Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

Luin viime vuonna Anne Swärdin esikoisteoksen Kesällä kerran ja pidin siitä. Nyt otin luettavakseni hänen ilmeisesti eniten mainetta saaneen kirjansa Viimeiseen hengenvetoon. Muuta Swärdiltä ei ole suomennettukaan.

Viimeiseen hengenvetoon on kasvutarina ja rakkauskertomus, mutta viimemainittuna mutkikas ja monitahoinen. Kertoja on tyttö, jota kutsutaan nimellä Lo. Pojan nimi on Lukas. Heidän ensi kohtaamisensa on dramaattinen, keskellä maastopaloa. Tuli leimaa heidän suhdettaan. ”Tuli oli Lukas”, kirjoittaa Lo. Tavatessaan he ovat lapsia. Lo vain 7-vuotias ja Lukas kuusi vuotta vanhempi.

Heidän taustansa ovat osin erilaiset, osin niissä on yhteneväisyyttä. He ovat molemmat tavallaan vieraalla maalla, sillä Lon perhe on muuttanut Skåneen pohjoisesta ja Lukas on tullut isänsä kanssa Unkarista. Lo asuu yhteisössä, jossa on hänen vanhempiensa lisäksi näiden vanhemmat ja sisarukset. Hänen perheessään on 13 aikuista, jotka kaikki rakastavat häntä. Hän sai lapsena liikaa rakkautta, väittää hänen äitinsä. Lukas asuu kaksin isänsä kanssa ja heidän kommunikaationsa on lähinnä väkivaltaa.

Kuuden vuoden ikäeron vuoksi Lon perhe ei hyväksy hänen kiinteää suhdettaan Lukasiin. Lasten vanhetessa epäillään ties mitä.

”Epäluuloiset katseet vaanivat meitä koko ajan, emme koskaan voineet rentoutua, leikeistämme alkoi tulla peliä, ja se vei ilon kaikesta, leikkisyyden leikistä. Jos kumpikaan meistä ei irrottaisi otettaan, molemmat uppoaisivat. Viimeiseen hengenvetoon, muistin nyt sen lauseen, se oli elokuvasta joka loppui niin että toinen petti toisen, en vain ollut koskaan käsittänyt miksi.”

Kirjan nimi Viimeiseen hengenvetoon tulee todellakin Godardin elokuvasta, jonka pääosissa ovat Jean Seberg ja Jean-Paul Belmondo. Lo ja Lukas katsovat elokuvan niin monta kertaa, että osaavat vuorosanat ulkoa ja toistelevat niitä. Se, että Lo ei ymmärtänyt elokuvan lopun petosta, on Lon ja Lukasin suhteen myöhemmän kehityksen kannalta oleellinen lause.

Kirjasta olisi voinut vähentää Lon nuoren aikuiselämän haahuiluja. Lon ja Lukasin ystävyys-rakkaus on ydin. Vähemmälläkin olisi ymmärtänyt, mihin se johti.

”Yksinäisyys on vain seuran puutetta johon täytyy tottua, kunnes siitä itsestään tulee seuraa.”

Hyvä kirja tämä on kuitenkin. Pidin enemmän kirjasta Kesällä kerran, mutta se saattaa johtua siitäkin, että sitä lukiessani minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, kun taas nyt niitä oli. Viimeiseen hengenvetoon on luettu monessa blogissa, esimerkiksi seuraavissa: Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi, Pieni kirjasto, Järjellä ja tunteella, Mustikkakummun Anna.

Elokuvayhteydestä saan pisteen Oksan Hyllylltä -blogin Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen. Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 3. Kirjassa rakastutaan.

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

Suomentanut Katriina Huttunen

Otava 2011, 320 s.

Ruotsinkielinen alkuteos Till sista andetaget 2009