Luin
alkuvuodesta Pascal Mercierin kansainvälisen menestysteoksen Yöjuna Lissaboniin
ja pidin siitä todella paljon. Harvoin julkaisevalta kirjailijalta ilmestyi
tänä vuonna suomeksi hänen uusin romaaninsa Sanojen paino. Se piti
tietysti lukea.
Mercierin
kahdella romaanilla on paljon yhteistä. Molempien aiheena on elämässä tapahtuva
muutos. Sanojen painon alussa oleva sitaatti on laitettu Pedro Vasco de
Almeida Pradon nimiin. Almeida Prado on Mercierin kirjallinen hahmo, joka oli
tärkeässä osassa romaanissa Yöjuna Lissaboniin. Tosin etunimi on vaihtunut.
Sitaatti kuuluu näin:
”Kirjoittamalla
ei luoda uusia ihmisiä. Mutta sillä saadaan aikaan selkeyttä ja ymmärtämystä. Tai
ainakin vaikutelma niistä. Ja kun sanojen kanssa käy tuuri, on kuin havahtuisi
itsensä äärelle, ja niin saa alkunsa uudenlainen aika: runouden tämänhetkisyys.”
Sanojen
painon alussa Simon Leyland saapuu Lontooseen
miettiäkseen, miten aikoo järjestää elämänsä. Hän oli saanut väärän
aivokasvaindiagnoosin. Diagnoosi oli järkyttänyt häntä, hän luuli kuolevansa
pian. Virheen paljastuminen järkytti uudelleen. Hän ei voinut jatkaa elämäänsä entisenlaisena.
Lisäksi hän oli ehtinyt myydä omistamansa kustantamon, joka oli alun perin
kuulunut hänen edesmenneen vaimonsa suvulle. Kustantamo oli Triestessä, ja
siellä oli ollut myös Leylandin elämä lähes kolmekymmentä vuotta. Lontoossa
hänen tukikohtanaan oli sedältä peritty talo.
Leylandin
elämä on täyttynyt sanoista. Hän näki nuorena setänsä luona Välimeren alueen
kartan ja päätti opetella kaikki Välimeren maiden kielet, aloittaen maltasta.
Leyland päätyi kääntäjäksi. Hänen läheisimmät ihmisensä työskentelivät sanojen parissa ja
olivat monikielisiä. Vaimo oli toimittaja ennen kuin ryhtyi johtamaan suvun
kustantamoa. Ystävät olivat kustantajia, kirjailijoita tai kääntäjiä. Sanojen
painossa on monta kohtaa, joissa pohditaan kääntämistä, sanojen
valitsemista niin, että alkuperäinen merkitys välittyy, mutta myös laajemmin:
”Kääntäjä
pääsee lähemmäs kirjailijaa kuin kukaan muu. Kääntäminen luo läheisyyttä, joka
on syvempää kuin mikään muu, se on fyysistä läheisyyttä ja rakastavaisten
intiimiyttäkin syvempää. Sillä kääntäjä oppii ajan myötä tuntemaan
intiimeimmän, mitä toisesta voi tuntea: kirjoittajan mielikuvituksen salatun
aakkoston.”
Selvittääkseen
ajatuksiaan Leyland kirjoittaa kirjeitä kuolleelle vaimolleen. Kirjeessä hän
paljastaa, miten väärä diagnoosi ja siihen johtaneet migreenikohtaukset olivat
pelästyttäneet hänet. Hän pelkäsi menettävänsä kielen, kyvyn puhua ja
kirjoittaa. Vaimolleen hän kertoo myös, kun hänen uusi elämänsä alkaa löytää
suunnan, kun hän päästää irti muiden ihmisten sanoista ja löytää omansa.
Sanojen
paino ei ole aivan yhtä voimakkaasti omaan
maailmaansa vievä kuin Yöjuna Lissaboniin, mutta erinomainen kirja sekin on.
Siinä on kieliin, kääntämiseen, muistoihin ja aikaan liittyvää pohdintaa. Siinä on myös uskollista ystävyyttä
ja lämpimiä ihmissuhteita.
Lisäksi siinä puolustetaan voimakkaasti ihmisen oikeutta päättää omasta
elämästään.
Sanojen
painosta on kirjoitettu myös blogeissa Kirja vieköön!
ja Kirjaluotsi.
Pascal Mercier: Sanojen paino
Suomentanut Tuulia Tipa
Tammen Keltainen kirjasto 2021, 570 s.
Saksankielinen alkuteos Das Gewicht der Worte 2020
Tämän voisi ottaa lukulistalle. Vaikuttaa lupaavalta!
VastaaPoistaJos et ole lukenut romaania Yöjuna Lissaboniin, niin suosittelen lukemaan sen ensin. Jos taas olet, niin tiedät suunnilleen, mitä odottaa.
VastaaPoistaJopa sattuikin, eilen tutkiskelin juuri tätä Mercierin kirjaa. Kiitos esittelysi, haluan tämän lukulistalle.
VastaaPoistaMukava kuulla. Toivottavasti esittelystäni oli hyötyä.
Poista