Kaari Utrio: Seuraneiti

Seuraneiti Lindan isä, Iidensalmen Kelhon kappalainen, oli saksalaisen mytologian ihailija, joka kertoi lapsilleen ja seurakuntalaisilleen tarinoita Nibelungenliedistä. Lindankin oikea nimi oli Sieglinda. Isä oli käynyt nuorena ihastelemassa Wormsin katedraalia, ja koska minä satuin käymään siellä pari vuotta sitten, liitin tähän juttuun katedraalista ottamani kuvan.

Muuten Seuraneiti on tyypillinen 1800-luvun Suomeen sijoittuva Utrion kirja. Aluksi ollaan Iidensalmessa ja Kajaanissa ja myöhemmin mennään Lindan mukana Helsinkiin, jonne hän pääsee rikkaan sukulaisperheen rouvan seuraneidiksi. Enkelimäisen kauniin Lindan tehtävänä on hankkia varakas aviomies, joka takaisi hänen sisarustensa tulevaisuuden.

Utrion historialliset romaanit ovat oikeastaan ainoita romanttisiksi kirjoiksi luokiteltavia, joita luen. Luen siksi, että ne ovat viihdyttäviä, mutta myös siksi, että minusta ne on kirjoitettu ilkikurisesti, pilke silmäkulmassa. Tässäkin Linda osaa asioita, joita nuoren kauniin naisen ei odoteta osaavan. Hän on järjestelmällinen, hyvä kirjanpitäjä, tuntee tervanpolton tekniikan ja järvimalmin hyötykäytön. Seurapiireissä ja tanssiaisissa hän on ujo ja eksyksissä.

Utrio on kirjoittanut 1800-luvun Helsingistä parempiakin kirjoja kuin Seuraneiti. Tässä oli minun makuuni vähän liikaa hienoston talojen sisustusten ja naisten pukujen kuvailua sekä Lindan kauneuden ja hänen ihastuksensa Victorin komeuden toistelua. Muutaman tunnin eskapismiin Seuraneiti sopi kuitenkin hyvin. Ja tietysti lopussa hyvät ihmiset saivat toisensa, mutta pahat joutuivat Siperiaan.

Kaari Utrio: Seuraneiti

Amanita 2013, 464 s.