Kuukauden nobelisti Sinclair Lewis: Tohtori Arrowsmith

Yhdysvaltalainen Sinclair Lewis sai Nobelin palkinnon vuonna 1930 harvinaisen nuorena eli 45-vuotiaana. Olen lukenut häneltä aikaisemmin kaksi romaania: Babbitt ja Main Street (suomennettu nimellä Valtakatu). Tohtori Arrowsmithista Lewis sai Pulitzer-palkinnon 1925, mutta hän ei ottanut palkintoa vastaan. Babbitt on Lewisin kuuluisin teos ja käsittääkseni sitä luetaan edelleen jonkin verran. Tohtori Arrowsmithia on myös aikanaan luettu ahkerasti, ainakin sitä kappaletta, jonka sain Helmet-kirjaston Pasilan kirjavarastosta. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kirja on kovin kulunut.

Kirjan alaotsikkona on suomenkielisessä laitoksessa ’Lääkäriromaani’. Tohtori Arrowsmith ei ole lääkäriromaani siinä mielessä kuin nimityksestä nykyisin tulee mieleen, vaikka Martin Arrowsmith opiskeleekin lääkäriksi. Kirja alkaa hänen opiskeluajoistaan. Nuori Martin kaipaa elämälleen johtotähteä. Hän syöksähtelee milloin jonkun esikuvan, milloin aatteen perässä (lääketieteellisen aatteen, esimerkiksi hygienian). Martinin hapuilu näkyy myös hänen kihlautumisessaan samaan aikaan kahden tytön kanssa. Martinilla on kuitenkin luonteessaan uteliaisuutta, joka on tyypillistä tiedemiehille, ja lopulta hänen kutsumuksekseen tuleekin bakteriologia, eikä käytännön työ lääkärinä.

Tohtori Arrowsmith on tyyliltään satiirinen. Vahvimmin satiirin kohteena ovat tiedemiehinä itseään pitävät professorit ja tutkimuslaitosten johtajat, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita vain kuuluisuudesta, vallasta ja rahasta. Kuvaavaa on, että kun Martinin opiskeluaikaisen yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautien professori siirtyy yliopistosta rahakkaampaan ympäristöön, hän pitää läksiäisesitelmän aiheesta  ”Taide ja Tiede käsi kädessä Vastaanottohuoneen Sisustusta suunniteltaessa”.

Satiirista saavat osansa monien muiden ohella paikallispoliitikot, asenteisiinsa jämähtäneet pikkukaupunkilaiset ja ”järjestöhullut” eli rikkaat naiset, joilla ei ole muuta tekemistä kuin järjestää hienoja päivällisiä milloin minkin asian tiimoilta. Tyyli vakavoituu, kun päästään Martinin ensimmäisen vaimon, rakkaan Leoran, sydäntäsärkevään kohtaloon, ja joskus kun Martin mietiskelee omaa tulevaisuuttaan.

”Mikä onkaan tämä Martin Arrowsmith ja minne hän on menossa?”

Tohtori Arrowsmithille tiivistäminen olisi tehnyt hyvää. Kokonaisen luvun mittaiset irvailevat selostukset jonkun sivuhenkilön luonteesta ja käytöksestä olivat aika turhaa luettavaa. Lewisilta lukemistani kirjoista suosittelen ennemmin Babbittia ja Main Streetia. Niissä Lewis liikkuu ilmeisesti itselleen tutumpien aiheiden kuin lääketieteen parissa. Babbittista on postaus Jokken kirjanurkassa ja Main Streetista Lurun luvuissa. Muista Lewisin suomennetuista teoksista en löytänyt blogikirjoituksia.

Suomennoksesta vielä huomautus: suomentajalla oli ollut ongelmia joidenkin termien kanssa, yhtenä esimerkkinä tenniksen rystylyönti, joka oli jätetty tekstiin englanninkielisenä.

Sinclair Lewis: Tohtori Arrowsmith

Suomentanut Anja Elenius-Pantzopoulos

Kustannusosakeyhtiö Aura 1948, 598 s.

Englanninkielinen alkuteos Arrowsmith 1925