Joku
oli tuonut Hietakehdon kirjaston
kierrätyshyllyyn. Koska en ollut lukenut Sirpa Kähkösen romaaneja kaikista
kehuista huolimatta, otin kirjan ja luinkin sen saman tien. Tiesin, että Hietakehto kuuluu Kuopio-sarjaan. Se oli
luettavissa itsenäisenä teoksena, mutta
edeltävien kirjojen lukeminen olisi taustoittanut henkilöhahmoja ja lisännyt
heidän käytöksensä ymmärtämistä.
Hietakehdossa
eletään vuoden 1943 kesän loppupuolta huvilalla lähellä Kuopiota. Sota on
näennäisesti kaukana. Sota näkyy joidenkin ruokien ja tavaroiden puutteena, se
näkyy nuorten miesten puutteena. Ihmisten mielissä sota on. Hietakehto kuvaa sotaa naisten ja lasten
kokemana, varsinkin lasten.
Charlotta
on 8-vuotias ja Juho jonkin verran vanhempi. Juho on orpo, hän on huvilan
omistavan Tuomen perheen kasvattina. Charlotan äiti elää, mutta on käytännössä
hylännyt tyttärensä, joka on päätynyt muusikko Blombergin hoiviin. Tyttö kutsuu
Blombergia Vatiksi. Kummankin lapsen perusturvallisuus on järkkynyt. Paha olo
johtaa Charlotan ajattelemaan tätinsä sanoja.
”Joskus, harvoin aukeaa ovi ja siitä voi astua sisään. Ehkä kerran elämässä. Jos niin käy, Ester-täti kuiskasi valvomisesta ja kuiskaamisesta väsyneellä äänellään, jos niin käy, pitää tietää, että siitä maasta ei pääse pois. Sinne saa mennä vain jos kukaan ei täällä enää kaipaa. Muistathan. Vain jos kukaan ei missään enää ikävöi. Muutoin – ei.”
Sota
tulee lasten leikkeihin. Leikitään Katynia ja vastaavia. Lopulta aseen ja
kaasunaamareiden kanssa. Kirjan järkyttävin kohtaus jää ajatuksiin selkeinä kuvina.
Hietakehdossa
on paljon dialogeja. Niissä on käytetty hienosti eri puhetyylejä ja murteita,
jotka kuvaavat kutakin puhujaa. Tässä herrasväen palvelija Hilda:
”Myö täällä pärjätään, Hilda oli sanonut niin rauhallisesti kuin vain oli osannut. Meitä on koolla niin monta kiukkusta akkaa, että saapi jo melekonen piru olla, että meille jottain mahtaa.”
Hietakehto on
hyvä kirja, mutta ehkä Kuopio-sarja kannattaisi kuitenkin lukea järjestyksessä.
Laitan tähän linkin blogiin Täällä toisen tähden alla, jonka kirjoittaja on
lukenut aiemmat osat ja jolla on siksi enemmän näkemystä postauksessaan.
Sirpa
Kähkönen: Hietakehto
Otava 2012, 336 s.
Kannen
alkuperäinen kuva Jussi Kangas
Hieno kirja, vaikka minäkin luin tämän Kähköseltä ensimmäisenä enkä tuntenut henkilöiden taustoja. Ehkä olisi saanut enemmän irti aiempien perusteella, nytkin kyllä tuntuu ihan täydeltä romaanilta ajan ja elämäntavan kuvauksineen.
VastaaPoistaAivan, juuri nuo samat ajatukset tulivat minullekin.
PoistaHmm, Räsäsen Helena-kirjat sijoittunevat suunnilleen samaan aikakauteen. Pidin niistä juuri ajankuvauksen takia, joten luulen että Kuopio-sarja voisi olla kiinnostava. Ehkä voisi kokeilla sitä ensimmäistä kirjaa jossain vaiheessa. Lähihistoriaan sijoittuvat romaanit kiinnostavat.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut pari Aino Räsäsen (ei sukua) Helena-kirjaa kauan sitten ja muistini mukaan ne olivat aika viihteellisiä. Kähkönen kirjoittaa vakavammin, mutta jos lähihistoria kiinnostaa, niin hän on oikea kirjailija.
PoistaKähkönen kirjoittaa historiaa todella hienosti! Kuopio-sarja kannattaa ehkä tosiaan lukea järjestyksessä, vaikka teokset toimivat yksinkin. Jospa joskus ehtisin sarjan äärelle uudestaan...
VastaaPoistaOi, sinä olet lukenut Kuopio-sarjan! Jospa minäkin joskus. Onneksi nämä kirjat eivät vanhene.
PoistaÄitini luki tämän joskus, eikä kumma kyllä mainostanut kirjaa minulle vaikka rakastan historiallista kirjallisuutta. En ole lukenut aiemmin Kähkösen kirjoja, mutta uskon niiden olevan kokemisen arvoisia arvostelun ja aiempien kommenttien perusteella.
VastaaPoistaJos Suomen lähihistoriaan sijoittuvat kirjat kiinnostavat, niin saattaisit pitää Kähkösestä, tämän kirjan perusteella sanottuna.
Poista