Romaanin Poeta chileno (suom. Chileläinen runoilija)
ensimmäinen päähenkilö on Gonzalo, joka haluaisi olla runoilija. Hän saa
julkaistuksi runokirjan, kun maksaa itse osan kustannuksista. Myöhemmin hänestä
tulee tutkija ja kirjallisuuden opettaja, ja hän myöntää, etteivät hänen omat
runonsa olleet hyviä. Gonzalon runoilijahaaveiden vielä kukoistaessa hän asuu
yhdessä Claran kanssa, jolla on poika Vicente. Gonzalo on hyvä ja omistautunut
isäpuoli. Kirjassa on mainiota leikittelyä sanasta isäpuoli (padrastro)
johdettujen perhesuhteisiin liittyvien uudissanojen kanssa.
Luin aiemmin tänä vuonna
Zambralta ennen Poeta chilenoa ilmestyneen suomentamattoman romaanin La
vida privada de los árboles, jossa asetelma oli aika lailla sama kuin tässä
eli kirjailijuudesta haaveileva isäpuoli ja lapsi (tosin tyttö). Se oli paljon
tiiviimpi ja ajallisesti rajoittuneempi kuin Poeta chileno.
Vicente on toinen päähenkilö.
Häneen siirrytään, kun Gonzalo ja Clara riitelevät ja Gonzalo lähtee perheestä
ja tarinasta, kunnes taas ilmestyy aivan lopussa. Siirtymän kohdalla hypätään
kymmenisen vuotta eteenpäin, ja kirjan intensiteetti katoaa hetkeksi, varsinkin
kun huomio kiinnitetään joksikin aikaa uuteen henkilöön eli Pruhun. Pru on
yhdysvaltalainen toimittaja, joka on tullut Chileen kirjoittamaan reportaasia
aivan eri aiheesta, mutta kirjoittaa lopulta chileläisistä runoilijoista
Vicenten inspiroimana. Vicente haluaa myös runoilijaksi.
Prun kautta katsotaan Chilen
runouskenttää ulkopuolisin silmin. Hän haastattelee useita runoilijoita. Heistä
osa on fiktiivisiä, osa puolestaan oikeita runoilijoita, joista tiesin
ennestään vain Nicanor Parran. Prun kohtaamiset runoilijoiden kanssa ovat
useimmiten huvittavia. Huippuna on juhlat, joissa päädytään käsirysyyn. Pru
lähtee juhlista erään ei-runoilevan sivuhenkilön kanssa, joka sanoo
hakeutuvansa runoilijoiden maailman liepeille, koska se on parempi, aidompi,
eikä niin surullinen, ja koska runoilijat uskovat lahjakkuuteen ja ovat
vapaampia kuin muut.
Poeta chileno rönsyilee aika paljon. Tuntuu,
että sitä olisi voinut tiivistää. Toisaalta tällaisena se luo eloisan kuvan
runoilijuudesta haaveilevista Gonzalosta ja Vicentestä. Vicenten kohdalla haave
voi vielä jopa toteutua. Kirjan parissa aika ei tule pitkäksi, vaikka sivuja on
paljon. Ja vielä: jos joku ihmettelee, mitä tekemistä kannen kissalla on
tarinan kanssa, niin kissa on Vicenten rakas Oscuridad.
Suomenkielisestä Chileläisestä runoilijasta on kirjoitettu muun muassa blogeissa Kirjojen kuisketta ja Kirjakimara.
Anagrama 2020, 423 s.
***********
Helmet-haaste: kohta 17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.