Luis Martín-Santos: Tiempo de silencio

 

Luis Martín-Santosin Tiempo de silencio on espanjalainen merkkiteos 1960-luvulta. Se suomennettiin nopeasti nimellä On aika vaieta. Lukiessani ihmettelin, kuinka kirja on voitu julkaista Francon aikana, ja takakannen tekstissä sanottiinkin, että lukemani 1980-luvulla julkaistu versio on täydellinen. Alkuperäisteoksesta oli sensuroitu 20 sivua.

Kirjassa merkittävää on sen yhteiskuntakriittisyys ja tyyli. Tyylistä tulee mieleen James Joyce ja Ulysses, vaikka kirja ei ole yhdenpäivänromaani, eikä se ole kokonaan tajunnanvirtaa. Siinä on kertoja, mutta välillä ollaan joidenkin henkilöiden pään sisällä seuraamassa heidän poukkoilevia ajatuksiaan. Kertoja intoutuu myös joihinkin purkauksiin kuten analysoidessaan härkätaistelua institutionaalisena toimintana, johon johdetaan espanjalaisten kaksijakoinen tunne – viha ja pyhittäminen – itseään kohtaan.

Takakannen mukaan kirjassa ollaan vuoden 1949 syksyn Madridissa. Itse en olisi pystynyt noin tarkkaan ajoitukseen. Päähenkilö on nuori tutkija Pedro. Hän on koulutukseltaan lääkäri, mutta omistautuu syöpätutkimukselle, jossa käyttää hiiriä. Siitä kannen kuva. Pedron tutkimusapulainen Amador kuvailee häntä viattomaksi ja todellista elämää tuntemattomaksi. Juomahuuruisen illanvieton jälkeen Pedro lankeaa ansoihin, joita hänelle on asetettu.

Kirjan Espanja on takapajuinen ja ilmapiiriltään pysähtynyt.  Pysähtyneisyyttä kuvaa hyvin Pedron asuinpaikka, vanhan upseerinlesken pitämä täysihoitola asukkaineen. Pedron mukana käydään elinkelvottomalta näyttävässä slummissa, bordellissa, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden kansoittamassa kahvilassa... (Siellä muuten mainitaan Ulysses.) Kaikkea kuvataan ironisesti, myös kahvilan taiteilijoita. Ironialta ei säästy yläluokkakaan. Pedron ystävän äiti järjestää hienon luentotilaisuuden, jota kutsuu konferenssiksi ja jossa puhujana on ajan muotifilosofi. Filosofia ja hänen hännystelijöitään suorastaan ivataan käyttäen apuna ystävän seinällä olevaa julistetta Goyan maalauksesta Noitasapatti.

Wikipedian mukaan Tiempo de silencio oli käänteentekevä espanjalaisessa kirjallisuudessa nimenomaan tyylillisesti. Tyyli pitää sisällään paljon muutakin kuin edellä mainitsemani Joyce-vaikutteet, esimerkiksi sanaston, jonka runsaus ja monimutkaisuus teki lukemisen välillä työlääksi ei-espanjankieliselle lukijalle. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – lukukokemus oli erittäin vahva.

Luis Martín-Santos: Tiempo de silencio
Seix Barral 1983, 21. painos, 295 s., 1. painos 1961

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

 

Tyttö ja helmikorvakoru on romaani taiteilija Johannes Vermeeristä ja hänen kuuluisan taulunsa mallina olleesta tytöstä. 1600-luvulla eläneestä Vermeeristä ei tiedetä kovin paljon, ja romaanin tyttö on täysin fiktiivinen.

16-vuotias Griet joutuu menemään piiaksi Vermeerin talouteen, koska hänen kaakeleita valmistanut isänsä on sokeutunut työtapaturmassa, eikä pysty elättämään perhettään. Griet joutuu outoon perheyhteisöön, jossa Vermeer eristäytyy ateljeehensa, hermostunut vaimo Catharina on jatkuvasti raskaana ja kokonaisuutta hallitsee anoppi Maria Thins. Catharina ei pidä Grietistä, ja aiemmin ainoana palvelijana toiminut Tanneke suhtautuu Grietiin alkuun epäluuloisesti. Perheen lapsista yksi, 7-vuotias Cornelia, on vihamielinen ja hankaloittaa Grietin elämää tempuillaan. Ongelmia aiheuttaa myös Vermeerin mesenaatti, tunnetusti nuoria naisia hyväksikäyttävä elostelija.

