Los ritos del agua (Vesiriitit; ei suomennettu) on
toinen osa Eva García Sáenz de Urturin Valkoisen kaupungin dekkaritrilogiassa.
Ensimmäisen osan luin aiemmin tänä vuonna.
Ensimmäisessä osassa liikuttiin
valkoisen kaupungin eli Vitorian historiallisten muistomerkkien ympärillä.
Tässä osassa rikosten tapahtumapaikat ovat vähän kauempana kaupungista, mutta
ne ovat edelleen historiallisesti merkittäviä. Kirjan nimi Vesiriitit tulee
murhien tekotavasta, joka jäljittelee kelttien mytologiasta tunnettua
kolminkertaisen kuoleman rituaalia.
Tässä osassa murhia on vain
muutama, joka oli selvä parannus ensimmäiseen osaan. Siinä murhia oli liikaa.
Nyt en pitänyt siitä, että rikokset tulivat turhan lähelle päähenkilöä eli
Krakeniksi kutsuttua komisario Unai López de Ayalaa. Hän tunsi kaikki kolme
uhria, mutta siitä huolimatta hänet pyydettiin sairauslomalta auttamaan
tutkinnassa. Murhien syy palautuu arkeologiselle kesäleirille, jolla Kraken oli
ystäviensä kanssa teini-ikäisenä. Leirin tapahtumista kerrotaan takaumissa.
Varsinaisesti teemana on insesti,
ja laajemmin vanhemmuus yleensä. Krakenistakin on tulossa isä, kun hänen on-off
-rakastettunsa (ja esihenkilönsä) Alba tulee yllättäen raskaaksi. Krakenin
yksityiselämä on yhtä paljon esillä kuin murhatutkimus.
Pidin sarjan ensimmäisestä osasta
enemmän kuin Vesiriiteistä. Se tuntui tuoreelta perusideansa ja
tapahtumapaikkansa vuoksi. Vesiriitit toistaa vähän samaa sarjojen tapaan. Ei
tämä kuitenkaan huono ollut. Piti lukea nopeasti loppuun, jotta sain selville juonen
kiemurat. Yhden oleellisen jutun keksin jo varhain, mutta en läheskään kaikkea.
Eva García Sáenz de Urturi: Los ritos del agua
Planeta 2017, 445 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.