Heikki Kännö: Mehiläistie

 

Mehiläistie on Heikki Kännön esikoisteos. Olen lukenut Kännöltä aikaisemmin vain Ihmishämärän, jonka myyttinen maailma imi minut täysin sisäänsä. Mehiläistiestä oli vaikeampi saada otetta. Alku aiheutti ajatuksen: voi ei, vuosi 1944 ja natseja. Onneksi jatkoin lukemista, tarina ei jäänyt siihen.

Mehiläistie kiertyy saksalaisen taiteilijan Joseph Beuysin (1921–1986) ympärille. Loistavasti juoneen on saatu sopimaan Beuysin henkilöhistoriaa ja taidetta alkaen siitä, kun hän oli miehistössä Luftwaffen pommikoneessa, joka putosi Krimillä toisessa maailmansodassa, ja päätyen hänen maataideteokseensa 7000 tammea. Beuysia tarkkailevat ja seuraavat (fiktiiviset) taiteilijat Klaus Veit ja Dora Schuster. Klaus muutti Itä-Berliinistä länteen ennen muurin rakentamista, ja Dora pakeni myöhemmin salakäytävää pitkin.

Beuys oli ilmeisen erikoinen persoona, ja erikoista oli hänen taiteensakin. Kirjassa on paljon puhetta taiteesta, siitä mitä taide on ja mikä sen funktio on.

”Taide on ennen kaikkea ihmiskunnan muisti. – – Jokainen taideteos on ikkuna menneeseen. Jokainen taideteos on ikkuna ihmisen ajatuksiin.”

”Tätä on laajennettu taidekäsitys ja sosiaalinen kuvanveisto. Taiteilija jättää kiven ja alkaa muovata organismeja sekä yhteiskunnan ajatusrakenteita.”

Mehiläistiessä on taidepuheen ohella paljon henkilöitä ja tapahtumia. Se ei ole lainkaan niin kuiva kuin edellä kirjoittamastani voisi päätellä. Siinä on jopa huumoria, varsinkin eräissä Klausin ja hänen kaverinsa Paulin murtoyrityksissä. Alun natsitkin saavat ennen pitkää selityksensä. Mikä kirjan juoni sitten on, jos nyt voimme edes puhua sellaisesta, niin sitä ei voi paljastaa. Vihjeen saa virkkeestä:

”Todellisuudessa tapahtuu muutoksia, koska joku leikkii ajalla.”

Mehiläistie oli aika erikoinen lukukokemus. Kirjailijan sivistystä ja mielikuvitusta täytyy ihailla. Melkoiseen kieputukseen lukija joutuu.

Heikki Kännö: Mehiläistie
Sammakko 2017, 349 s.