Grietin tehtäviin kuuluu Vermeerin työhuoneen siivoaminen. Isännän kanssa hän tulee hyvin toimeen, kun tämä huomaa hänen taiteellisen silmänsä. Griet alkaa auttaa Vermeeriä värien valmistamisessa. Se on tehtävä muulta perheeltä salaa. Yksi ensimmäisiä mikroskoopin kehittäjiä Antoni van Leeuwenhoek on kirjassa Vermeerin ystävä ja varoittaa Grietiä:

”Naiset hänen maalauksissaan – hän vangitsee heidät omaan maailmaansa. Sinne voi eksyä.”

Taiteilijoiden ja käsityöläisten hauras taloudellinen asema 1600-luvun sääty-yhteiskunnassa näkyy Vermeerin riippuvuudessa mesenaatistaan, jolle hän ei voi sanoa ei, vaikka haluaisi, ja Grietin perheen luisumisena köyhyyteen isän onnettomuuden jälkeen. Vanhemmat näkevät pelastuksena Grietista kiinnostuneen lihakauppiaan pojan, joka on onneksi hyvä mies, myös tytön mielestä.

Olen nähnyt vuosia sitten kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jossa Grietiä näytteli Scarlett Johansson ja Vermeeriä Colin Firth. Kirjan tunnelma on onnistuttu viemään elokuvaan hyvin. Tapahtumatkin ovat muistini mukaan melko samanlaisia. Erona oli Cornelia, joka on elokuvassa selvästi vanhempi ja siksi minusta uskottavampi, ja lisäksi Vermeer oli elokuvassa selvästi aktiivisempi kuin kirjassa, jossa hän jättää Grietin selviytymään perheen naisten kanssa ilman tukea.

Sain kirjastosta luettavakseni romaanin kuvitetun version. Siinä on kuvia Vermeerin maalauksista, joita Griet kuvailee sokealle isälleen. Ne olivat mukava lisä muutenkin hyvään lukukokemukseen.

Postaukseni kuvassa on kirjan kannen vieressä Haagin Mauritshuis-museo, jossa olen nähnyt taulun Tyttö ja helmikorvakoru (eli Turbaanipäinen tyttö).

Sain Donna Mobilelta vinkin tästä Helmet-haasteeseen sopivasta kirjasta (kohta 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru).

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
Suomentanut Arja Gothoni
Otava 2007, kuvitettu laitos, 335 s., suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 2001
Englanninkielinen alkuteos Girl with a Pearl Earring 1999

***********

Helmet-haaste: kohta 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru.

Sally Salminen: Aikani Tanskassa

 

Sally Salmisen Aikani Tanskassa kattaa vain vuodet 1939–1944, vaikka nimestä voisi päätellä sen kuvaavan pitempää ajanjaksoa. Talvisodan aikaan Salminen oli vielä Suomessa. Hän meni naimisiin tanskalaisen taidemaalarin Johannes Dührkopin kanssa helmikuussa 1940. Syyskuussa samana vuonna aviopari matkusti Tanskaan.

Tanskaan mentäessä Salmista jännitti, päästetäänkö häntä edes maahan. Tanska oli Saksan miehittämä, ja Salmisesta oli tullut eräiden lausuntojensa vuoksi ei-toivottu henkilö. Katrina oli joutunut kiellettyjen kirjojen listalle! Hän pääsi maahan kuitenkin ilman mitään ongelmia. Tanskassakin Salmisesta oli tullut kuuluisuus Katrinan myötä. Häntä haastateltiin lehtiin, hänet kutsuttiin juhliin, häntä pyydettiin puhujaksi ja lukemaan Katrinaa.

”Tanskalaisina elimme kuin siinä rauhallisessa pisteessä, joka voi syntyä keskelle suurintakin vesiputousta, kuten olen nähnyt aivan Niagaran alapuolella. Tuho jatkui maailmalla ja jylisi aivan ympärillämme, mutta meillä oli tyyntä.”

