maanantai 18. heinäkuuta 2022

Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä

 

Varasin Riitta Konttisen kirjoittaman Anni Swanin elämäkerran kirjastosta heti kun huomasin, että kirja on ilmestynyt. Anni Swanin kirjat kuuluivat lapsuuteeni, varsinkin Iris rukka, Tottisalmen perillinen ja Ollin oppivuodet. Luin niistä WSOY:n julkaisemaan sarjaan Anni Swanin kootut kertomukset kuuluneita painoksia, joiden kauniit kannet muistan vieläkin hyvin.

Tarinankertoja on perinteinen kronologisesti etenevä elämäkerta, jossa kirjailijan tuotantoa peilataan hänen elämäänsä. Minulle jäi vahvasti mieleen Swanin lapsuuskodissa vallinnut kirjallisuudelle myönteinen ilmapiiri sekä Swanien sisaruussarjan keskinäinen yhteys. Anni Swanilla oli kahdeksan sisarta, mutta ei yhtään veljeä. Sisarusten välit säilyivät tiiviinä myöhemminkin. Pieni Anni oli innokas lukija. Perheen isä julkaisi lehteä Lappeenrannan Uutiset, ja tytöt joutuivat avustamaan häntä muun muassa kääntämällä uutisia ja kertomuksia. Ensimmäisiä omia tarinoitaan Anni lähetti lastenlehtiin.

Otto Manninen ihastui tulevaan vaimoonsa jo lyseolaisena, mutta kesti vuosia ennen kuin hän sai vastarakkautta. Vuosisadan vaihteen taiteilijat tunsivat toisensa. Nuoripari Mannisen ystäviä olivat muun muassa Jean ja Aino Sibelius. Annin siskoista Saimi oli naimisissa Eero Järnefeltin ja Nelma psykiatri Christian Sibeliuksen kanssa. Juhani Ahoon Anni Swan tutustui jo 15-vuotiaana. Aho rohkaisi ja auttoi häntä kirjailijan uran alussa.

Anni Swanin elämään (1875–1958) osui Suomen historian vaikeita vuosia. Perheellä oli Kangasniemellä saaressa kesäpaikkana Kotavuoren tila. Siitä tuli heidän turvansa sotavuosina. Anni Swan rakasti Kotavuorta, jonka metsässä hän voi kuljeskella. Hän oli samoillut metsissä jo lapsena.  Metsä oli hänelle innoituksen lähde.

Anni Swan oli tarinankertoja. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli Satuja lapsille luettavaksi vuonna 1901. Satuja hän kirjoitti koko uransa ajan. Konttinen nostaakin Anni Swanin tuotannosta tärkeimmiksi juuri sadut. Hän oli

kunnianhimoinen ja luova kirjailija ja kehitti suomenkielisen taidesadun, jolle ei ennestään ollut vertailukohtaa”.

Tottisalmen perillinen aloitti rakastettujen nuorisoromaanien sarjan. Tosin minä olen aina pitänyt Anni Swanin romaaneja lastenkirjoina. Anni Swan teki muutakin kuin kirjoitti satuja, romaaneja ja näytelmiä.

Hän suomensi unkarilaisia, tanskalaisia, ranskalaisia ja Grimmin satuja ja nuorten seikkailuromaaneja sekä ilman kääntäjän nimeä Pääskysessä ilmestyneitä tarinoita.

Pääskynen oli lastenlehti, jota Anni Swan toimitti vuosia ja johon hän kirjoitti ahkerasti. Pääskysestä irtauduttuaan Anni Swan oli päätoimittajana hieman varttuneemmille lapsille tarkoitetussa lehdessä Nuorten Toveri.

Tarinankertoja on oivallista ja hieman nostalgistakin luettavaa Anni Swanin teoksia lapsena lukeneelle. Onneksi kirja on painettu laadukkaalle paperille, joten runsas kuvitus pääsee oikeuksiinsa.

Tarinankertoja on ensimmäinen postaukseni, jolla osallistun tämänvuotiseen Naistenviikko-haasteeseen. Haastetta vetää blogi Tuijata. Kulttuuripohdintoja.


Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä
Siltala 2022, 438 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 21. Kirja liittyy lapsuuteesi.

8 kommenttia:

  1. Minä luin vasta näin aikuisiällä Iris rukan. Oli hieno kokemus ilman lapsuuden nostalgiaakin. Ihan suututti, miten serkkuperhe Iristä kohteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole edes yrittänyt lukea Swanin teoksia aikuisena. Pelkään, että en tavoita samaa tunnelmaa kuin lapsena.

      Poista
  2. Aloin kuunnella tätä joskus alkukeväästä, mutta silloin Unkarin sota vei keskittymiskykyni - kirjahan on aika muhkea. Pitänee lukea paperikirja, kun on hieno kuvituskin. Anni Swanin sadut kuuluivat minunkin lapsuuteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperin laadusta seuraa, että kirja on melko painava, vaikka sivuja ei ole tuon enempää.

      Poista
  3. varmasti luin lapsena, äidiltä saanut jonkun kirjan myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmeköhän me kaikki vähän vanhemmat ole lukeneet Swanin kirjoja.

      Poista
  4. Anni Swan on kiehtova kirjailija. Olen lukenut hänen klassikkonuortenkirjat useampaankin kertaan ja satuihinkin tutustunut. Tähän elämänkertaan olisi kiva tutustua. Ehkä saan sen näkyviini jollain kirjastoreissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kirjaa sinulle lämpimästi. Ainakin Helsingissä kirjaston varausjono on pitkä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.