Yhdistän tähän kirjoitukseen kaksi aivan erilaista kirjaa. Toinen on nobelisti Nadine Gordimerin novellikokoelma ja toinen lapsena kirjoituskilpailusta palkinnoksi saamani kirja.
Nadine
Gordimer: Hyppy ja muita kertomuksia
Novellikokoelma
Hyppy ja muita kertomuksia ilmestyi englanniksi vuonna 1991 eli samana
vuonna, jolloin Gordimer sai Nobelin palkinnon. Novelleissa näkyy, miten
erillisissä maailmoissa mustat ja valkoiset asuivat Etelä-Afrikassa. Vain
muutama ihmissuhdekertomus voisi sijoittua minne tahansa.
Valkoiset
piiloutuvat turvalaitteiden taakse. Lyhyessä kertomuksessa Olipa kerran
piikkilanka koituu avioparin oman pojan kohtaloksi. Novellissa Kuntoilua aamulenkillä
ollut mies harhautuu liian lähelle slummia ja näkee väkijoukon tappavan
uhrinsa. Vanha musta nainen pelastaa hänet seurauksilta. Valkoisten ja mustien
erilaista luontosuhdetta kuvaa Saalis. Toiset ovat huvittelemassa
yksityisellä luonnonsuojelualueella, toiset osaavat elää petojen lähellä. Mitä
unta sinä näit? kuvaa, kuinka mahdotonta vasta maahan tulleen
englantilaisen on ymmärtää mustien ja valkoisten suhdetta.
Novelleissa
Hyppy, Toverit, Koti ja Amnestia päähenkilö on eri
tavoin poliittisesti aktiivinen. Samaa aihepiiriä käsittelee Turvataloja,
jossa oikeudenkäyntiä pakoileva valkoinen mies tapaa bussissa valkoisen naisen,
joka ei yleensä käytä busseja. Naisen aviomies on työmatkalla ulkomailla, ja
hänen talostaan tulee vähäksi aikaa miehen turvatalo.
Vahvin
novelli oli Ylivertainen safari. Siinä mosambikilaiset isovanhemmat
lapsenlapsineen pakenevat kotimaastaan, jossa sisällissota on tuhonnut heidän
elinmahdollisuutensa. Nälkää ja janoa kärsien he kulkevat läpi Krugerin
luonnonpuiston, jossa heidän on pysyteltävä piilossa vartijoilta. He päätyvät
jonkun avustusjärjestön leiriin. Kun he ovat asuneet siellä yli kaksi vuotta,
isoäiti ei enää halua mennä takaisin, mutta tarinaa kertova lapsenlapsi, tyttö,
elättelee toivetta, että voisi löytää kadonneen äitinsä kotona odottamassa.
Valkoisia
lapsia mustien maassa
Sain
tämän kirjan palkinnoksi paikallisen pankin järjestämästä kirjoituskilpailusta
1960-luvun puolivälissä. Olin tuolloin toisella luokalla kansakoulussa.
Takakannessa lukee, että kirja kuuluu maailmankuuluun värikuvakirjasarjaan.
Ilmeisesti alkuperäiset kirjat olivat englanninkielisiä. Suomessa sarjan nimi oli Meidän kaunis
maamme. Tarkoituksena oli tutustuttaa lapsia maailman maihin.
Etelä-Afrikkaa
esittelee Kapkaupungissa asuva tyttö veljensä ja Johannesburgista kylään
tulleen serkkunsa kanssa. He ovat kirjan nimen mukaisesti valkoisia. Tyttö
kertoo, miten hienoja koulut ovat puutarhoineen ja miten mukavaa lomalla on
viettää aikaa meren rannalla. Tekstissä ihastellaan toistuvasti maan kauneutta.
”Etelä-Afrikka on laajojen näköalojen maa.” Kirjan kuvituksena on
värivalokuvia. Niiden aiheena 0n maisemia Kapkaupungin ympäristöstä tai kolme
lasta puuhissaan. Jostain syystä kuvissa on moneen kertaan silloinen
pääministerin asunto, josta mainitaan, että sen oli rakennuttanut Cecil Rhodes.
Muutamassa
kuvassa on hymyileviä värillisiä poimimassa ja pakkaamassa omenoita ja
viinirypäleitä. Värillisistä todetaan, että he tekevät suurimman osan
käytännöllisistä töistä.
Kirjan
loppupuolella sanotaan, että Etelä-Afrikka on pinta-alaltaan suuri maa, johon
tarvittaisiin lisää ihmisiä.
”Siksipä
kaikkialta Hollannista ihmiset muuttavat tähän suureen maahan. Erittäin suuri
puute on valkoisesta ammattitaitoisesta väestä, sillä valkoisia asuu täällä
vain 20 % koko väestöstä.”
Että
sellaista ”tietoa” jaettiin lapsille 60 vuotta sitten.
Yksi kirjan aukeamista. Oikeanpuoleisen kuvan taloa sanotaan tekstissä tyypilliseksi eteläafrikkalaiseksi talonpoikaistaloksi. |
Nadine Gordimer: Hyppy ja muita kertomuksia
Suomentanut Seppo Loponen
WSOY 1992, 274 s.
Englanninkielinen alkuteos Jump and Other Stories 1991
Kuva ja Sana 1960, 35 s.
Sarjan Meidän kaunis maamme 3. osa
***********
Gordimerin novellit sijoittuvat Sadan vuoden lukuhaasteessa 1990-luvulle.
Nämähän sopivat loistavasti yhdessä esiteltäväksi! Onneksi sentään nyt voi nähdä kuinka räikeä tapaus tuollainen "tietokirja" on ollut.
VastaaPoistaOlin jo pitkään ajatellut kirjoittavani tuosta lastenkirjasta ja nyt huomasin, että sehän sopii hyvin Gordimerin novellien yhteyteen.
PoistaOLen lukenut tuon Gordimerin novellikokoelman, ja pidin. häneltä myös Poikani tarina on hyvä.
VastaaPoistaPoikani tarinasta kirjoitin, kun Gordimer oli Kuukauden nobelistini. Se on hyvä romaani.
Poista