Aikani Tanskassa kertoo tuoreen avioparin elämän rakentamisesta ja Sally Salmisen tutustumisesta uuteen kotimaahansa. Aviomiehen sukulaiset, tanskalaiset asunnot ja omat asumisjärjestelyt kuvataan yksityiskohtaisesti. Kun talo maalta on löytynyt, painopiste siirtyy säähän ja luontoon. Niitä seurataan päiväkirjamerkintöinä. Sally ja Jos (Johannes) harrastavat pitkiä polkupyöräretkiä. Sally kuvailee maisemia ja kasvillisuutta. Vaikka talo on maalla, se on tarpeeksi lähellä Kööpenhaminaa, jotta sinne voidaan mennä junalla teatteriin ja konsertteihin.

Salminen kirjoittaa kaksi Katrinaa seuraavaa kirjaa, mutta niiden kirjoitusprosessia vain sivutaan. Hän on välillä ”alamaissa” eli ilmeisesti masentunut, ja menee siksi parantolaan, josta lähtee melkein heti pois, ja sairaalaan, jossa pysyy jonkin aikaa.

Miehitysaika näkyy kirjassa todella vähän. Jonkun kerran mainitaan vaikeuksia ruoan ja kankaiden tai vaatteiden hankkimisessa. Kirjan loppupuolella aviopari ottaa hoitoonsa juutalaisen poikavauvan, jonka vanhemmat ovat joutuneet pakenemaan, ja aivan lopussa käy ilmi, että he ovat piilotelleet joitakin juutalaisia tai muuten natsien etsimiä henkilöitä. He joutuvat itsekin lähtemään kotoaan, kun saksalaiset ovat saaneet vihiä heidän toimistaan. Kirja päättyy, kun he pienen pojan kanssa istuvat rautatieasemalla tietämättä, mihin menisivät.

”Mihin tältä asemanpenkiltä sitten päätyisimmekään, meidän oli pysyttävä yhdessä.”

Sally Salminen: Aikani Tanskassa
Suomentanut Sirje Niitepõld
Teos 2023, 284 s.
Ruotsinkielinen alkuteos I Danmark 1972

***********

Helmet-haaste: kohta 14. Kirjassa harrastetaan.

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

 

Niin kuin muutkin herrat on biofiktiota Agnes Sjöbergistä (1888–1964), ensimmäisestä eurooppalaisesta naisesta, joka toimi eläinlääkärinä. Hän vieläpä väitteli eläinlääketieteen tohtoriksi. Kirjan loppuun on liitetty tiedot kirjailija Rannelan käyttämistä lähteistä. Niissä on muun muassa Sjöbergin omaelämäkerta.

Sjöberg opiskeli eläinlääkäriksi Saksassa. Niin tekivät myös miehet, koska Suomessa ei voinut suorittaa alan opintoja. Kirjan paras osa onkin alkupuoli, jossa käy selvästi ilmi Sjöbergin ehdoton halu – ja kyky – valmistua eläinlääkäriksi. Jostain syystä miespuoliset suomalaiset opiskelijat suhtautuivat häneen vihamielisesti ja saksalaiset neutraalimmin, vaikka eivät hekään aina. Professorien asenne vaihteli.

”Ei tullut kuuloonkaan, että heikompi astia olisi paikalla, kun luennon aiheena olisivat veneeriset taudit. Eikö neiti Sjöbergillä ollut ymmärrystä – kerta kaikkiaan mistään? Eikö hän pienillä aivoillaan kyennyt hahmottamaan säädyllisyyden rajoja? Professori alkoi kiihottaa opiskelijoita vastarintaan, ja pian ylioppilaat ulvoivat ja tömistivät jalkojaan niin että koko valtava luentosali kaikui.”

Kollegoiden nuiva suhtautuminen jatkui Sjöbergin loppuelämän. Suomen ulkopuolella hän oli arvostettu tieteentekijä. Hän olisi päässyt ulkomaille töihin esimerkiksi yliopistoihin, mutta halusi pysyä Suomessa ja kotiseudullaan Pohjanmaalla.

