perjantai 12. elokuuta 2022

Jussi Konttinen: Siperia

 

Luin toimittaja Jussi Konttisen kirjoituksia Hesarista, kun hän vietti perheensä kanssa vuoden Siperiassa 2016/2017. Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa kertoo perusteellisemmin samasta ajasta. Minua, joka tarvitsen villasukat jo lämpötilassa +20°C, kiinnosti erityisesti kylmässä selviäminen.

Konttisen perhe vuokraa talon pienestä kylästä nimeltä Töhtyr. Jakutian (eli Sahan tasavallan) pääkaupunkiin Jakutskiin on autolla noin tunnin matka. Hirsitalo on lämmin, kun kaasupoltin lämmittää pattereissa kiertävän veden. Vesijohtoa ei ole, ja ulkohuussi on pihan perällä.

Talven lähestyminen tuntuu arjessamme ensin jokapäiväisenä taisteluna vesitynnyreiden jäätymistä vastaan. Vesiauton toimitukset jatkuvat lokakuun lopulle, mutta elämän eliksiirin pitäminen juoksevassa olomuodossa vaatii yhä suurempia fyysisiä ponnisteluja. Hakkaamme tynnyreiden pintaan ja reunoille muodostuvaa paksua jääkerrosta aamuin illoin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan. On koittanut aika tilata jäitä, eikä nyt puhuta drinkeistä.

Talven jäät sahataan Lenajoesta. Jäälohkareet säilötään pihalle ja kannetaan tarvittaessa yksi kerrallaan sisälle tynnyriin sulamaan. Kun pakkanen laskee -40:een ja jopa -50 asteeseen, pukeutuminen näyttää siltä kuin kirjan takakannen kuvassa. Perinteiset turkismateriaalit ovat parhaita.

Töhtyrin kunnanjohtajan seurassa Konttiselle selviää metsästyksen tärkeys. Se on Jakutiassa ”monelle hulluutta hipova intohimo ja elämän tarkoitus”. Jakuutit eivät kuitenkaan harrasta vain metsästystä. Esittävä kulttuuri, kuten teatteri, stand up ja sirkustaide, on vilkasta. Menossa on jakuuttielokuvien buumi. Konttinenkin on statistina zombielokuvan loppukohtauksessa, jota kuvataan 31 asteen pakkasessa.

Enemmän kuin perheensä arjesta Konttinen kirjoittaa Siperiasta. Kirja onkin Siperia-tietokirja. Konttinen tekee pitkiä matkoja, joilla hän tutustuu muun muassa paimentolaiskansa nenetsien elämään, Kamtšatkan niemimaan tulivuoriin, amurintiikerien suojeluun ja Tšuktšien niemimaan mursujen tutkimukseen. Erityisesti hän perehtyy Siperian luonnonvarojen – timanttien, metallien, öljyn ja kaasun – louhintaan ja poraamiseen. Alkuperäiskansat joutuvat väistymään, kun etsintä- ja kaivausalueita laajennetaan. Tuloista koko ajan suurempi osa menee Moskovaan.

Tämän kirjan lukemalla suomalainen saa uusia aineksia mielikuvaansa Siperiasta, joka on niin suuri, että ”se on kuin kokonainen maanosa”.


Jussi Konttinen: Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa
HS Kirjat 2019, 412 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa.

2 kommenttia:

  1. Eikö ollutkin monipuolinen, mielenkiintoinen ja kivasti kirjoitettu tietokirja! Jakutiankin olisi aika itsenäistyä, nyt voisi olla hyvä hetki sille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli todella paljon uutta tietoa. Jakutian itsenäistyminen oli kirjan mukaan esillä Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, miksipä ei tosiaan nyt.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.