Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi

 

On olemassa yhdenpäivänromaaneja. Kärsimysten musta kivi on yhdenhuoneenromaani. Huoneessa makaa luodin niskaansa saanut mies. Vaimo täydentää tippapullon suolasokeriliuosta ja laittaa silmätippoja miehen aina auki oleviin silmiin. Mies ei liiku.

Vaimo käy välillä hoitamassa lapsia, etsimässä tätiään, naapurissa, asioilla. Koko ajan pysytään samassa huoneessa, ei liikuta ulos vaimon kanssa. Ulkoa kuuluu räjähdyksiä ja ampumista. Molempien taistelevien osapuolten sotilaita käy huoneessa. He uhkuvat väkivaltaa. Mies kuului toiseen ryhmittymistä.

Vaimo puhuu miehelle. Mies ei reagoi. Vaimo vuodattaa hänelle kaikki elämänsä kärsimykset. Hän kertoo asioita, joista ei ole uskaltanut puhua aikaisemmin. Mies on hänen kärsimystensä kivi.

”Se on sellainen kivi, jonka eteen voi polvistua, jolle voi purkaa kaiken epäonnen, kaiken kärsimyksen, kaiken tuskan, kaiken kurjuuden… jolle voi uskoa kaiken mitä on kasaantunut sydämeen, mitä ei uskalla paljastaa muille…” Nainen säätää tippapullon. ”Sille voi puhua niin paljon kuin jaksaa. Kivi kuuntelee, imee kaikki sanat, salaisuudet, kunnes se eräänä päivänä räjähtää. Se hajoaa pirstaleiksi.”

Kärsimysten musta kivi on valtavan intensiivinen romaani. Se tulee luetuksi yhdeltä istumalta. Se on helppo kuvitella näytelmänä. Muuten se ei ole millään tavalla helppo. Naisen tuska on niin voimakasta.

Afganistanilaissyntyinen Atiq Rahimi sai Kärsimysten mustasta kivestä Goncourt-palkinnon vuonna 2008.

Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi
Suomentanut Kristina Haataja
Like 2009, 134 s.
Ranskankielinen alkuteos Syngué Sabour – Pierre de patience 2008

***********

Maailmanvalloitus: Afganistan.