Kirjan lukujen näkökulma vaihtelee, joskus se on Agneksen itsensä, mutta usein jonkun muun kuten Agnesta uran valinnassa rohkaisseen eläinlääkärin, epäonnistuneen opiskelijapojan, Agneksen sisaren, yksityisetsivän, jonka Agnes palkkaa ottamaan selvää miehensä naissuhteista. Kun Agnes väittelee tohtoriksi, näkökulma on koiran, terrieri Moritzin. Kuva Agneksesta ja koirasta löytyy netistä.

Niin kuin muutkin herrat luo luvuittain katseen kohtauksiin Agneksen elämästä. Tällä valinnalla kuva Agneksesta muodostuu palasista, jotka eivät ole suoraa jatkumoa. Näinkin lukija saa kuvan rohkeasta ja määrätietoisesta naisesta, joka vastuksista huolimatta teki elämästään itsensä näköisen.

Olen lukenut tästä kirjasta muutamasta blogista (mm. Kirjakaapin kummitus ja Kirjasähkökäyrä), mutta päätin lukea sen, kun huomasin Anneli Kannon suosittelevan sitä omilla sivuillaan.

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat
Karisto 2023, 224 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 22. Kirjaa on suositellut kirjailija.

Lukemisen kulttuurit, toim. Pirjo Hiidenmaa & al.

 

Lukemisen kulttuurit koostuu tutkimusartikkeleista, joista Pirjo Hiidenmaa, Ilona Lindh, Sara Sintonen ja Roosa Suomalainen ovat toimittaneet yhtenäisen teoksen. Kirjoitukset olivat helposti lähestyttäviä minunkin kaltaiselleni lukijalle, jolla ei ole minkäänlaista taustaa kirjallisuuden tai muiden humanististen tieteiden tutkimuksesta.

”Tässä teoksessa lukemista tarkastellaan muun muassa omaehtoisena harrastuksena, osana koulutyötä ja oppimista sekä yksilöön ja yhteisöön vaikuttavana sosiaalisena toimintana. Huomiota kiinnitetään myös siihen, millä tavoin lukemisesta puhutaan ja millaisia arvostuksia ja merkityksiä lukemiseen liitetään.”

Jokaisessa artikkelissa kerrotaan, mitä on tutkittu ja miten, ja mitä tuloksia on saatu. Kirjan ensimmäisessä osassa keskitytään lukijoihin aktiivisina toimijoina. Hyvin tuttua asiaa oli luvussa Kirjabloggarit ja lukemisen sosiaalisuus. Sen materiaalina oli bloggareille tehdyt haastattelut. Lukupiireistä oli kolme artikkelia eri näkökulmista. Monilukutaito dataistuvassa maailmassa käytti kolmea selkeää esimerkkiä näyttämään, miten dataa kerätään ja analysoidaan ja toisaalta mitä data tuottaa, mitä sillä tehdään. Laajaan aineistoon perustuva tutkimus Lainaajien kaunokirjalliset suosikit pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa tuotti verkostoanalyysillä seuraavanlaisen tuloksen:

”Luettavaa valitessaan lainaajat suosivat tuttujen kirjailijabrändien sarjamaisia teoksia, joilla on myös suhteellisen selkeät lajityypilliset tunnuspiirteet.”

Kun Helmet-tietokannan halutuimmat kirjat -listojen avulla etsittiin suosituimpia kirjoja, listoille nousi myös ns. korkeakirjallisuudeksi luokiteltavia kirjoja kuten Finlandia-voittajia.

Muutamissa artikkeleissa minua hämmästytti otannan pienuus. Joissakin tutkittavia lukijoita oli vain kymmenkunta tai jopa vähemmän. Tuntui, että voidaanko noin pienestä määrästä tehdä yleisesti päteviä päätelmiä.

”Kirjan toisessa osassa (luvut 13–20) tutustutaan kulttuurisiin tapoihin, joilla lukeminen liitetään muihin toimintoihin, joilla sitä arvotetaan tai joilla lukemisesta ja lukijoista puhutaan.”

Monet artikkelit käsittelivät koulua ja lukemista, esimerkiksi eettisen mielikuvituksen näkyvyyttä lukion opetussuunnitelmissa tai koulun lukioikäisille tarjoamia kaunokirjallisuuden lukemisen tapoja eri vuosikymmenillä. Minua kiehtoi tutkimus Kaunokirjallisuuden lukijasta kokijaksi, jossa nostettiin esille näkemys kaunokirjallisuudesta kokemuksellisen tiedon välittäjänä. Esimerkkinä käytettiin Toni Morrisonin klassikkoteosta Minun kansani, minun rakkaani, jonka olen lukenut. Se helpotti tekstin seuraamista.

