Kuukauden nobelisti John Steinbeck: Vihan hedelmät

Vihan hedelmät on nuoruuteni suuria lukukokemuksia. Se on ensimmäisiä englanniksi lukemiani kirjoja ja olen lukenut sen sittemmin muutamaan kertaan. Suomeksi luin Vihan hedelmät ensimmäistä kertaa tätä kirjoitusta varten.

Varoitus: juonipaljastuksia!

Vihan hedelmät kertoo Yhdysvalloista 1930-luvulla, kun maan keskiosien köyhät vuokraviljelijät joutuivat lähtemään mailtaan. Kuivuuden ja köyhtyneen maan velkaannuttamat ihmiset eivät pystyneet kilpailemaan koneellistuvan maanviljelyn kanssa.

”Niin, mutta eihän pankkikaan ole kuin ihmisiä.

Ei, siinä erehdytte ‒ erehdytte tykkänään. Pankki on jotakin muuta kuin ihmisiä. Voi käydä niin, että jokainen pankkiin kuuluva mies vihaa sitä, mitä tekee, ja kuitenkin pankki tekee sen. Sanon teille, että pankki on enemmän kuin joukko ihmisiä. Se on hirviö. Miehet laittoivat sen, mutta he eivät voi sitä hillitä.”

Liikkeelle lähteneet ihmiset joutuivat pakolaisiksi omassa maassaan. Heitä oli satojatuhansia. He lähtivät hatarien unelmien perässä Kaliforniaan, jossa piti olla hyväpalkkaista työtä. Perille päästyään he huomasivat, että työtä ei ollut, ja jos oli, siitä maksettiin niin vähän, että raha ei riittänyt edes lasten ruokkimiseen. Eivätkä he olleet tervetulleita. Seuraavan katkelman sana ”okielainen” on haukkumanimi oklahomalaiselle.

”Niin, sinulla ja minulla on järkeä. Nuo kirotut okielaiset, heillä ei ole järkeä enempää kuin tunteitakaan. Ne eivät ole ihmisiä. Ihminen ei voisi elää niin kuin ne elävät. Ihminen ei kestäisi sitä siivottomuutta ja kurjuutta. Ne eivät ole paljon gorilloita parempia.”

Vihan hedelmät kertoo oklahomalaisen Joadin perheen katkeran tarinan. Kirjan alussa perheen poika Tom on juuri päässyt vankilasta, jonne hän oli joutunut tapettuaan miehen itsepuolustukseksi. Perheen isä on nimeltään myös Tom. Äidin tärkeyttä kuvaa hänen nimettömyytensä. Hän on äiti. Lapsia on Tomin lisäksi monta. Vanhin Noak, joka on vammautunut synnytyksessä ja siksi ”outo”, tytär Saaronin Ruusu, joka on mennyt naimisiin Connien kanssa ja odottaa lasta, teini-ikäinen Al sekä pienemmät lapset Ruthie ja Winfield. Isoisä ja isoäiti kuuluvat perheeseen. Joadien mukana lähtee entinen saarnaaja Jim Casey, joka on menettänyt uskonsa nähtyään, mitä ihmisille tapahtuu. Casey on kirjan ajattelija.

Perhe alkaa hajota melkein heti. Isoisä kuolee. Oikeastaan hän kuolee samalla hetkellä, kun joutuu jättämään kodin, jonka on itse rakentanut, ja pellot, jotka on raivannut. Noak päättää jäädä Kalifornian rajajoelle. Isoäiti kuolee aavikon ylittämisen aikana. Connie lähtee tiehensä, kun näkee, ettei Kalifornia ollutkaan haaveiden mukainen. Hän ei kerro lähdöstään edes lasta odottavalle vaimolleen. Perheen sisäiset valtasuhteet muuttuvat matkan aikana. Isä Joad menettää otteensa. Äidistä tulee kokoava voima ja hän tekee päätökset. Mutta lopulta jopa Tomin on pakko jättää perhe, kun hän joutuu vaikeuksiin puolustettuaan lakkojohtajaksi päätynyttä saarnaaja Caseytä. Tomissa on kuitenkin itänyt Caseyn ajatus joukkovoimasta.

Kaikkien vastoinkäymisten ja surkeuden keskellä on jotakin positiivista: köyhien ihmisten keskinäinen solidaarisuus. Jos joku on pulassa, häntä autetaan yhteisvoimin.

Vihan hedelmiä on erilaisia. On hedelmät, joita poimitaan nälkäpalkalla. On kuollut lapsi, jonka Saaronin Ruusu synnyttää loppusivuilla. Ja vielä on jotakin muuta:

”Ihmiset tulevat kalastamaan verkoilla perunoita joesta, ja vartijat pitävät heidät loitolla; he saapuvat rämisevissä autoissaan ottamaan pois heitettyjä appelsiineja, mutta niiden päälle ruiskutetaan paloöljyä. Ja he seisovat hiljaa ja katsovat, kun perunat ajelehtivat ohi, he kuuntelevat, kun kiljuvat siat teurastetaan ojassa ja peitetään kalkilla, he näkevät appelsiinivuorien sulavan löyhkääväksi liejuksi; ja ihmisten silmissä on tappiontunnetta, ja nälkäisten silmissä on kasvavaa vihaa. Kansan sielussa kasvavat ja kypsyvät vihan hedelmät, kypsyvät viininkorjuuseen."

Steinbeckista kirjoitettaessa mainitaan aina upeat luontokuvaukset. Niitä on tässäkin yhteiskunnallisesti painottuneessa kirjassa, mutta toki palvelemassa teemaa. Vihan hedelmät on todellinen klassikko. Vaikka se kertoo 1930-luvusta, vastaavaa tapahtuu nykyisinkin. Ihmisluonto ei ole muuttunut, eivätkä yhteiskuntarakenteet ole muuttuneet.

John Steinbeckin tuotanto on laaja. Seuraavassa luettelossa on joitakin löytämiäni blogikirjoituksia. Itse olen lukenut luettelon kirjoista muut, paitsi Tuntemattomalle jumalalle ja Hiiriä ja ihmisiä, mutta ennen blogiaikaani.

Punainen poni (sheferijm), Tuntemattomalle jumalalle (Kirja-aitta), Ystävyyden talo (Einesbaari), Taipumaton tahto (Jos vaikka lukisi…), Hiiriä ja ihmisiä (Elegia), Hyvien ihmisten juhla (Tämän luin), Helmi (Eniten minua kiinnostaa tie), Oikutteleva bussi (Illuusioita), Eedenistä itään (Kirjavalas), Torstai on toivoa täynnä (Täällä toisen tähden alla)

John Steinbeck: Vihan hedelmät

Suomentanut Alex Matson

Tammi, Keltainen pokkari 2010, 440 s

Ilmestynyt suomeksi 1944

Englanninkielinen alkuteos The Grapes of Wrath 1939