Kuukauden nobelisti Mo Yan: Seitsemän elämääni

Maanomistaja Ximen Nao syntyy uudelleen aasina uudenvuodenpäivänä vuonna 1950. Hänen kuudes reinkarnaationsa isopäinen lapsi Lan Qiansui syntyy uudenvuodenpäivänä vuonna 2000. Viidenkymmenen vuoden aikana Ximen Nao syntyy elämän ja kuoleman kierrossa aasiksi, sonniksi, siaksi, koiraksi, apinaksi ja lapseksi. Seitsemän elämääni kertoo Ximen Naon lasten, vaimojen ja näiden uusien puolisoiden ja lasten tarinan viidenkymmenen vuoden ajalta taustana Kiinan muutokset. Kertojana on Ximen Nao eläinhahmoissaan sekä joskus hänen kasvattipoikansa poika Lan Jiefang.

Historiallisista tapahtumista ensimmäinen on maiden uusjako ja kommuunien perustaminen. Ximen Naon kasvattipoika Lan Lian ei suostu liittymään kommuuniin, joten hänestä tulee Gaomin alueen, ja ehkäpä koko Kiinan, ainoa itsenäinen maanviljelijä. Myöhemmin erottuvat suuri nälänhätä, kulttuurivallankumous, Maon kuolema ja yksityisyritteliäisyyden paluu. Kirjan alussa Ximenin kylä on köyhää maanviljelysaluetta. Lopussa kylään suunnitellaan teemapuistoa golfkenttineen ja kylpylöineen. Kiinan kulttuurin ja historian tuntemukseni on niin vajaata, että kirjassa on varmasti paljon viittauksia ja yhteyksiä, joita en ymmärrä. (Esimerkiksi, mitä tarkoittaa ihmisten ja sikojen välinen suursota?) En edes yrittänyt miettiä taustoja sen tarkemmin, vaan luin kirjan tapahtumat sellaisinaan.

Eläinhahmoinen kertoja antaa mahdollisuuden moniin hupaisiin juttuihin, mutta toisaalta ihmiset jäävät aika etäisiksi. Edes toisena kertojana toimiva Lan Jiefang ei tule lähelle. Sen sijaan Ximen Naon reinkarnaatioista varsinkin sika Kuusitoista ja koira Pikkunelonen ovat suorastaan rakastettavia taistellessaan välillä ihmis-, välillä eläinviettiensä kanssa.

”Mittaamaton suru puristi sydäntäni. Ihmiset ja nelijalkaiset kulkivat omia polkujaan, kohtaaminen oli mahdotonta. Laskeuduin taas kaikkien neljän raajani varaan ja yritin pidätellä kyyneliä. Kun kävelin takaisin Aprikoositarhaan, mielialani kuitenkin kohosi askel askeleelta. Kaikilla elävillä olennoilla oli omat onnen aiheensa ja omat murheensa; syntymä, vanheneminen ja kuolema kuuluivat jokaisen elämään, ne noudattivat omia sääntöjään eikä niitä käynyt muuttaminen. Nyt minä olin urossika ja minulla oli hoidettavanani urossian velvollisuudet.”

Mo Yan on sijoittanut itsensä kirjaan humoristiseksi sivuhenkilöksi, josta hän käyttää väheksyviä nimityksiä kuten ”kirjailijankloppi”, ”kirjailijanplanttu” tai ”Mo Yan, tuo ruma ääliö”. Viittaamalla sivuhenkilöönsä hän kommentoi myös omaa tapaansa kirjoittaa, esimerkiksi hyppäämistä kesken kertomuksen paljon myöhempiin tapahtumiin.

Kirjan tyyli on usein veijarimainen, mutta siinä on myös haikean runollisia kohtauksia. Loppua kohti kertomus muuttuu traagiseksi ja tyylikin vakavoituu.

Seitsemän elämääni on runsas kirja. Siinä tapahtuu paljon, siinä on paljon yksityiskohtia, ja joskus se hymyilyttää, joskus kauhistuttaa. Minä viihdyin hyvin Ximen Naon erikoislaatuisten elämien (ja eläimien) parissa.

Mo Yan: Seitsemän elämääni

Suomentanut Riina Vuokko

Otava 2013, 730 s

Kansi Enni Koistinen

Kiinankielinen alkuteos Shengsi pilao 2006

Kustantajalta saatu arvostelukappale