Olen maininnut tässä kirjoituksessa vain osan kirjan artikkeleista. Kaikissa muissakin on omat ansionsa. Kaiken kaikkiaan koin Lukemisen kulttuurit ajatuksia herättäväksi ja uusia näkökulmia avaavaksi.

Lukemisen kulttuurit, toimittaneet Pirjo Hiidenmaa, Ilona Lindh, Sara Sintonen ja Roosa Suomalainen
Gaudeamus 2023, 412 s.

Honoré de Balzac: Ferragus

 

Olen lukenut kauan sitten joitakin Honoré de Balzacin tunnetuimpia romaaneja kuten Ukko Goriot’n. Ferragus oli minulle ennestään tuntematon, kun sen kirjastossa huomasin. Kirja on Tiberius kirjojen julkaisemia uusintapainoksia. Alun perin Ferragus on ilmestynyt suomeksi 1915 WSOY:n kustantamana.

Nuori ratsuväen upseeri Auguste de Maulincour rakastaa platonisesti Clémencea, johon hän on ajatuksissaan liittänyt kaikki naiselliset hyveet.

”Auguste heittäytyi siis kokonaan tuon liikuttavimman ja syvimmän intohimon, puhtaasti ihailevan rakkauden hurmauksiin. Siihen sisältyi lukemattomia tukahdutettuja haluja, intohimon värähtelyjä niin epämääräisiä ja niin syviä, niin pakenevia ja niin tuntuvia, ettei tiedä, mihin niitä vertaisi.”

Clémence on onnellisesti naimisissa, eikä ole kiinnostunut ihailijastaan. Kun Auguste kerran sattumalta huomaa Clémencen menevän pahamaineisella kadulla epämääräiseen taloon, hän alkaa seurata tätä. Hän joutuu silmittömän mustasukkaisuuden valtaan, kun saa selville, että nainen vierailee itseään paljon vanhemman miehen Ferraguksen luona. Tässä vaiheessa lukija luulee, että tulossa on kolmiodraama tai peräti neliödraama, koska Clémencen mies saa vihiä Augusten epäilyistä. Yllättäen käännytäänkin toiseen suuntaan. Auguste huomaa joutuvansa murhayritysten kohteeksi. Arvoitusten avain on tuo tuntematon mies Ferragus.

Tämä lähes kaksisataa vuotta vanha kirja sisältää kiihkeitä tunteita, ylevää rakkautta, epäilyä, anteeksiantoa – ja tuskaa. Nykyajassa luettuna varsinkin jotkut naisiin liittyvät yleistykset herättävät lähinnä huvittuneisuutta. Traagisesti päättyvä kiemurainen tarina on aikanaan ollut suosittu. Elokuvan alkuaikoina se on filmattu peräti neljä kertaa.

Honoré de Balzac: Ferragus
Suomentanut Volmari Raitio
Tiberius kirjat 2018, 197 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran 1915 WSOY:n kustantamana
Ranskankielinen alkuteos Ferragus 1833

Kanto & Rekinen: Älytön äyriäinen

 

Helmet-haasteessa on kohta, jota en saa täytetyksi muuten kuin täsmävalinnalla. Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä on lastenrunokirja. Anneli Kanto on kirjoittanut riimit ja Kaisa Rekinen piirtänyt kuvat. Minun oli tarkoitus lukea kirja kahden kohderyhmään kuuluvan kanssa, mutta erinäisten yhteensattumien vuoksi se ei onnistunut. Lasten mielipiteet jäävät nyt uupumaan.

Hölkkäsi hirvi Kuusamon
tähtäimessään triathlon.

”Juoksija on meikäläinen,
uimarikin huimapäinen,
vaan mikä se polkupyörä on?”

