Peter von Bagh: Chaplin

Peter von Baghin kirja Chaplin ei ole elämäkerta, vaan kirja Chaplinin elokuvista. Von Bagh kirjoittaa Chaplinin lyhytelokuvista, ei tietenkään kaikista, mutta monista. Pitkät elokuvat käsitellään kaikki. Kirja on jaettu osiin tuotantoyhtiöiden mukaan eli alkaa Keystone-kaudesta ja päättyy United Artists -kuviin. Liitteenä on täydellinen filmografia.

Jos minulta kysytään, mistä elokuvasta pidän eniten (vältän puhumasta parhaasta elokuvasta), en osaa valita kahden elokuvan väliltä. Toinen on Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti ja toinen Chaplinin Nykyaika. Olen pitänyt von Baghin tavasta puhua elokuvista siitä asti, kun kuuntelin radiosta hänen upeaa sarjaansa Elämää suuremmat elokuvat. Siirsin ihastukseni hänen kirjoihinsa, joita minulla on muutama, muun muassa juuri Elämää suuremmat elokuvat. Von Baghin kirjan Chaplinista halusin siis ehdottomasti lukea. Lukiessani kuulin korvissani von Baghin innostuneen äänen vyöryttävän ylisanoja. Tämä sanottuna positiivisessa mielessä.

Vaikka Chaplin ei ole elämäkerta, siinä löydetään joistakin elokuvista yhteyksiä Chaplinin yksityiselämään. Olen lukenut Chaplinin omaelämäkerran, joka on hyvä tausta, mutta tämän kirjan tiedotkin riittävät. Perusteellisemmin von Bagh yhdistää elokuvat maailman ja Yhdysvaltojen taloudelliseen ja henkiseen tilaan.

Lyhytelokuvia käsitellään parin kolmen sivun mittaisissa luvuissa ja sitä mukaa kuin elokuvat pitenevät, pitenevät myös tekstit. On aina antoisampaa lukea näkemistään elokuvista, mutta von Bagh kirjoittaa siten, että sain paljon irti myös elokuvista Nainen Pariisissa ja Hongkongin kreivitär. Nuo kaksi ovat ainoat Chaplinin pitkät elokuvat, joita en ole nähnyt. Elokuvien juonia ei tässä kirjassa ole selitetty tarkasti.

Meillä on kotona Chaplinin lyhytelokuvien dvd-boksi, jossa on melkein kaikki tässä kirjassa käsitellyt filmit. Katsoin niistä joitakin ennen kuin luin von Baghin kirjoituksen. Tavallisena elokuvan katsojana huomaan Chaplinin loistavan hahmon ja gägit, mutta en osaa analysoida tutkijan lailla. Vaikutus tulee tiedostamattomasti. Esimerkiksi elokuvasta The Tramp (Kulkuri) vuodelta 1915 von Bagh sanoo:

”Jacques Lourcelles muistuttaa, että Tramp on ensimmäinen elokuva, jossa voimme tunnistaa Chaplinin tunnetuimman hahmon kaikki ulottuvuudet: koomisuuden ja pateettisuuden, jotka välittyvät yhtä lailla hänen vaatetuksestaan kuin käytöksestään.”

Ja elokuvan lopusta, jossa kulkuri on kirjoittanut jäähyväiskirjeen saavuttamattomalle ihastukselleen:

”Hän kirjoittaa viestin selin katsojaan, mikä tuo kajoamattoman yksityisyyden tunteen. Syntyy fantastinen tutkielma tärkeästä aiheesta: kulkuri etsii sivullisuutensa sielua. Tuokio saavuttaa poeettisen maagisuuden asteen.”

Katsomiskokemus muuttui von Baghin tekstin lukemisen jälkeen. Hiukan kyllä ihmettelen, että kun Chaplin uransa alussa joutui tuottamaan lähes yhden lyhytelokuvan viikossa, niin ajattelikohan hän kaiken niin tarkasti ja hienosti kuin Peter von Bagh ja hänen siteeraamansa elokuvakriitikot sanovat. Sen tiesin ennestään, että pitkiä elokuviaan Chaplin työsti vuosikausia.

Sirkus on ainoa elokuva, josta von Bagh löytää negatiivista sanottavaa. Kaikkia muita hän ylistää. Minulla taas ainoa asia, jota tässä kirjassa arvostelen, oli siihen liitetty radio-ohjelmasta työstetty von Baghin ja Jouko Turkan Chaplinia koskeva keskustelu. Se oli minusta tarpeeton.

Myös Amman lukuhetkessä on Chaplinista innostunut kirjoitus.

Peter von Bagh: Chaplin

Like 2013, 496 s