Lainasin
Eloonjääneen muistelmat, koska olin lukenut Doris Lessingiltä vain kaksi
kirjaa ja halusin lukea häneltä jotakin lisää.
Eloonjääneen
muistelmat on dystopia. Se ei kuvaa kaukaista tulevaisuutta, vaan
julkaisuhetkeään lähellä olevaa maailmaa, jossa yhteiskuntajärjestelmä on
romahtanut. Syytä romahdukseen ei kerrota, siihen viitataan vain sanalla ”se”. Poliiseja
on olemassa ja jonkinlainen hallintokin, mutta kansalaiset elävät omaa
elämäänsä viranomaisista riippumatta. He yrittävät selvitä, kun sähköntuotanto
ja vesihuolto hiipuvat
ja ruokaa on vaikea hankkia.
Eloonjääneen
muistelmissa tutkaillaan ihmisten käyttäytymistä, kun
entisenlainen elämä on hajonnut. Pääpaino on nuorissa. Kertoja asuu suuressa englantilaisessa
kaupungissa, josta ihmiset pakenevat laumoittain. He pakenevat, vaikka ei ole
tietoa siitä, ovatko asiat muualla paremmin. Viimeiseksi jäljelle jää heimoja
muodostavia nuoria ja lapsia. Varsinkin lapsijoukot käyttäytyvät niin, että niitä
pelätään.
Kertoja
saa huollettavakseen Emilyn, tytön, jota hän ei tuntenut ennestään. Emilya seuraamalla hän näkee, miten nuoret järjestäytyvät, hoitavat asumisensa ja
yrittävät kasvattaa syötävää,
ja ovat samalla edelleen nuoria. Seuraavassa lainauksessa esiintyvä Hugo on
Emilyn kissalta näyttävä koira.
”Tätä
kaikkea pohdin seisoessani siinä Hugo vierelläni katselemassa nuorta miestä
maantierosvovarusteissaan, nuorisolle tyypillisissä, joukko tyttöjä ympärillään
sieppaamassa hänen katseitaan, odottamassa että hän puhuttelisi heitä . . . vanhoja
ajatuksia vanhentuneista sosiaalisista kuvioista. Mutta ne vain pysyivät
ihmisessä, eivät kuolleet.”
Tunnelma
on vaihtelevasti
unenomainen, vahvimmillaan
silloin, kun kertoja siirtyy seinän läpi toiseen todellisuuteen – tai omaan
itseensä. Siellä on ollut vain tyhjiä huoneita, kunnes Emily saapuu.
Eloonjääneen
muistelmat on dystopia, mutta se on myös Emilyn
kasvukertomus lapsesta nuoreksi naiseksi, ja välillä tuntui, että enemmänkin
jälkimmäinen. Joka tapauksessa kirja on niin arvoituksellinen, että se
jää askarruttamaan
pitkäksi aikaa.
Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
Suomentanut Kyllikki Villa
Otava 2007, 218 s. (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1988)
Englanninkielinen alkuteos The Memoirs of a Survivor 1974
***********
Helmet-haaste: kohta 29. Kirjassa on minä-kertoja.
The Memoirs of a Survivor, Lessing kirjoittanu kaikenlaista, eri tyylistä, tykkäsin hänen elämänkerroksesta Afrikasta, ja muutakin
VastaaPoistaMinun pitäisi jatkaa Lessingiin tutustumista. Hänen tuotantonsa on niin monipuolinen.
PoistaLessingin Viides lapsi on jäänyt yllättävänkin vahvana mieleen siinä suhteessa, että sen lukemisesta on jo yli kymmenen vuotta.
VastaaPoistaYritin viime vuonna lukea jotain kissa-aiheista Lessingin kirjaa, mutta heti kärkeen jahdattiin jotain käärmeitä ja ammuttiin villikissoja tai muita eläimiä. Se oli aivan kauhea alku kirjalle, en pystynyt lukemaan enää alkua pidemmälle. Lessing onkin mielessäni hyvin ristiriitainen kirjailija.
Olen kuullut monen kehuvan juuri Viidettä lasta. Ehkä pitäisi lukea se.
PoistaOlen tämän lukenut joitain vuosia sitten, ainoa lukemani Lessing vaikka tosiaan olen ymmärtänyt että tuotantonsa ulottuu moneen suuntaan ja tyylilajiin...
VastaaPoistaMuistelin että ne unenomaisimmat kohtaukset eivät niin innostaneet mutta muuten muistan kyllä kiinnostavan arvoituksellisena (bloggauksesta luen että olen itse arvellut tämän aiheena olevan kertojan oman vanhenemisen...)
Eloonjääneen muistelmat on varsin erilainen kuin kaksi muuta lukemaani Lessingin kirjaa. Tulkintasi kertojan omasta vanhenemisesta aiheena on hyvinkin mahdollinen.
Poista