Älyttömän äyriäisen runot ovat limerikkejä. Valitsin ensimmäiseksi näytteeksi menossa oleviin olympialaisiin sopivan. Limerikkiin kuuluvasti jokaisessa runossa on ensimmäisellä rivillä paikan nimi. Jokaisessa kirjan limerikissä esiintyy joku eläin. Vaikeusastetta lisää vielä kirjan idea: aakkoset käydään läpi A:sta Ö:hön. Hirvi edustaa H:ta, mutta mistä löytyy eläin Å:hon tai Z:aan? On löytynyt. Ihailen Kannon kekseliäisyyttä ja taitavuutta. Tässä malliksi kirjain G:

Serengetin gepardi jahtasi gnuta.

”Vielä sen nappaan, vaikka kuivaa jo suuta.
Painelen tunnissa satakin kilsaa,
opitte sen, kunhan luette bilsaa.
Pahus vieköön, on vastassa tuhat gnuta muuta!”

Kuvituskin on kerta kaikkiaan mainio. Luulisin, että hauskojen riimien ja eläinkuvien yhdistäminen aakkosiin vetoaa lapsiin, mutta se jäi nyt valitettavasti selvittämättä.

Anneli Kanto: Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä
Kuvittanut Kaisa Rekinen
Karisto 2014, 32 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 12. Lastenrunokirja.

Ray Bradbury: Voikukkaviiniä

 

Voikukkaviiniä oli sijoitettu kirjastossa novelleihin. Takakannessa sanotaan, että kirjan voi lukea sekä romaanina että novellikokoelmana. Minusta kirja oli romaani, niin yhtenäisen kokonaisuuden sen tarinat muodostivat. Voikukkaviiniä kertoo 12-vuotiaan Douglas Spauldingin kesästä vuonna 1928. Johdannossa Bradbury sanoo kirjan perustuvan omiin lapsuusmuistoihinsa.

Kesän ensimmäisenä päivänä Doug on metsässä poimimassa ketunmarjoja ja metsämansikoita isänsä ja kaksi vuotta nuoremman Tom-veljensä kanssa. Siellä elämä hyökyy hänen ylitseen.

”Minä olen todellakin elossa! hän ajatteli. Aiemmin en tajunnut sitä koskaan ja vaikka ehkä tajusinkin, en muista sitä!”

Doug asuu Illinoisissa kuvitteellisessa kaupungissa nimeltä Green Town. Kaupunki on niin pieni, että asukkaat tuntevat toisensa. Siellä asuu lasten silmissä ikuisesti 72-vuotias rouva Bentley, eversti Freeleigh, jota Doug ja hänen ystävänsä kutsuvat aikakoneeksi, jalokivikauppias Leo Auffmann, joka yrittää rakentaa onnellisuuskoneen (huonolla menestyksellä), ihastuttavat vanhat neidit Fern ja Roberta, jotka ajelevat vihreällä sähköautollaan, ja monia, monia muita.

Green Town on rauhallinen ja turvallinen, paitsi että kaupungin halkaisee kahtia synkkä rotko, jonne ei pidä mennä pimeällä. Lisäksi siellä liikkuu pelottava Yksinäinen Vaeltaja, joka väijyy nuoria naisia, kunnes neiti Lavinia Nebbs tuikkaa häntä ompelusaksilla.

Doug on mietiskelyyn taipuvainen poika, joka kirjoittaa vihkoon muistiin kesän rituaaleja eli kesästä toiseen toistuvia tapahtumia kuten voikukkaviinin teon. Vihon toiseen puoliskoon hän kirjaa oivalluksia, jollainen on esimerkiksi: ”Aikuiset ja lapset riitelevät sen takia, että he ovat eri rotua.” Kesä 1928 on Dougille ihmeellinen. Kesän alussa hän tajuaa olevansa elossa. Kesän kokemukset saavat hänet tiedostamaan, että joskus hänen täytyy kuolla. Sen hän kirjoittaa viimeiseksi muistivihkoonsa.

Voikukkaviini. Miksi se on niin tärkeää, että se on kirjan nimessä? Se on ihmejuoma, johon Dougin isoisä säilöi kesän.

Ray Bradbury: Voikukkaviiniä
Suomentanut Hanni Salovaara
Vaskikirjat 2020, 270 s.
Englanninkielinen alkuteos Dandelion Wine 1957, renewed 1985 by Ray Bradbury

***********

Helmet-haaste: kohta 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle.