José
Saramagon Elefantin matka perustuu todelliseen tapahtumaan. Portugalin
kuningas Juhana III lahjoitti elefantin vaimonsa serkulle Itävallan
arkkiherttua Maksimilianille. Vuosi oli 1551. Portugalilaiset saattoivat
elefantin Lissabonista Valladolidiin, josta itävaltalaiset veivät sen Wieniin. Saattueessa
oli mukana kotimaahansa palaava arkkiherttua vaimoineen. Elefanttiparka joutui
kävelemään pitkiä
matkoja. Vähän helpotusta toivat laivakuljetus
Espanjan rannikolta Rosasista Genovaan ja jokipurjehdus Itävallassa.
”Elefantti oli todellakin toista
maata. Niin toista, ettei sillä ollut mitään tekemistä tämän maailman kanssa,
sitä ohjasivat säännöt jotka eivät sisältyneet mihinkään tunnettuun
käyttäytymisnormistoon, niinpä, kuten pian nähtiin, sille oli yhdentekevää,
kulkiko se arkkiherttuan vaunujen edessä vai takana.”
Elefantti Salomon kyydissä kulkee
sen intialainen hoitaja Subhro. Arkkiherttua käyttää valtaansa ja muuttaa nimet
Suleimaniksi ja Fritziksi. Matkavauhdin ja ruokatauot määrää kuitenkin
elefantti. Matkalla koetaan Espanjan kuivuus ja kuumuus, Alppien lumisateet ja
kylmyys, ja kohdataan elefanttia ihmettelevät kansanjoukot.
Subhro puolestaan ihmettelee
ihmisten käytöstä, ja välillä kertojakin lausuu oman mielipiteensä. Portugalin
ja Espanjan rajalla on vähällä syttyä sotilaallinen konflikti naurettavan
vähäpätöisestä syystä. Saramagon satiiri kohdistuu omanarvontuntoisiin
tärkeilijöihin. Koomisimmissa kohtauksissa arvostelun kärki osuu katoliseen kirkkoon
ja sen edustajiin. Piikkejä saavat myös tavalliset taikauskoiset ihmiset. Välillä
kertoja puhuu suoraan nykyajasta kuten arvostellessaan oman kielen väheksyntää.
Tämä sopisi myös nyky-Suomen intoon käyttää englantia.
”Portugalin kieli on
lusitaanien järjestyksessä niin halveksittu että näinä aikoina, jolloin
sivistyneet vajoavat barbaarisuuden tasolle, algarvea voi sanoa seuduksi missä
portugalin kieli vaietaan kuoliaaksi.”
Edellä en ole tehnyt
kirjoitusvirhettä, vaan kirjassa kaikki erisnimet kirjoitetaan pienellä
kirjaimella.
Elefantin matka on satiirisen humoristinen. Se ei ole niin hauska, että naurattaisi ääneen, mutta siinä on
teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään – tai huokailemaan.
Muualla blogeissa esim.: Jokken kirjanurkka, Luettua elämää ja Keltainen kirjasto.
José Saramago: Elefantin matka
Suomentanut Sanna Pernu
Tammen Keltainen kirjasto 2011, 226 s.
Portugalinkielinen alkuteos A Viagem do Elefante 2008
***********
Helmet-haaste: kohta 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja.
Tämä kuulostaa taas mielenkiintoiselta, vaikka en ole kirjailijaa lukenut. Keskeytin sen jonka aloitin, kun hän oli voittanut Nobelin. Tyyli oli minusta raskas ja koukeroinen. Tässä näyttäisi olevan kohtuullinen sivumäärä, ehkä tyylikin on kevyempi...
VastaaPoistaLuin Saramagolta Nobelin jälkeen romaanin Baltasar ja Blimunda, ja sen koin aika raskaaksi. Elefantin matka on oikeasti paljon kevyempi. Siinä on muutama seikka, joihin pitää tottua. Nuo mainitsemani pienet alkukirjaimet ja dialogin esittäminen niin, että puhuja vaihtuu aina ison alkukirjaimen kohdalla. Minusta noihin tottui pian.
PoistaLuettu on. Siitä on jo kymmenen vuotta, mutta hyvin on matka mielessä.
VastaaPoistaKahta aiemmin lukemaani Saramagoa en muista kovin hyvin. Saa nähdä, miten tälle käy.
PoistaTunnistin kyllä nimen nobelistiksi, mutta en ole lukenut yhtään hänen teostaan. Tämä kuulostaa kyllä aika mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaElefantin matka olisi hyvä kirja aloittaa Saramagoon tutustuminen.
PoistaSarsmago on taitava tyylittelijä. Jälkeenpäin mielikuvat tästä ovat minulla myönteisempiä kuin itse lukemisen jälkeen.
VastaaPoistaHuomasinkin, että olit kutsunut kirjaa tylsäksi. Tuo adjektiivi ei tullut minulle mieleen.
Poista