maanantai 17. joulukuuta 2018

Anders Cleve: Katukiviä


Katukiviä on Helsinki-kirja. Siinä elävät Hakaniemi, Kallio ja Sörnäinen vuokrakasarmeineen. Tuomiokirkkoa ympäröivä empirekeskusta. Rautatieasema, Mannerheimintie ja Primulan kahvila (jota ei enää ole), Kansallismuseo. Värit vaihtuvat violetista vihreään ja oranssiin. Mereltä tuulee. Lokit kirkuvat.

Katukiviä on täyttä kaupunkiromantiikkaa. Välillä tulee mieleen nuori Mika Waltari. Kaupunki on kaunis, kuten talonmies Multanen sairasvuoteellaan ymmärtää.
”Hän näki auringon vinona virtana kohisevan takapihalle. Se täytti hänen pihansa liikkuvalla valolla. Se pehmensi vuokrakasarmien kovan rappauksen. Teki tehtaanpiipuista terävine särmineen ja jyrkkine kulmineen pehmeitä tummia kultapölypilareita, jokainen tiili väreili pehmeästi.”
Kaupungissa ihmiset elävät elämäänsä. Ahdistunut lisensiaatti harhailee öisillä kaduilla tuskaillen väitöskirjaansa. Työläistyttö ja ylioppilaspoika joutuvat tekemään elämänsä vaikeimman ratkaisun. Rähjäinen lehdenjakajamummo haaveilee Grimbergin Kansojen historiasta. Kaikki tallaavat katukiviä. Joskus kivet kimaltavat kosteina, joskus ne tanssivat kirkkaanpunaisina, mutta joskus ne ovat sinisenmustia ”kuin vanhan eläimen keuhkot”.

Poimin tämän novellikokoelman luettavakseni YLEn ja kirjabloggaajien viimevuotisesta 101 kirjaa -projektista, jossa se edusti vuotta 1959. Projektiin kuuluva kirjoitus Katukivistä löytyy blogista Oksan hyllyltä.

Anders Cleve: Katukiviä
Suomentanut Pentti Saarikoski
Otava 1984, 159 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Gatstenar 1959

***********
Helmet-haaste: kohta 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.