Kirjamessuilla perjantaina

Markus Harju, Rimma Erkko, Matti Järvinen

Perjantaina käytin aikaa kirjatarjonnan tutkimiseen eli kiertelin kustantamojen osastoilla. Messuostokset jätin sunnuntaille. Toki kuuntelin keskustelujakin. Päivän teema oli suomentaminen. Spefin suomentamisen saloista puhuivat kääntäjät Markus Harju ja Rimma Erkko haastattelijana Matti Järvinen. Spefin suomentamisessa yhtenä haasteena ovat  sanat, joille ei ole vastinetta. Suomentajan pitää olla luova ja kehitellä uudissanoja. Erityisen hankalia ovat sanaleikit. Kielen rytmi ja teoksen tunnelma pitää saada välittymään. "Hyvä käännös tuntuu siltä kuin kirja olisi alun perin kirjoitettu suomeksi."

Rauno Sainio ja haastattelija Moona Tuominen

Keskustelussa Rauno Sainio – kiinankielisen kirjallisuuden sanansaattaja kuultiin ensin, millaisen tien Rauno Sainio on kulkenut kiinan suomentajaksi. Hän oli ollut kiinnostunut koreasta, mutta sitä ei ollut hänen yliopistossaan tarjolla, joten hän päätyi kiinaan. Ja stipendin turvin myös Kiinaan. Sainio on aloittanut suomentajana niin, että on itse ehdottanut kirjoja kustantajille. Hän tekee sitä edelleen, mutta saa nykyisin kääntämispyyntöjä myös kustantajilta.

Kuvassa on äidiltä perimäni Anna-sarjan kirjat Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Anna omassa kodissaan ja Sateenkaarinotko. Painokset ovat vuodelta 1950. Keskustelu Vihervaaran Anne ja Uudenkuun Emily – L. M. Montgomeryn ikinuoret klassikot keräsi täyden katsomon, jossa istui minun kaltaisiani varttuneempia, jo lapsena Annaan ja Emiliaan kiintyneitä lukijoita. Nimet on siis uusissa käännöksissä vaihdettu alkuperäisiksi! Suomentajat Terhi Leskinen (Anne) ja Kaisa Ranta (Emily) kertoivat, millaista oli kääntää näitä rakastettuja klassikoita ja mitä muutoksia esimerkiksi nimiin oli tehty. Ilokseni kuulin, että Emilian leimahdus oli säilytetty. Kuultiin myös, että vanhoihin käännöksiin oli aikanaan tehty joitakin poistoja ja yllättäen myös lisäyksiä. 

Kristiina Rikman ja Aleksi Milonoff (haastattelijana Tammen viestintäpäällikkö Johanna Harkkila) puhuivat Keltaisen kirjaston kääntämisestä. Rikman on suomentanut Keltaista kirjastoa jo kauan, esimerkiksi John Irvingin teokset paitsi uusinta eli yli tuhatsivuista Viimeistä tuolihissiä. Siinä kohdassa hän ojensi viestikapulan Milonoffille. Suomentajat kertoivat myös kirjailijatapaamisistaan. Murakami oli sanonut Milonoffille "You look like a student". Kun heiltä pyydettiin suositusta Keltaisen kirjaston teoksista, Rikman valitsi James Salterin Kiitävät vuodet, jonka hän suomensi jo 1991, ja Milonoff Petina Gappahin romaanin Pimeydestä loistaa valo.

Sarkomaa, Haatainen, Mickwitz, Raevaara, Onali

Yksi huolikeskustelu kuului perjantain ohjelmaan eli Ammattina kirjoittaminen: Millainen on työmme tulevaisuus? Keskustelijoina kansanedustajat Sari Sarkomaa (kok) ja Tuula Haatainen (sdp) sekä kirjailijat Peter Mickwitz ja Tiina Raevaara, haastattelijana Alma Onali. Puhuttiin kirjailijoiden heikkenevästä tulonmuodostuksesta, johon poliitikkojen päätökset ovat osaltaan vaikuttamassa. Hallituspuolueen edustaja Sarkomaa sanoi vastustavansa kirjojen alv:n nostamista, mutta haluanpa katsoa, miten hän äänestää, jos asiasta äänestetään eduskunnassa. Voimakkaimmin minulle jäivät mieleen Mickwitzin painokkaat puheenvuorot lukemisen ja demokratian välisestä yhteydestä. "Kulttuurin alasajo on ideologista."

Päivän lopuksi kävin Avain-kustantamon järjestämässä tilaisuudessa, jonka aiheena olivat selkokirjat. Paikalla oli sekä selkokirjojen tekijöitä että somevaikuttajia. Kiinnostus selkokirjoja kohtaan on nousussa, kun niiden tärkeys on ymmärretty.