Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema

 

Silvia Hosseinin teoksen Tie, totuus ja kuolema ensimmäinen essee Kevyt, painava on ikään kuin prologi jatkolle. Hosseini kirjoittaa painavista aiheista kevyesti, tai kevyen tuntuisesti. Lähdeluettelo kertoo, että esseiden takana on paljon lukemista ja lukiessa huomaa, että myös paljon ajattelua.

Esseet on luokiteltu kirjan nimen mukaisten otsikoiden alle. Osion Tie essee Miesten tarinoita korostaa lukijan tarvitsemaa viitseliäisyyttä. Lähtökohtana on Jack Kerouacin Matkalla, jonka Hosseini kertoo kuuluvan suosikkikirjoihinsa. Matkalla-romaanin analysoinnin ohella Hosseini arvostelee älyllisesti laiskaa ja populistista feminististä kritiikkiä.

”Puolustan lukemista, vivahteiden tajua, harkittuja ja perusteltuja päätelmiä.”

Samasta esseestä löysin myös ajatuksen, jota olen itse usein pyöritellyt, mutta jolle Hosseini antaa muotoilun.

”Lukija ei voi vaatia, että jokin kirja on 60 vuotta aikaansa edellä. Kulttuurintutkija Edward Saidin mukaan vanhoihin teoksiin pitää paheksumisen sijaan suhtautua vakavasti: niitä tulee tutkia tarkasti kontekstissaan ja koko tulkinnallisessa monimutkaisuudessaan.”

Osan Totuus suosikkiesseeni oli Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma. Nimestäkin jo näkee, että liikkeelle lähdetään Jane Austenin romaanista, jota Hosseini tulkitsee pääoman ja luokan näkökulmasta. Siitä päästään tuloerojen kasvuun ja varallisuuden keskittymiseen nyky-Suomessa. Hosseinin luokkanousun on mahdollistanut ”suomalainen koulutusjärjestelmä ja kirjastolaitos” niin kuin monen näiden esseiden lukijankin.

Essee Menetyksen ammattilaiset kertoo, millaista on kun Hosseinin 14-vuotiaana kuollutta pikkuveljeä ei enää ole. Kun esseen aiheena on surutyö ja menetyksen tunne, kirjoitustyyli on vakavampi kuin muissa esseissä.

Jotkut esseistä sisältävät paljon tietoa kuten Etsivä löytää arabien vaikutuksesta Euroopan kulttuuriin ja tieteisiin, toiset ovat henkilökohtaisempia kuten Kuka minä olen?. Minuuden miettiminen on tuttua varmaan jokaiselle. Esseessä on lainauksia monelta kirjailijalta.

Hosseinin esseitä voi suositella sellaisellekin lukijalle, joka pelkää esseiden olevan raskaita. Nämä eivät ole, vaikka aiheet olisivat.

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema
Gummerus 2021, 238 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 23. Pidät kirjan nimestä