Eteläafrikkalainen
Nadine Gordimer sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1991. Hän oli vahva
rotuerottelun vastustaja, myös kirjassa Poikani
tarina.
Kirja
alkaa kun poika Will näkee isänsä elokuvissa valkoisen naisen kanssa. Siitä
alkaen Will (oikeastaan William Shakespearen mukaan) joutuu vastentahtoisesti
isänsä salaliittolaiseksi suojellakseen äitiään. Willin isä, lempinimeltään Sonny,
on värillisten sankareita. Hän on entinen opettaja, jonka taistelu
rotuerottelua vastaan on vienyt mukanaan. Hän on ollut vankilassa, mutta jatkaa
taistelua vapauduttuaan.
Tämän
kirjan vahvuus onkin sen ihmisissä. He eivät ole hyviä tai pahoja, vaan
inhimillisiä. Sonny pettää vaimoaan naisen kanssa, jonka hän kokee
taistelutoveriksi. Nuori valkoinen Hannah rakastaa Sonnya. Hän tekee työtä
värillisten vankien puolesta ja on omistautunut asialle, jota pitää oikeana.
Muistin edelliseltä lukukerralta pari vuosikymmentä sitten, että minuun teki
suurimman vaikutuksen Sonnyn vaimon Ailan muuttuminen ja itsenäinen ratkaisu,
jota muu perhe ei osannut aavistaa. Sama vaikutus Ailalla oli nytkin.
”- - tutun kauneuden läpi kuulsi heleä vieraus. Rohkein vedoin hahmoteltu. Oli kuin jokin tietty kokemus olisi tavoittanut hänestä, niin kuin taidemaalari mallistaan, hänen olemuksensa, sen mitä pinnan alta oli löydettävissä.”
Gordimer
kuvaa, miten valhe vaikuttaa perheen jäseniin ja tuhoaa kodin sisältä päin samalla
kun valkoiset tuhoavat kodin ulkopuolelta, konkreettisesti polttamalla.
Poikani tarina on hienovireinen perhekuvaus, mutta samalla
voimakas rotusorron vastaisen taistelun kuvaus. Etelä-Afrikan sortojärjestelmä
on mennyttä sellaisena kuin se tässä kirjassa esiintyy. Rotusorto ja vieraan
pelko ei kuitenkaan ole kadonnut maailmasta mihinkään, kuten hyvin tiedämme. Poikani tarina
on valitettavasti
ajankohtainen edelleen.
Tämän hienon kirjailijan teoksia soisi luettavan enemmän. Löysin vain muutaman bloggauksen hänen kirjoistaan:
Vieraat toisilleen, Kirjakaapin kummitus
Palvelija ja herra, Kirjasähkökäyrä
Hyppy ja muita kertomuksia, Jokken kirjanurkka
Nadine Gordimer: Poikani tarina
Suomentanut Kristiina Drews
WSOY 1991, 327 s.
Englanninkielinen alkuteos My Son’s Story 1990
Samaa mieltä, että Gordimeriä soisi luettavan enemmän. Hyppy novellikokoelma teemoilttan oli avartava mutta hyytävä. Bloggaukseeni tuli silloin kommenteja nolla ja myös itse bloggaus jäi vähälle huomiolle. Minusta Gordimerin kirjallisessa asenteessa on seikkoja, joita nykykirjailijat voisivat hyödyntää, yksi on rehellisyys ja toinen on realismi.
VastaaPoistaGordimeria on nykyisin huonosti saatavillakin. Esimerkiksi lähikirjastossani ei ole yhtään hänen teostaan.
PoistaMinusta tämä on osa tätä ongelmaa. Gordimerin tyyli on minusta varsin suora, joten hän on monesta muusta nobelistista poiketen se, jota on tekstillisesti helppo lukea.
PoistaOlet oikeassa. Gordimer ei ole "vaikea" kirjailija.
PoistaLuin tämän juuri äsken lopettelein, eli kuvaat hyvin ytimen eli salailun hyvin. Tässä uhrataan tosiaan perhe liikkeen hyväksi.
PoistaOdotan mielenkiinnolla postaustasi!
PoistaKyllä blogistani löytyy myös tämä Poikani tarinan postaus vuoden 2014 heinäkuulta. Luin naisnobelisteja Jokken nobelistihaasteeseen, sillä vaikka viime vuonna voitti naisnobelisti, naisia on edelleen hävettävän vähän nobelistien joukossa eli 14. Tämä valkoihoisten maailma näkyy sekä mustien ja värillisten sortona myös naisten tasa-arvon sortona. Nadine Gordimer kirjoittaa upeasti musta-valkomaailmasta. Tuo Palvelija ja herra teos kannattaa lukea, sillä siinä valkoinen perhe joutuu olemaan piilossa mustien kylässä ja kuka silloin on herra.
VastaaPoistaHuomasin toki postauksesi tästä kirjasta, mutta halusin linkkejä arvioihin Gordimerin muista teoksista.
PoistaMiten oikeassa oletkaan valkoihoisten maailmasta ja sorrosta.