Rakasta epätoivoa. Lordi Byronin päiväkirjat ja autofiktion synty

 

Tomi Pulkkinen on suomentanut lordi Byronin päiväkirjat. Hän on myös kirjoittanut esseen Elämä kokonaistaideteoksena, joka on kirjassa ikään kuin prologina. Esseessä Pulkkinen käsittelee muun muassa päiväkirjojen suhdetta autofiktioon.

”Byronin päiväkirjojen piirtämä kuva on oman aikamme herkeämättömän itseanalyysin varhainen peili.”

Byronin päiväkirjoja on kolme. Ensimmäinen, vuosilta 1813–14, on kirjoitettu Englannissa. Sinä aikana hän julkaisi teokset Giaour, The Bride of Abydos ja The Corsair ja kommentoi jonkin verran niiden saamaa vastaanottoa. Aika vähän hän kirjoittaa varsinaisesta teosten kirjoittamisesta. Kun Byron kertoo päiviensä kulusta, hän mainitsee nimeltä runsaasti henkilöitä, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia. Piti googlailla usein. Kiinnostavia olivat kommentit aikakauden politiikasta, sehän oli Napoleonin aikaa. Byron paljastui Napoleonin ihailijaksi. Oman aikansa kirjailijoista hän piti suurimpana Walter Scottia (sentään tuttu nimi). Kaikkien aikojen suurin oli luonnollisesti Shakespeare, jolta tuntui löytyvän osuvat sanat asiaan kuin asiaan.

”Tässä sitä taas ollaan, ypöyksin, sen sijaan, että istuisin lordi H.:n päivällispöydässä, jonne minut oli kutsuttu. Ei yksinkertaisesti huvita lähteä mihinkään. Hobhouse sanoi, että minusta tulee pian loup garou, yössä ulvova yksinäinen ihmissusi, tai metsänpeikko. Oikeassahan hän on: muita ei näy ja minä olen yksinomaan minä (William Shakespeare: Henrik VI, suom. Matti Rossi).”

Toinen päiväkirja on Byronin sisarelleen Augustalle kirjoittama matkakertomus Sveitsistä vuodelta 1816. Komeita maisemia, huonoa säätä, vuoristovaelluksen vaatimaa ponnistelua.

Kolmas päiväkirja on kirjoitettu Italian Ravennassa tammi-helmikuussa 1821. Siellä Byron oli lähellä rakastamaansa kreivitär Teresa Guicciolia. Hän piti yllä suhteita paikallisiin liberaaleihin tasavaltalaisiin ja toivoi heidän ryhtyvän kapinointiin, mutta pettyi toiveissaan. Byron kirjoittaa lukemistaan kirjoista ja kommentoi niitä. Tältä ajalta hän kirjoittaa myös valmisteilla olevasta historiallisesta tragediastaan Sardanapalos sekä runoelman Don Juan etenemisestä.

En löytänyt päiväkirjoista niin paljon epätoivoa kuin kirjalle annetusta nimestä voisi kuvitella, vaikka onhan niissä tietysti mielialojen heilahtelua. Päiväkirjoista saisi varmasti enemmän irti, jos tuntisi lordi Byronin tuotantoa, eikä vain hänen nimensä ja maineensa.

Rakasta epätoivoa. Lordi Byronin päiväkirjat ja autofiktion synty
Suomentanut ja esseen kirjoittanut Tomi Pulkkinen
Kulttuurivihkot 2022, 214 s.
Päiväkirjat vuosilta 1813–1821

***********

Helmet-haaste: kohta 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus