinmerilehmän kautta. Se kertoo nimenomaan ihmisen aiheuttamasta sukupuutosta ja siitä, miten vaikeaa oli ymmärtää, että ihminen voi aiheuttaa jonkun lajin sukupuuton. Alun perin oli jopa vaikea hyväksyä, että maapallolla on elänyt lajeja, jotka ovat hävinneet. Maailma ei ollutkaan muuttumaton.

”Merilehmät eivät opi pelkäämään. Ne laiduntavat heistä välittämättä, keskittyvät vedenalaisiin asioihinsa, ja Steller voi soudattaa jollan aivan niiden kylkeen. Kerran nuori uros tulee niin lähelle, että hän pystyy laskemaan kätensä sen selkään. Eläin tutkii heidän venettään, koettelee sen lankkuja turpansa herkillä harjaksilla, ja Steller kuljettaa sormiaan pitkin eläimen nahkaa.”

Kirjassa on kolme osaa, joista ensimmäisessä luonnontutkija Georg Wilhelm Steller löytää 1700-luvulla ennestään tuntemattoman merilehmän, joka sittemmin nimetään hänen mukaansa. Toisessa osassa selviää, miten yksi merilehmän luuranko päätyy Alaskasta Helsinkiin. Helsingin eläinmuseossa (virallisemmin: Luonnontieteellisessä museossa) näytteillä olevasta luurangosta on Elollisten vaikutuksesta ilmeisesti tullut vetonaula ennestäänkin suosittuun museoon. Kolmannessa osassa ollaan Helsingissä, jossa luuranko ensin kootaan ja dokumentoidaan piirtämällä ja myöhemmin restauroidaan.

Iida Turpeinen on tutkija. Se näkyy viileän toteavasta tyylistä, jolla hän kirjoittaa dramaattisista tai tunteisiin vetoavista tapahtumista, kuten Stellerin tieteellisen retkikunnan haaksirikkoutumisesta autiolle saarelle ja sieltä pelastautumisesta, suomalaissyntyisen Alaskan kuvernöörin Hampus Furuhjelmin vaimon Annan yksinäisistä synnytyksistä, professori von Nordmannin assistenttiin, taitavaan piirtäjään neiti Hilda Olsoniin tiedeyhteisössä kohdistuvasta halveksunnasta, nuoreen tulevaan eläinmuseon preparaattoriin John Grönvalliin kohdistetusta kivääristä hänen vartioidessaan Aspskärin lintusaarta.

Elolliset järkyttää lukijaa stellerinmerilehmän kohtalolla. Se hävitettiin sukupuuttoon vain kahdessakymmenessäseitsemässä (27 !!!) vuodessa löytämisensä jälkeen. Lajien häviäminen jatkuu. Kiitoksissaan kirjailija kiittää niitä noin 400 lajia, jotka määriteltiin sukupuuttoon kuolleiksi kirjan kirjoittamisen aikana, osan nimeltä mainiten.

Elolliset tuo tieteellistä tietoa kaunokirjalliseen romaaniin. Yhdistelmä on onnistunut loistavasti. Soisin kaikkien lukevan tämän kirjan.

Iida Turpeinen: Elolliset
S & S 2023, 297 s.