Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto

 

Helmet-haasteeni lähestyy valmistumistaan. Muutamaan kohtaan olen joutunut etsimään kirjan, ja yksi niistä on – ehkä hieman yllättäen – kohta 10. Kirjassa käydään elokuvissa. Ei ole tullut vastaan yhtään kirjaa, jossa olisi käyty elokuvissa, joten lainasin Nick Hornbyn romaanin Uskollinen äänentoisto. Tässä puhutaan enemmän musiikista kuin elokuvista, mutta käydään katsomassa esimerkiksi Talo jalavan varjossa.

Minäkertoja Rob on kolmekymmentäviisivuotias yliopisto-opinnot aikanaan keskeyttänyt huonosti menestyvän levykaupan omistaja. Hän kirjoittaa, koska on taas kerran eronnut. Ja tällä kertaa nimenomaan hänet on jätetty. Hän on asunut yhdessä Lauran kanssa, joka on löytänyt uuden miesystävän. Kirjan alussa Rob muistelee viittä kipeintä eroaan (joihin ei kuulu ero Laurasta). Rob on hieman nyhverö, ja kirjan edetessä hänestä paljastuu ikäviä piirteitä. Hän lähes stalkkaa Lauraa ja menee heti tilaisuuden tullen sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa, vaikka häntä itseään häiritsee suunnattomasti ajatus Laurasta sängyssä toisen miehen kanssa.

”Aina kun olen luullut olevani pohjalla, olen keksinyt uuden tavan vajota vielä alemmas, mutta tiedän että tämä on pohjanoteeraus: mitä minulle tästä lähtien tapahtuukin, miten köyhä, tyhmä tai yksinäinen olenkin, tämä hetki säilyy aina mielessäni loistavana, varoittavana majakkana.”

Robilla on kaupassaan kaksi työntekijää, Barry ja Dick. Kaikki kolme ovat varsinaisia hifistelijöitä, ja heidän keskusteluistaan kirjaan tulee humoristinen säväys. Omanlaistaan huumoria on kyllä Robin ihmissuhdekuvauksissakin. Miehillä on tapana kysellä toisiltaan viittä asiaa tyyliin ”viisi Dustin Hoffmanin parasta elokuvaa” tai ”viisi Elvis Costellon parasta kappaletta” tai ”viisi parasta kitarasooloa”.

Sattumalta luen juuri Jani Saxellin Aiheiden kirjaa eli opasta luoville kirjoittajille. Saxell mainitsee Hornbyn esimerkkinä liiallisesta musiikkihifistelystä ja namedroppailusta, joiden jalkoihin varsinainen aihe on jäämässä. Tässä siis Robin ja Lauran suhde. Olen täysin samaa mieltä Saxellin kanssa. Lisäksi hän varoittaa kirjan liiasta sitomisesta ajankohtaan. Taas sopii Uskolliseen äänentoistoon. 1990-luvun puolivälissä ilmestyneessä kirjassa mainitaan paljon muusikoita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Toisaalta musiikkitietouteni on aika suppeaa. Tunsin kyllä elokuvat, joista puhuttiin.

Uskollinen äänentoisto on kepeähkö ihmissuhdekirja, joka sopii parhaiten ihmisille, jotka pitäisivät Robin liikkeen Tähtivinyylin myyntiartikkeleista: ”punkkia, bluesia, soulia, rhythm & bluesia, vähän skata, jotain itsenäisten lafkojen musaa, kuusikymmenluvun poppia – kaikkea vakavamielisille levyjen keräilijöille.”

Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto
Suomentanut Irmeli Ruuska
WSOY 2000, 2. painos, 288 s.; 1. painos 1996
Englanninkielinen alkuteos High Fidelity 1995

***********

Helmet-haaste: kohta 10. Kirjassa käydään elokuvissa.