Minä
olin vähällä jättää tämän kirjan kesken. Luin sen loppuun, koska se oli
erittäin nopealukuinen ja koska halusin tietää, miten kirjailija lopettaa oudon
teoksensa.
Kesken
jättäminen oli lähellä, koska en halua lukea selostusta ihmisen paloittelusta
ja syöttämisestä sioille, en
myöskään halua, että minut ensin tutustutetaan muutaman sivun verran pikkupoikaan,
joka on äitinsä kanssa jouluostoksilla tavaratalossa joka räjäytetään, ja
poika ja äitinsä kuolevat räjähdyksessä (kuvaus on hyvin verinen). Poimin tähän
vain nuo kaksi esimerkkiä.
Jonkin
matkaa kirjaa luettuani tulin siihen tulokseen, että sen on tarkoitus olla
satiirinen. Satiirin kohteena on Viron nykyinen elämänmeno, ihmisten
rahanahneus, turhat tv-julkkikset, poliitikot. Ajatuksenpoikasena on myös,
voiko Viron – ja miksei myös Suomen – kaltaisessa maassa olla sisäsyntyistä
terrorismia, maassa, josta puuttuu ”usko, intohimo ja nälkä”.
Takakanteen
on painettu Eesti Päevalehden arvostelua: ”Sininen
on sinun taivaasi on todella mukaansatempaava, ja Raudin nokkeluudet
vetävät usein suun hymyyn.” Minua ei lihankappaleiden ja raiskausten keskellä
hymyilyttänyt. Miksi niin paljon väkivaltaa, miksi?
Sininen on sinun taivaasi
on kolmas kirja, jolla osallistun dekkariviikolle.
 |
| Oksan hyllyltä -blogi |
Mihkel Raud: Sininen on sinun
taivaasi
Suomentanut
Jouko Vanhanen
Like 2011, 268 s.
Vironkielinen alkuteos Sinine
on sinu taevas 2010
Ojennan sinulle Blogger Recognition Award-palkintopokaalin :) http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html
VastaaPoistaKiitos! Vastaan varmasti, mutta ehkä tässä muutama päivä menee.
PoistaEn taida lukea. Nykyään joissain dekkareissa on mitä inhottavampia kohtauksia ja pikkutarkkaa selitystä, ehkä joku tykkää niillä mässäillä. Vähempikin riittää, pääasia että teksti vie ja on hyvin kirjoitettu, ei siinä tarvi olla niin hirveesti inhottavuuksia. Kuin se olisi jo normaalia.
VastaaPoistaOlin niin iloinen, kun huomasin kirjastossa virolaisen jännityskirjan, ja sitten tulikin tällainen pettymys.
PoistaMelkoisia "nokkeluuksia" saada lukija hymyilemään. Tai siis vaikea kuvitella, että ihmisen paloittelu nyt kovin paljon naurattaisi. Minua sinänsä fiktiivinen raakuus häiritse, jos sille on jokin merkittävä syy eli ei retostella raakuuksilla ns. huvin vuoksi, mikä tuntuu olevan yleistä. Siis raakuuksien holtiton käyttäminen kirjassa "tehokeinona".
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Joskus raakuudet ovat perusteltuja. Tämän kirjan huumorin ja väkivallan yhdistäminen ei purrut minuun.
PoistaUusi ilmiö sinänsä minulle virolainen dekkaristi. Tätä en varmastikaan pysty lukemaan (kärsivät lapset), mutta kiva tietää, että on sukukansankin joukossa tällainen jännityskirjailija.
VastaaPoistaEi kannata lukea. Et kestäisi noita lapsiin liittyviä kohtia, joita on muitakin kuin esimerkkini.
PoistaHmm, minulla on vähän sama kuin Elegialla eli fiktiivinen väkivalta sopii jos siinä on tarkoitusta mutta tyhjä retostelu on usein tympeää...en sulje pois mahdollisuutta että tätä joskus katsoisin vähän matkaa.
VastaaPoistaMinusta valittu kirjoitustyyli ja väkivalta eivät tässä sopineet yhteen.
PoistaOlen lukenut tämän, mutta bloggaaminen jäi. Muistini mukaan oli todellakin aika jännästi erilainen tunnelmaltaan. Ja kun Viron kulttuuri ei ole minulle tuttua niin paljon merkityksiä taisi jäädä ymmärtämättä.
VastaaPoistaTässä oli tosiaan paljon viittauksia esim. henkilöihin. Poliitikot luulin tunnistavani, mutta lisäksi oli suuri joukko ilmeisesti pintajulkkiksia, joiden nimistä tiesin vain Anu Saagimin.
PoistaTekstisi perusteella osaan jättää väliin. Monet nykydekkarit ovat minulle liian rajuja. Tuntuu, että dekkaria ei ole mahdollista kirjoittaa ilman kissan tai koiran listimistä. Se on pakollinen kuvio. Olen jo aiemmin raakannut lapsiuhridekkarit. En voi sietää niitä.
VastaaPoistaKyllä, lapset pitäisi jättää näistä pois.
Poista