Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkalan Lapsia & Pikku ihmisiä on ilmestynyt SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa. Siihen on yhdistetty kaksi novellikokoelmaa, joista Lapsia on vuodelta 1895 ja Pikku ihmisiä vuodelta 1913. Nimien mukaisesti novellien pääosissa on lapsia. 

Maailma on muuttunut novellien ilmestymisajoista. Nykynovelli tuskin alkaisi lauseella ”Aappo oli lapsista vanhin ja hänen toimenaan oli kerjuulla käynti kaupungilta.” Niin alkaa Pakkalan Vanhakoti. Lapset sen sijaan ovat samanlaisia kuin ennen. Salaisuuden säilyttäminen on vaikeaa, ja se lipsahtaa helposti kuten Jaakolta äidin joululahja novellissa Häiritty joulu-ilo. Kun leikkiin uppoudutaan, se tuntuu todelta, vaikka aikuiset pitäisivät puheita valheena (Valehtelijoita?). Herkut houkuttavat kuten Maria kahvipavut novellissa Mari varkaissa.

Erona nykyaikaan lapsia yritetään pitää kurissa uskonnolla ja vitsalla. Lasten ajatuksissa aikuisten kummat jutut käsitetään väärin. Novellissa Syntinen joulupuuro Elsa yhdistää kuolleen isänsä, joulun ja riisikryynipuuron, jota hän luulee synniksi. Parin novellin perusteella uskoisin, että Pakkala vastusti lasten ruumiillista kuritusta. Novellissa Ihme ja kumma! Vappu unohti aina asian, jolle äiti hänet lähetti. Matkalla oli niin paljon ihmeellistä katseltavaa kuten ilmassa leijaileva korea höyhen, joka sai mielikuvituksen laukkaamaan. Unohtelu loppui, kun äiti heitti vitsakimpun uuniin.

Novelli Mahtisana oli oikea täysosuma. Maija ja pikkuveli Iikka lähtevät ulos. Kotona on ollut vanhempien välillä kireä ilmapiiri. Poikalaumalla on menossa kilpajuoksu, jossa palkintona on oikeus laskea ilmaiseksi Topin poikain mäessä. Voittajana ylpeilee Wille, joka keksii itselleen arvonimen stiiknafuulia. Maija haluaa kilpailla ja voittaakin Willen kahteen kertaan. Kun mennään mäkeen, hän uskaltaa laskea sen seisaallaan. Sitä ei pojistakaan tehnyt kuin muutama. Kävi niin, että Willen itselleen keksimä arvonimi siirtyi Maijalle. Hän oli stiiknafuulia. Kotona äiti ihmettelee, kuka tämä on ja osoittaa Maijaa.

”Hän oli lumessa yltäpäältä, sukat läjässä, kengät auki rihmoista, huivi päässä takaraivolla ja tukka hapsotti kamalasti kun se oli hiestyessä kastunut ja sitte käynyt jäänkuuraan. Toisessa poskessa oli pitkä verinaarma ja hame sivulta halki.”

Äiti lähestyy Maijaa vitsakimpun kanssa, kun Iikka keskeyttää ja huutaa ”Stiiknafuulia”. ”Oikea stiiknafuulia.” Vanhemmat repeävät nauramaan ja nimittelevät kohta toisiaan stiiknafuulioiksi, ja mitään ymmärtämätön Iikka sanoo tosissaan

”– Ei ne kaikki ole stiiknafuulioita!”

En ole aikoihin tullut mistään lukemastani niin hyvälle tuulelle kuin Mahtisanasta. Hymyilytti pitkän aikaa.

Teuvo Pakkala: Lapsia & Pikku ihmisiä
SKS 1999, 187 s.
Lapsia ilmestynyt ensimmäisen kerran 1895 ja Pikku ihmisiä 1913

***********

Helmet-haaste: kohta 19. Kirjassa leikitään.