Veripailakat on ensimmäinen äänikirja, jonka
olen kuunnellut. Kitkiessäni pihaa valloittavia voikukkia ja piharatamoita,
jotka saa irti vain yksitellen, ja harmistuksen kasvaessa ajattelin, että ehkä
työtä voisi keventää äänikirjalla. Valitsin kuunneltavaksi dekkarin. Tämän
kokemuksen perusteella saatan kuunnella jonkun muunkin dekkarin, mutta tuskin
sen tyyppistä kaunokirjallisuutta, jota edustaa tällä hetkellä luettavanani
oleva Pascal Mercierin Sanojen paino.
Veripailakat lähtee liikkeelle, kun Ylläksen
laskettelukeskuksen hissin gondolista löytyy raa’asti surmattu poika. Silminnäkijöitä
ei ole, vaikka sesonki on parhaimmillaan. Pian tapahtuu toinenkin murha, mutta
teoissa ei tunnu olevan mitään yhteistä.
Keskeisiä henkilöitä ovat iltapäivälehden
nuori toimittaja Eerika, elämässään eksyksissä oleva kolmikymppinen Krisse,
joka sotkeentuu juttuun syvemmälle kuin olisi terveellistä, sekä Tero, joka oli
ensimmäisen murhan tapahtuessa hissin yläasemalla valvojana ja jonka olisi
pitänyt nähdä jotakin, mutta joka ei ollut hoitanut työtään. Paikallinen
leppoisa poliisi Vuontisjärvi tuntuu tuntevan kaikki kolarilaiset ja heidän taustansa.
Veripailakat on tiivis, eikä siinä selitellä
liikoja. Murhien syyt löytyvät kaukaa menneisyydestä. Tapahtumapaikka tuo
mukanaan joitakin kliseitä kuten ylettömän viinanjuonnin. Tai voihan se olla
tottakin, eikä pelkkä klisee. En ole koskaan käynyt yhdessäkään pohjoisen
laskettelukeskuksessa.
Tämä kirjoitus on kolmas, jolla
osallistun Dekkariviikkoon.
Milla Ollikainen: Veripailakat
Like 2013
Äänikirja Ellibs-palvelusta, kesto 4 h 47, lukija Anna Saksman
***********
Helmet-haaste: kohta 23. Kirja, jota luet (kuuntelet) ulkona.
Tämä sarja on todella hyvä. Kirjoittajalla on hyvä paikallistuntemus, joka näkyy hyvinä miljöökuvauksina.
VastaaPoistaPidin siitä, että kaikkea ei selitetty puhki.
PoistaKiitos esittelystä! Jonkinlaista vaihtelua tuo hiihtokeskus tapahtumapaikkana.
VastaaPoistaTotta. Yleensähän rikosromaanit sijoitetaan kaupunkeihin.
Poista