Kuukauden nobelisti Frédéric Mistral: Mirèio

Vasemmalla ranskalainen kirja, oikealla ruotsalainen.

Ranskalainen runoilija Frédéric Mistral sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1904. Hänen pääteoksensa on pitkä runoelma Mirèio vuodelta 1859. Mistral oli kotoisin Provencesta ja kirjoitti provensaaliksi. Hän käänsi omat runonsa ranskaksi. Minulla on Mirèio laitoksena, jossa ovat rinnakkain provensaalinkielinen alkuteksti ja ranskankielinen käännös. En osaa ranskaa tarpeeksi hyvin lukeakseni runoutta. Suomeksi Mirèioa ei ole käännetty, joten luin Helmet-kirjastosta löytyneen ruotsinnoksen. WSOY:n julkaisemassa antologiassa 21 Nobel-runoilijaa on muutama säkeistö Mirèiosta Saima Harmajan suomentamana.

Mirèio on oikea helmi! Mirèio on suuren maatalon tytär ja ainoa perillinen. Vincèn on köyhän korintekijän poika. Nuoret rakastuvat. He ovat hyvin nuoria, Mirèio on 15-vuotias ja Vincèn vuotta vanhempi. Mirèion vanhemmat eivät tietenkään hyväksy tyttärensä valintaa. Tällainen rakkaus voi päättyä vain traagisesti.

Mirèion perustarina on kerrottu moneen kertaan, mutta millä tavalla Mistral sen tekeekään! Hän yhdistää nuorten rakkauskertomukseen provencelaisia pakanallisia taruja ja kristillisiä legendoja. Mirèiossa on keijuja, lääkeyrteillä parantava noita, hukkuneita, jotka kerran vuodessa nousevat Rhonesta. Mirèiolle ilmestyvät kolme Mariaa, jotka legendan mukaan rantautuivat Provencen Camargueen lähdettyään Pyhältä maalta. Taustalla Provencen maisema väreilee hehkuvan auringon alla. Ihmiset viljelevät maata, korjaavat satoa ja hoitavat karjaa.

Minä ihastuin Mirèioon täysin. On sääli, ettei runoelmaa ole aikanaan suomennettu. Nyt suomentamisesta ei kannata haaveilla. Charles Gounod on säveltänyt Mirèion pohjalta oopperan Mireille, ja siitä on tehty myös elokuva.

Kirjoitan näytteeksi yhden säkeistön ensin provensaaliksi, sitten ranskaksi ja lopuksi ruotsiksi. Säkeistö on runoelman alkupuolelta valloittavasta kohdasta, jossa Mirèio ja Vincèn ensin keräävät mulperipuusta lehtiä silkkiperhosten toukille ja sen jälkeen tunnustavat toisilleen rakkautensa, Mirèio tietysti ensin. Vincèn ei olisi uskaltanut aloittaa. Säkeistö on osa Vincènin puhetta.

T’ame, o chatouno encantarello,

Que se disiés : Vole uno estrello ;

I’a ni travès de mar, ni bos, ni gaudre foui,

I’a ni bourrèu, ni fiò, ni ferre

Que m’aplantèsse ! Au bout di serre,

Toucant lou cèu, l’anariéu querre,

E dimenche l’auriés, pendoulado à toun coui.

« Je t’aime, ô jeune fille enchanteresse,

au point si tu disais: Je veux une étoile !

il n’est traversée de mer, ni bois, ni torrent fou,

il n’est ni bourreau, ni feu, ni fer

qui m’arrêtât ! Au bout des pics,

touchant le ciel, – j’irais la prendre,

et, dimanche, tu l’aurais pendue à ton cou.

«Så jag dig älskar, ljufva tärna,

att om du sagt: ’gif mig en stjärna!’ –

Då skulle jag ej skytt att trampa någon stig,

på haf, i berg, högst upp till spetsen,

ej bål, ej bila gjort mig ledsen. –

När jag den nått i himlakretsen,

som helgpynt sist jag den om halsen hängt på dig.

Frédéric Mistral: Mirèio
Ruotsintanut Carl Rupert Nyblom
Albert Bonniers Förlag 1904, 256 s.
Provensaalinkielinen alkuteos Mirèio 1859