torstai 9. helmikuuta 2023

Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat

 

Lainasin Eloonjääneen muistelmat, koska olin lukenut Doris Lessingiltä vain kaksi kirjaa ja halusin lukea häneltä jotakin lisää.

Eloonjääneen muistelmat on dystopia. Se ei kuvaa kaukaista tulevaisuutta, vaan julkaisuhetkeään lähellä olevaa maailmaa, jossa yhteiskuntajärjestelmä on romahtanut. Syytä romahdukseen ei kerrota, siihen viitataan vain sanalla ”se”. Poliiseja on olemassa ja jonkinlainen hallintokin, mutta kansalaiset elävät omaa elämäänsä viranomaisista riippumatta. He yrittävät selvitä, kun sähköntuotanto ja vesihuolto hiipuvat ja ruokaa on vaikea hankkia.

Eloonjääneen muistelmissa tutkaillaan ihmisten käyttäytymistä, kun entisenlainen elämä on hajonnut. Pääpaino on nuorissa. Kertoja asuu suuressa englantilaisessa kaupungissa, josta ihmiset pakenevat laumoittain. He pakenevat, vaikka ei ole tietoa siitä, ovatko asiat muualla paremmin. Viimeiseksi jäljelle jää heimoja muodostavia nuoria ja lapsia. Varsinkin lapsijoukot käyttäytyvät niin, että niitä pelätään.

Kertoja saa huollettavakseen Emilyn, tytön, jota hän ei tuntenut ennestään. Emilya seuraamalla hän näkee, miten nuoret järjestäytyvät, hoitavat asumisensa ja yrittävät kasvattaa syötävää, ja ovat samalla edelleen nuoria.  Seuraavassa lainauksessa esiintyvä Hugo on Emilyn kissalta näyttävä koira.

Tätä kaikkea pohdin seisoessani siinä Hugo vierelläni katselemassa nuorta miestä maantierosvovarusteissaan, nuorisolle tyypillisissä, joukko tyttöjä ympärillään sieppaamassa hänen katseitaan, odottamassa että hän puhuttelisi heitä . . . vanhoja ajatuksia vanhentuneista sosiaalisista kuvioista. Mutta ne vain pysyivät ihmisessä, eivät kuolleet.

Tunnelma on vaihtelevasti unenomainen, vahvimmillaan silloin, kun kertoja siirtyy seinän läpi toiseen todellisuuteen – tai omaan itseensä. Siellä on ollut vain tyhjiä huoneita, kunnes Emily saapuu.

Eloonjääneen muistelmat on dystopia, mutta se on myös Emilyn kasvukertomus lapsesta nuoreksi naiseksi, ja välillä tuntui, että enemmänkin jälkimmäinen. Joka tapauksessa kirja on niin arvoituksellinen, että se jää askarruttamaan pitkäksi aikaa.


Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
Suomentanut Kyllikki Villa
Otava 2007, 218 s. (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1988)
Englanninkielinen alkuteos The Memoirs of a Survivor 1974

***********

Helmet-haaste: kohta 29. Kirjassa on minä-kertoja.

6 kommenttia:

  1. The Memoirs of a Survivor, Lessing kirjoittanu kaikenlaista, eri tyylistä, tykkäsin hänen elämänkerroksesta Afrikasta, ja muutakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi jatkaa Lessingiin tutustumista. Hänen tuotantonsa on niin monipuolinen.

      Poista
  2. Lessingin Viides lapsi on jäänyt yllättävänkin vahvana mieleen siinä suhteessa, että sen lukemisesta on jo yli kymmenen vuotta.
    Yritin viime vuonna lukea jotain kissa-aiheista Lessingin kirjaa, mutta heti kärkeen jahdattiin jotain käärmeitä ja ammuttiin villikissoja tai muita eläimiä. Se oli aivan kauhea alku kirjalle, en pystynyt lukemaan enää alkua pidemmälle. Lessing onkin mielessäni hyvin ristiriitainen kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut monen kehuvan juuri Viidettä lasta. Ehkä pitäisi lukea se.

      Poista
  3. Olen tämän lukenut joitain vuosia sitten, ainoa lukemani Lessing vaikka tosiaan olen ymmärtänyt että tuotantonsa ulottuu moneen suuntaan ja tyylilajiin...
    Muistelin että ne unenomaisimmat kohtaukset eivät niin innostaneet mutta muuten muistan kyllä kiinnostavan arvoituksellisena (bloggauksesta luen että olen itse arvellut tämän aiheena olevan kertojan oman vanhenemisen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eloonjääneen muistelmat on varsin erilainen kuin kaksi muuta lukemaani Lessingin kirjaa. Tulkintasi kertojan omasta vanhenemisesta aiheena on hyvinkin mahdollinen.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.