maanantai 12. helmikuuta 2024

Minna Miao: Prokrastinaatio – Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan

 

Prokrastinaatiossa on kyse sellaisten tärkeiden askareiden lykkäämisestä, joiden aloittamiselle ei ole selvää estettä ja joiden pitkittämisellä on ajan kuluessa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä seurauksia.

Psykologi Minna Miao kirjoittaa tärkeiden tehtävien lykkäämisen syistä ja seurauksista. Jokainen varmasti silloin tällöin siirtää vähemmän tärkeitä asioita myöhemmäksi. Haitallista on varsinainen prokrastinaatio, ainakin jos se on toistuvaa.

Kirjassa esitetään tutkimukseen perustuvia syitä aloittamisen vaikeuteen. Esimerkiksi nuorilla ja nuorilla aikuisilla syy voi olla eri aivoalueiden eriaikaisessa kypsymisessä. Opiskelijoilla onkin usein vaikeuksia aloittaa harjoitustyön tai vastaavan tekeminen hyvissä ajoin ennen palautuspäivää. Eniten Prokrastinaatiossa keskitytään tunteisiin ja siihen, mikä on niiden yhteys aloittamisen vaikeuteen. Tunteiden tunnistamiseen annetaan ohjeita ja kehotetaan myötätuntoiseen suhtautumiseen omaan itseen.

Olen tarjonnut ajatuksen, että aloittamisen lykkääminen voi joissakin tapauksissa olla opittu selviytymiskeino, jonka avulla pyrimme kohtaamaan haastavia ajatuksia ja tunteita, säätelemään stressiä tai suojelemaan minäkuvaamme ja itsetuntoamme.

Omien arvojen ja tärkeiden tavoitteiden tiedostaminen on myös hyödyllistä. Kirjassa on kysymyksiä, jotka auttavat niiden miettimisessä. Muitakin vinkkejä prokrastinaation selättämiseen annetaan.

Jos prokrastinaatio on ongelma, tästä kirjasta saattaa olla hyötyä sen voittamisessa tai ainakin vähentämisessä. Itse en onneksi ole joutunut taistelemaan prokrastinaation kanssa. Olen lykännyt lähinnä ei niin tärkeitä asioita. Luin kirjan, koska sain sen Tiede-lehden lukijakyselyn palkintona.


Minna Miao: Prokrastinaatio – Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan
SKS Kirjat 2023, 239 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta avauksestasi ja uudesta termistä!
    On varmasti tärketä pitää mielessä omat arvonsa ja tavoitteensa jo jälkimmäisten saavuttamisenkin edesauttamiseksi.

    Samoin tuo sitaattisi aloituksen lykkäämisen hyödyistä selviytymiskeinona tuntuu tutulta. Muutoin samoilla saroilla mennään niiden vähemmän tärkeiden jättämisessä tuonnemmaksi sarjasta first things first and second things never...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtävien lykkääminen on varmasti kaikille jollakin tasolla tuttua. Kirjasta saa sen käsityksen, että toistuvasta prokrastinaatiosta kärsivien on mahdollista päästä siitä eroon, mutta todennäköisesti ei kovin helposti.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.