Pascal Mercier: Sanojen paino

Luin alkuvuodesta Pascal Mercierin kansainvälisen menestysteoksen Yöjuna Lissaboniin ja pidin siitä todella paljon. Harvoin julkaisevalta kirjailijalta ilmestyi tänä vuonna suomeksi hänen uusin romaaninsa Sanojen paino. Se piti tietysti lukea.

Mercierin kahdella romaanilla on paljon yhteistä. Molempien aiheena on elämässä tapahtuva muutos. Sanojen painon alussa oleva sitaatti on laitettu Pedro Vasco de Almeida Pradon nimiin. Almeida Prado on Mercierin kirjallinen hahmo, joka oli tärkeässä osassa romaanissa Yöjuna Lissaboniin. Tosin etunimi on vaihtunut. Sitaatti kuuluu näin:

”Kirjoittamalla ei luoda uusia ihmisiä. Mutta sillä saadaan aikaan selkeyttä ja ymmärtämystä. Tai ainakin vaikutelma niistä. Ja kun sanojen kanssa käy tuuri, on kuin havahtuisi itsensä äärelle, ja niin saa alkunsa uudenlainen aika: runouden tämänhetkisyys.”

Sanojen painon alussa Simon Leyland saapuu Lontooseen miettiäkseen, miten aikoo järjestää elämänsä. Hän oli saanut väärän aivokasvaindiagnoosin. Diagnoosi oli järkyttänyt häntä, hän luuli kuolevansa pian. Virheen paljastuminen järkytti uudelleen. Hän ei voinut jatkaa elämäänsä entisenlaisena. Lisäksi hän oli ehtinyt myydä omistamansa kustantamon, joka oli alun perin kuulunut hänen edesmenneen vaimonsa suvulle. Kustantamo oli Triestessä, ja siellä oli ollut myös Leylandin elämä lähes kolmekymmentä vuotta. Lontoossa hänen tukikohtanaan oli sedältä peritty talo.

Leylandin elämä on täyttynyt sanoista. Hän näki nuorena setänsä luona Välimeren alueen kartan ja päätti opetella kaikki Välimeren maiden kielet, aloittaen maltasta. Leyland päätyi kääntäjäksi. Hänen läheisimmät ihmisensä työskentelivät sanojen parissa ja olivat monikielisiä. Vaimo oli toimittaja ennen kuin ryhtyi johtamaan suvun kustantamoa. Ystävät olivat kustantajia, kirjailijoita tai kääntäjiä. Sanojen painossa on monta kohtaa, joissa pohditaan kääntämistä, sanojen valitsemista niin, että alkuperäinen merkitys välittyy, mutta myös laajemmin:

”Kääntäjä pääsee lähemmäs kirjailijaa kuin kukaan muu. Kääntäminen luo läheisyyttä, joka on syvempää kuin mikään muu, se on fyysistä läheisyyttä ja rakastavaisten intiimiyttäkin syvempää. Sillä kääntäjä oppii ajan myötä tuntemaan intiimeimmän, mitä toisesta voi tuntea: kirjoittajan mielikuvituksen salatun aakkoston.”

Selvittääkseen ajatuksiaan Leyland kirjoittaa kirjeitä kuolleelle vaimolleen. Kirjeessä hän paljastaa, miten väärä diagnoosi ja siihen johtaneet migreenikohtaukset olivat pelästyttäneet hänet. Hän pelkäsi menettävänsä kielen, kyvyn puhua ja kirjoittaa. Vaimolleen hän kertoo myös, kun hänen uusi elämänsä alkaa löytää suunnan, kun hän päästää irti muiden ihmisten sanoista ja löytää omansa.

Sanojen paino ei ole aivan yhtä voimakkaasti omaan maailmaansa vievä kuin Yöjuna Lissaboniin, mutta erinomainen kirja sekin on. Siinä on kieliin, kääntämiseen, muistoihin ja aikaan liittyvää pohdintaa. Siinä on myös uskollista ystävyyttä ja lämpimiä ihmissuhteita. Lisäksi siinä puolustetaan voimakkaasti ihmisen oikeutta päättää omasta elämästään.

Sanojen painosta on kirjoitettu myös blogeissa Kirja vieköön! ja Kirjaluotsi.

Pascal Mercier: Sanojen paino
Suomentanut Tuulia Tipa
Tammen Keltainen kirjasto 2021, 570 s.
Saksankielinen alkuteos Das Gewicht der Worte 2020