perjantai 20. syyskuuta 2019

Ketkä saavat Nobelin tänä vuonna? Kysely ja arvonta

Uudet nobelistit kerrotaan muutaman viikon kuluttua eli torstaina 10.10.2019, joten on perinteisen Nobel-kyselyni aika. Tänä vuonna saamme kaksi uutta kirjallisuuden nobelistia viimevuotisten sotkujen vuoksi.

Kysyn kahta asiaa:
  1. Ketkä saavat Nobelin kirjallisuuspalkinnon? Voit antaa kaksi nimeä.
  2. Mitä mieltä olet viimevuotisista tapahtumista, joiden seurauksena palkintoa ei jaettu lainkaan?
Kyselyyn osallistujille on tarjolla palkintona kirjoja, joiden kirjoittajat ansaitsisivat mielestäni Nobelin. Koska naiset ovat vahvasti aliedustettuina palkinnon saaneissa, olen valinnut kirjoja vain naisilta. Valintojani rajoitti kirjojen saatavuus, mutta seuraavat viisi ovat minusta hyviä ehdokkaita (lista aakkosjärjestyksessä):
  • Margaret Atwood: Orjattaresi
  • A S Byatt: Riivaus
  • Eeva Kilpi: Sininen muistikirja
  • Leena Krohn: Erehdys
  • Marilynne Robinson: Housekeeping
Jos joku osallistujista saa yhdenkin nimen oikein, hän saa valita kaksi kirjaa. Jos oikeaan osuneita on useampia, arvon voittajan heidän joukostaan. Muista osallistujista arvon yhden, joka saa valita yhden kirjan. Jos kukaan ei arvaa oikein, arvon kolme osallistujaa, jotka saavat valita kirjan.

Vastaukset tämän postauksen kommentteihin viimeistään keskiviikkona 9.10!

20 kommenttia:

  1. Enpä juurikaan tunne näitä nykykirjailijoita. Jospa palkinto menisi vaikka Mia Coutolle tai Adonikselle. Mutta noopelit eivät ole tähänkään asti minulta neuvoja kyselleet. Saattaahan palkinto mennä pohjoisiin maihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ehdokkaita kumpikin! Nobel-komitea on todella osannut usein yllättää tavallisen lukijan.

      Poista
  2. Kotimaisena vaihtoehtona veikkaan minäkin upeaa Leena Krohnia. Ulkomaisena nimenä heitän Chimamanda Ngozi Adichien, vaikka hän onkin varmaan liian nuori (kun miettii, minkä ikäisille Nobeleita on mennyt). Viime vuotiset tapahtumat eivät minua oikeastaan suuremmin liikuttaneet, mutta varmaan oli hyvä pitää pieni tauko, kun tuntui olevan melkoisia sotkuja taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Krohn jos kuka ansaitsisi Nobelin. Minäkin luulen, että Adichie on vielä liian nuori.

      Poista
  3. Mullekin tuli Adichie mieleen. Ja Paul Austeria voisin veikata tänäkin vuonna, vaikka olenkin aika varma että hän ei koskaan saa Nobelia. Joku muukin nimi vilahti mielessäni mutta katosi samantien, ilmoitan sen sitten myöhemmin jos putkahtaa näkyviin :)

    VastaaPoista
  4. Veikkaan Nawal ElSaadawia ja toiseksi Margaret Atwoodia. Toiseksi kysyit mielipidettä noista Nobel-hovin tapahtumista. Aika kökköä, mutta hyvä että paljastui sekin kukkoilija. Koko komitea joutui kyllä aika outoon valoon. Siitä kabinetista saisi hyvän elokuvan, joku Lars von Trier voisi ohjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwood on monen suosikki. Jokohan tänä vuonna?

      Poista
  5. Täytyy myöntää, etten ole kummoinenkaan veikkaaja. Sanotaan nyt vaikka Don DeLillo ja Margaret Atwood. Nobel-komitean toilailuja olen seurannut aika surullisin mielin.
    Laura (laurawallberg ät gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin ehdokkaasi on ollut usein mukana etukäteispohdinnoissa.

      Poista
  6. Leena Krohn on minunkin suosikkini suomalaisista. (Bo Carpelan kun ei voi enää nobelia saada.) Toisena veikkaan (tai toivon) Vladimir Sorokinia. Tosin hänen mahdollisuuksiin en usko, koska Svetlana Aleksijevitsin voitosta ei ole montaa vuotta.
    Nobelkomitean sekoilu oli surullista seurattavaa ja erityisen hämmentävää oli kuinka hitaasti ja huonosti sitä hoidettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorokinia ei olekaan aiemmin ehdotettu näissä minun kyselyissäni.

      Poista
  7. Olen aikaiseemmin veikannut Nobelia Eeva Kilvelle ja Amos Ozille. Ozia ei voi enää äänestää ja Kilvelläkin on ikää enemmän kuin palkinnon saaneilla tapaa olla. En usko, että molemmat palkinnot menevät eurooppalaisille ja vielä pienillä kielillä kirjoittaville, vaikka kaksi viimeistä palkittua ovatkin kirjoittaneet englanniksi. Silti ilmoitan suosikeikseni:
    Eeva Kilpi ja Ismail Kadare

    Nobel-komitean kriisi on ollut surullinen seurattava, mutta jospa siitä syntyy jotain uutta ja tuoretta komiteaan. Luulen, että oli hyvä, ettei palkintoa jaettu viime vuonna, vaan vasta nyt, kun kohu on hieman laantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ehdokkaita. Kadarekin on ollut kauan listoilla.

      Poista
  8. Olen veikannut joka vuosi väärin veikattuja on ollut Ngugi wa Thiongo, Adonis. Paul Auster jää varmaan ilman palkintoa mikä tapahtui Philip Rothille. Toivon mukaan palkinnon saavat Margaret Atwood ja Eeva Kilpi. Olkoon se veikkaukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin tosi hienoa, jos nuo ehdokkaat saisivat Nobelin!

      Poista
  9. Kivan veikkauksen olet järjestänyt. Veikkaukseni menee Margaret Atwoodille ja Paul Austerille. Paul Auster on varmasti aika epätodennäköinen, Adichie olisi tosi hyvä, mutta ikävuosia tarvitaan varmaankin lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen järjestänyt Nobel-veikkauksen vuosittain koko blogini ajan.

      Poista
  10. Laitan tähän kestoveikkaukseni ja -toiveeni Margaret Atwood ja Eeva Kilpi. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwoodista taitaa tulla tämän kyselyn suosikki.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.