maanantai 21. elokuuta 2023

Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat

 

Kansainvälisesti arvostettu aivokirurgi Juha Hernesniemi julkaisi omaelämäkertansa vuonna 2022. Hän kuoli tämän vuoden kesäkuussa 75-vuotiaana.

Hernesniemen muistelmat keskittyvät hänen työhönsä. On niissä tietysti vähän muutakin eli alussa lyhyesti lapsuudesta ja nuoruudesta. Kun kirjan lukee, ymmärtää työhön keskittymisen. Hernesniemi sanoo itsekin olleensa työnarkomaani. Työ oli hänelle kaikki kaikessa. Vaimo hoiti lapset ja perheen käytännön asiat.

Mihin uskoin? Uskon työntekoon. Varsityöhön, sellaiseen, jossa itse tietää työtä tehneensä. En kokouksiin, pseudotyöhön, tärkeilyyn. Uskoin aina, että olen oikealla alalla ja oikein valinnut.

Hernesniemi lähti 60-luvun lopulla opiskelemaan Zürichiin. Se oli rohkea päätös ja harvinaista tuohon aikaan. Hän kutsuu lähtöä elämänsä tärkeimmäksi tapahtumaksi. Hän sai parempaa koulutusta kuin olisi Suomessa saanut ja pääsi alkuun kansainvälistymisessä. Kun hän eteni urallaan, hän loi suhteita muihin neurokirurgeihin. Hän kävi ulkomailla ensin täydentämässä tietojaan, myöhemmin leikkaamassa ja pitämässä kursseja. Ulkomailta pyrittiin hänen jatko-opiskelijakseen. Kun hänen piti Suomessa jäädä eläkkeelle 68-vuotiaana, hän jatkoi työntekoa ulkomailla, viimeiseksi Kiinassa.

Hernesniemi kuvaa kirjassa useita leikkauksiaan varsin yksityiskohtaisesti. Lääketieteen suhteen maallikolle jo pelkkä sanasto on outoa. Kuvaukset lisäävät entisestään neurokirurgin työn arvostusta. Kirjaan on valittu onnistuneiden leikkausten lisäksi myös epäonnistumisia, jotka ovat olleet kohtalokkaita potilaille. Ne ovat jääneet painamaan mieltä, mutta niistä on voinut saada oppia, joka on jatkossa pelastanut.

Ennen Helsinkiin neurokirurgian professoriksi ja HUSin ylilääkäriksi pääsyään, Hernesniemi työskenteli pitkään Kuopiossa. Molemmissa paikoissa kilpailu kollegoiden välillä oli kovaa, ja joskus työtovereiden välit tulehtuivat. Kokemukset ulkomailta osoittivat, että muuallakin oli samanlaista. Leikkaussalin työryhmistään Hernesniemi kirjoittaa aina arvostavasti.

Miten tullaan hyväksi aivokirurgiksi? Leikkaamalla, harjoittelemalla ja toistamalla, toistamalla ja toistamalla. Leikkaamista lukuun ottamatta ohje on yleispätevä.


Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat
WSOY 2022, 489 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta.

2 kommenttia:

  1. Tämä teos on toisaalta kiinnostanut, mutta neurokirurgia taitaa olla liian vaikeaa lukea. Milloin hän sitten lopetti leikkaukset, kun jatkoi yli 68v. jälkeen vielä niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernesniemi oli Kiinassa töissä koronan aikaan. Silloin hän vielä leikkasi, mutta harvakseltaan. Hän siis leikkasi lähes loppuun saakka.
      Leikkauskuvaukset on eroteltu muusta tekstistä selkeästi. Nekin on kirjoitettu hyvin, ja ne olivat yllättävän helppoja lukea, jos ei takertunut jokaiseen lääketieteelliseen termiin.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.