Ruotsalaisen Kerstin Ekmanin romaanin Grand final i skojarbranschen
suomennos on ilmestynyt tänä vuonna Tammen Keltaisessa kirjastossa nimellä
Huijareiden paraati. Tarkoitukseni oli lukea suomennos, mutta lähikirjaston
kappale oli tietysti lainassa. Sen sijaan ruotsinkielinen alkuteos oli
hyllyssä.
Grand
final i skojarbranschen on autofiktiota. Se kertoo kirjailijasta Lillemor Troj (Kerstin
Ekmanin toinen nimi on Lillemor). Troj aloitti dekkarikirjailijana (niin Ekmankin),
siirtyi yhteiskunnallisesti painottuneeseen kirjallisuuteen (kuten Ekman),
valittiin Ruotsin akatemiaan (harvinainen kunnianosoitus naiselle; Ekman oli
kolmas akatemiaan valittu nainen), sai useita palkintoja, esimerkiksi
August-palkinnon kahdesti (Ekman romaaneista Händelser vid vatten ja
Skraplotter). Keräsin edellä olevat tiedot Wikipediasta, kun aloin epäillä,
että kyse on autofiktiosta.
Valitettavasti
en ole lukenut aikaisemmin mitään Ekmanilta. Hänen tuotantonsa tunteminen olisi
antanut kirjalle lisäulottuvuutta. Muukin kirjallisuuden tuntemus on luettaessa
hyödyksi. Kirjassa on paljon viittauksia maailmankirjallisuuteen, muun muassa Proustiin,
Galsworthyyn ja Munroon, sekä ruotsalaisiin kirjailijoihin, joista osan
tunnistin, osaa en.
Grand
final i skojarbranschen on siis romaani kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja
kirjailijuudesta. Varsinkin kirjailijan julkisuuskuvan ja todellisen minän
välinen ero korostuu. Sitä käsitellään kahden kertojan eli kauniin ja elegantin
Lillemorin ja ruman ja tökerösti käyttäytyvän Babba Anderssonin kautta. Lillemorin ja Babban välinen suhde onkin kirjan varsinainen juju.
”Nog vet du att författare stjäl och luger. Lånar, påverkas, parafraserar, parodierar, alluderar eller vad fan det kallas för fint. Allt utom plagierar för det får man inte. Ivarje fall får man inte säga det. Men dom stjäl i alla fall. Litteratur lever av litteratur.”
Ajallisesti
kuljetaan 1950-luvulta nykyaikaan. Taustalla häilyy Ruotsin poliittinen elämä
ja yhteiskunnan muutokset. Kirja ei ole varsinaisesti hauska, ennemminkin siinä
on paikoin kipeyttä. Ironiaa Ekman kyllä käyttää ja terävimmän ironian kohteena
on Ruotsin akatemia.
Suomenkielisestä
kirjasta on blogannut esimerkiksi Ulla, jonka tekstissä on enemmän kirjan
sisällöstä.
Kerstin
Ekman: Grand final i skojarbranschen
Albert Bonniers förlag 2011, 396 s.
Sama juttu kirjan kanssa, että toivoin, että olisin lukenut enemmän Ekmania, jotta olisin saanut enemmän irti kirjasta. Palaan Ekmanin kirjoihin kuitenkin, koska sudentalja-trilogia on odottanut jo niin kauan lukemistaan...
VastaaPoistaMinulta oli jotenkin jäänyt Ekman kokonaan huomaamatta ennen tätä kirjaa, vaikka hänen tuotantonsa on laaja ja sitä on suomennettukin jonkin verran.
PoistaTämän haluan lukea. Tosin minäkään en ole tainnut Ekmanilta lukea kuin Händelser vid vatten, joten hänen tuotantoaan en juurikaan tunne. Kuulostaa vaan tosi mielenkiintoiselta, juuri tuollainen ironinen kirjoittamiseen kohdistuva hommeli.
VastaaPoistaYksikin kirja taustaksi on parempi kuin ei yhtään! Lisäksi Händelser vid vatten taitaa olla Ekmanin palkituin teos.
PoistaMinustakin tuntui, että aiempi Ekmanin tuotantoon tutustuminen ja kirjassa mainittujen kirjojan tuntemus olisivat olleet hyödyksi. Puutteellisilla taustatiedoillakin kuitenkin pidin kirjasta ja haluaisin jossakin vaiheessa lukea lisää Ekmania.
VastaaPoistaTämä kirja sai minutkin kiinnostumaan myös Ekmanin muusta tuotannosta.
PoistaKuulostaa kiinnostavalta, Ekmaniin voisin tutustua muutenkin. Idea tässä tuntuu mielenkiintoiselta ja Ekmanin tyyli, siten kuin sitä kuvailet, sellaiselta josta voisin pitää. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaTuo idea - josta yritin olla paljastamatta liikaa - on todella jännästi toteutettu.
Poista