torstai 16. syyskuuta 2021

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara

 

Ilvesvaara on Lehtolaisen henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovan sarjan viides osa. Edellisestä osasta on aikaa jo viisi vuotta, joten Hiljan henkilöhistoria oli jo alkanut unohtua. Ilvesvaarassa on muistia virkistäviä viittauksia, jotka ovatkin tarpeen, koska Hilja ei pääse karkuun menneisyyden aaveita.

Hilja palkataan Lapin erämaassa sijaitsevan luksushotellin turvallisuuspäälliköksi. Hänen tehtävänään on huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta, mutta myös uhkaavia viestejä saaneesta hotellin omistajasta. Hotelli on melko mielikuvituksellinen paikka lasisine arkkitehtuureineen. Miljöön valinta on kirjan vahvuus.

Suomi on harvaan asuttu ja yksinäinen paikka, jossa voi halutessaan olla todella rauhassa. Sitä ominaisuutta monet silmäätekevät arvostavat. Kuninkaalliset, popparit, Hollywoodin tähdet. Hotelli tarjoaa turvasataman maailman vaaroilta.

Tuohon lisätään vielä pimeys, pakkanen, lumi ja jää – sekä tietysti revontulet.

Hotellissa on kovin vähän henkilökuntaa, mutta eipä siellä ole kuin muutama asiakas kerrallaan. Henkilökunnan jäsenillä ja yhdellä asiakaspariskunnalla tuntuu olevan menneisyydessä yllättäviä yhteyksiä toisiinsa. Rikosjuoni käynnistyy hiljakseen, ja oikeastaan alkaa tapahtua vasta kirjan puolivälin paikkeilla. Henkivartija-sarjan kirjat eivät ole varsinaisia kukasenteki-dekkareita, mutta sitäkin puolta Ilvesvaarassa on mukana. Hilja itse on samanlainen kuin ennenkin, rohkea, itsenäinen ja samalla yksinäinen, sitoutumiskammoinen ja ilveksiin fiksoitunut.

Ilvesvaara on suositeltavaa luettavaa Lapin talvesta pitäville sekä aiemmista Hilja Ilveskero -kirjoista nauttineille.


Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
Tammi 2021, 383 s.

***********

Ilvesvaaran tarinaa ei voisi olla olemassa ilman talvea, joten kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan.

6 kommenttia:

  1. Tätä sarjaa en ole lukenut. Tykkään todella paljon talvesta ja lumesta ja Lapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilvesvaara saattaa toimia omillaankin, mutta suosittelisin lukemaan sarjaa järjestyksessä.

      Poista
  2. Minulle riitti osa 1, mutta hienoa, että niitä on jo viisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät ole niin perinteisiä kuin Maria Kallio -dekkarit, ja kai nämäkin ovat olleet aika suosittuja.

      Poista
  3. Näitä en ole lukenut. Tykkään kyllä kovasti Maria Kallio -dekkareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkivartija-sarja on erilainen kuin Maria Kalliosta kertova sarja. Näissä on esimerkiksi kansainvälistä toimintaa, eikä päähenkilö ole poliisi, vaan liikkuu välillä harmaalla alueella.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.