Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki

”Oli tammikuun puoliväli. Talvi oli ollut ihan siedettävä vuoden vaihteeseen asti, mutta sitten oli selvästi alkanut kylmetä. Maa oli roudassa ja pohjoistuuli vinkui ja ulvoi kerrostalojen ympärillä. Tuuli pöllytti lunta ympäriinsä. Se kasaantui sinne tänne kinoksiksi, joiden päältä hienorakenteisin lumi pyyhkiytyi taas eteenpäin. Pohjoisnavalta puhkuva tuuli pureutui kasvoihin ja tunkeutui vaatteiden läpi luihin ja ytimiin.”

Arnaldur Indriðasonin kirjojen Islanti ei ole mikään tarunhohtoinen satujen saari. Hänen miljöötään ovat Reykjavikin reuna-alueiden kerrostalolähiöt, joissa asuu huonosti palkatuissa töissä puurtavia yksinhuoltajia ja muuta parempiosaisten hyljeksimää väkeä. Ongelmia on. On alkoholismia, on psyykkisiä ongelmia, on pikkurikollisuutta. Talvikaupungissa tähän lisätään vielä rasismia.

Kymmenvuotias poika löydetään puukotettuna jäiseltä pihalta. Hänen äitinsä on thaimaalainen ja isä islantilainen. Vanhemmat ovat eronneet. Poliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat kuulustelemaan lapsia murhaa selvittäessään.

Erlendur kokee tämän jutun vieläkin raskaammin kuin yleensä. Jo lapsen murha sinänsä on kammottava, mutta hänellä on taustalla pikkuveljensä kuolema lumimyrskyssä. Siitä hän ei ole päässyt koskaan yli. Talvikaupunki on neljäs lukemani Erlendur-dekkari. Niissä kaikissa pikkuveljen katoaminen on jollakin tavalla mukana, ehkä joskus liikaakin, koska se alkaa tuntua toistolta. Talvikaupungissa Erlendurilla on tutkittavana pikkupojan murhan ohella erään naisen katoamistapaus, joka sotkee tutkimuksia, koska Erlendur tekee vääriä oletuksia. Kaikenlaiset katoamiset ovat hänen päähänpinttymänsä.

Arnaldur Indriðasonin kirjat ovat rikosromaaneina aivan hyviä, mutta kovin ankeita.

Talvikaupungista saan ensimmäisen islantilaisen kirjan Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki

Suomentanut Seija Holopainen

Blue Moon 2008, 302 s.

Islanninkielinen alkuteos Vetrarborgin 2005