torstai 24. lokakuuta 2024

Helsingin Kirjamessuilla torstaina

 
Ensimmäinen päivä kirjamessuilla sujui esityksiä kuunnellen. Hieman ehdin kierrellä katsomassa antikvariaattien tarjontaa ja jutella tapaamieni tuttavien kanssa. Aloitin professori emeritus Jukka Maalammen kirjan Painovoima esittelystä. Sen sisällön kertoo alaotsikko Kuinka ihminen on oppinut ymmärtämään maailmankaikkeutta. Aristoteleen ajasta kuljetaan 1100-luvun yliopistojen, Galilein ja Newtonin kautta Einsteinin painovoimakäsitykseen unohtamatta nykytieteen haasteita eli pimeää ainetta ja pimeää energiaa.

Silvia Hosseini, Paula Noronen ja Aleksis Salusjärvi keskustelivat aiheesta Vuonna 2064: Lukemisen tulevaisuus yllättävänkin positiivisin ajatuksin. Seuraavan keskustelun otsikko oli Mihin tiedekirjoja tarvitaan? Journalismin tutkija Maria Lassila-Merisalo, tietokirjailija Ville Lähde ja kustannusjohtaja Leena Kaakinen haastattelijana kirjailija Tiina Raevaara puhuivat alkuun siitä, mitä tiedekirjalla tarkoitetaan. Yksi määritelmä on, että se perustuu vertaisarvioituun tutkimustietoon. Suomenkielisen tiedekirjallisuuden tarpeesta oltiin yksimielisiä jo ihan termien ja yhteiskunnallisen keskustelun vuoksi.


Kirjojen kaipuu on kirjahistoriaa 18001830-luvuilta. Kirjasta olivat puhumassa sen viidestä kirjoittajasta kulttuurihistorian dosentti Heli Rantala ja yliopistonlehtori Janne Tunturi. Karo Hämäläinen haastatteli. Käsiteltynä aikakautena kirjoja oli vähän, niiden hankkimiseksi piti nähdä vaivaa, kirjakaupat ja kirjastot olivat vasta tuloillaan. Siitä huolimatta innokkaita kirjaihmisiä oli jo.

Forss, Huhtinen ja haastattelija Juha Roiha.
Kaksi Juice Leskistä käsittelevää kirjaa esiteltiin yhdessä. Timo Kalevi Forss on kirjoittanut kirjan Tuntematon Juice Leskinen Juicen muille artisteille tekemistä lauluista. Arto Huhtisen kirja on Juice  Sanataiteen mestari. Sen aiheena on Juicen kirjasto ja sen vaikutus hänen teksteihinsä. Tämä keskustelu oli hauska anekdootteineen.

Keskustelussa Mitä ovia kirjallisuus avaa maailmalla? Ville Blåfield, Fredrik Rahka, Pirkko Saisio ja haastattelija Tiia Standén puhuivat siitä, mitä kirjallisuuden vienti vaatii sekä muilta toimijoilta että kirjailijoilta. Tässä voin huomauttaa, että Pirkko Saisio sai aplodit jo lavalle astuessaan. Päivän viimeinen keskustelu oli taas Tiedetorilla, aiheena Tieteen kaksipäiset koirat - mikä on sallittua tieteen ja taiteen nimissä? Keskustelemassa olivat kirjailijat ja tutkijat Tiina Raevaara ja Iina Korhonen. Heidän uudet kirjansa ovat Ikuisen elämän lyhyt historia: kuinka taistelemme kuolemaa ja vanhuutta vastaan (Raevaara) ja Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä (Korhonen). Haastattelija oli Reetta Kettunen. Keskustelussa oli kolme aihetta: kuolema, etiikka ja mielikuvituksen voima. Aikaa oli poikkeuksellisesti käytettävissä kokonainen tunti, ja se näkyi heti keskustelussa, jossa päästiin syvemmälle kuin kirjamessuilla yleensä.

2 kommenttia:

  1. Oli kiva nähdä, ja aika paljon oli päällekkäisyyttä ohjelmillamme, tänään ilmeisesti vähemmän.

    VastaaPoista
  2. Pirkko Saisiolle applodeerattiin tänäänkin. 😊 Hän on todella karismaattinen persoona! Olen lukenut häneltä vain Punaisen erokirjan, mutta taidan etsiä käsiini muutkin trilogian osat.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.