keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Helsingin kirjamessuilla kuulin, että kirja Ruutia valkokankaalla – Elokuvien Villi länsi on elokuvakriitikko Pertti Avolan pitkäaikainen haave, jonka hän on nyt saanut toteutetuksi.
”Tämän kirjan tarkoitus on antaa lukijalle käsitys siitä, millaista elämä Villissä lännessä todella oli ja miten se toisaalta on nähty elokuvissa. Miten historialliset ja kulttuurihistorialliset faktat eroavat siitä, millaiselta länsi elokuvissa näyttää? Millä tavoin historiallisesta todellisuudesta on muokattu visuaalinen myytti?”
Tuon tarkoituksensa kirja täyttää hyvin. Pidin siitä, että luvut on jaoteltu aiheittain, eikä elokuva kerrallaan niin kuin elokuvia käsittelevissä kirjoissa usein. Kirja alkaa cowboy-myytistä (opin, että pitkiä karjanajoja oikeasti oli olemassa) ja päättyy nykyajan westerneihin. Niitä todella tehdään vieläkin, jopa Tarantino tekee. Välissä käsitellään kuuluisat lainsuojattomat, intiaanit ja naiset. Billy the Kidistä ja Jesse Jamesista on tehty valtava määrä elokuvia, joiden todenmukaisuus on niin tai näin. Kuva intiaaneista muuttuu realistisemmaksi nykyaikaa kohti tultaessa. Jotkut vanhat Villin lännen elokuvat ovat niin rasistisia, ettei nykykatsoja pysty niitä kunnolla katsomaan. Luvun otsikkona onkin ”Valkoisen miehen historiaa”. Niinhän Villi länsi elokuvissa on.

Italowesternit ja niiden vaikutus amerikkalaisiin Villin lännen elokuviin saa oman lukunsa. Yksi minun western-suosikkejani on Hyvät, pahat ja rumat, jonka olen käynyt katsomassa teatterissa kaksi kertaa ja dvd minulla on myös. Elokuvakriitikoiden tapaan Avola arvostaa Leonen elokuvista enemmän Huuliharppukostajaa.

Olen nähnyt suuren osan kirjassa mainituista melkein kahdestasadasta elokuvasta ja pystyin vertaamaan tekstiä omiin mielikuviini. Olen sitä ikäluokkaa, joka lapsena aloitti tutustumisensa Villiin länteen Bonanzasta ja Virginialaisesta. Nekin Avola mainitsee. Valitettavasti en tullut katsoneeksi Deadwood-sarjaa, jolloin olisin voinut verrata vanhaa lännen kuvaa uudempaan kehuttuun.

Tämän kirjan taustoitukset ovat varmasti mielessä, kun seuraavan kerran katson jonkun westernin.

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla – Elokuvien Villi länsi
Jalava 2017, 205 s.

***********
Sen verran olen katsonut Villin lännen elokuvia, että sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

12 kommenttia:

  1. Haluaisinpa heittää kanssasi yläfemmat! Minulla on westerneihin lämmin ja nostalginen suhde, kuten varmaan monella. Olen sen takia viisikymppiseksi asti haaveillut moottoripyöräreissusta road 66 pitkin, kunnes huomasin ettei se toteudu. Hyvät, pahat ja rumat on mieliwesternini, oli toden kanssa sitten miten hyvänsä. Näin sen kerran italiankielisenä ja metsästin sitä sen tähden pitkään sillä kielellä mutta en onnistunut. Siinä on niin lakoninen dialogi, että ymmärsin kaiken ilman tekstejä. - Laitoin tämän kirjan omalle listalleni kun siitä lehdestä luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen Hyvät, pahat ja rumat -fani, hienoa! Sinun kannataa ehdottomasti lukea tämä kirja. Minä ainakin sain siitä paljon lisää tietoa, vaikka sehän nyt oli ennestään selvää, että elokuvien Villillä lännellä ei ole paljonkaan tekemistä historiallisen totuuden kanssa.

      Poista
    2. Unohtui sanoa, että minullahan on siis soittoäänenä ollut jo vuosikymmenen Hyvät, pahat ja rumat. Onhan se vähän hyvän musiikin pilaamista, mutta se on oikeasti tosi hyvä soittoääni. Erottuu missä tahansa :)

      Poista
    3. Morriconen musiikki on siinä elokuvassa todella parhaimmillaan.

      Poista
  2. Kappas, tämä kirja alkoi kiinnostaa. Kasvamiseen kuuluvat faijan kanssa katsotut Kuukauden westernit ja upeat italolänkkärit (sekä ei-niin-upeat Bud Spencer ja Terence Hill -iloittelut). Olen myös tuota Hyvät, pahat ja rumat -leiriä: joka kerta siitä löytyy jotain uutta.


    Morriconen elokuvamusiikki värittää muuten työmatkoja aika kivasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kolmas, joka pitää samasta elokuvasta! Olisipa kiva kuulla, mitä mieltä sinä tästä kirjasta olet. (Nuo Bud Spencer ja Terence Hill -kuvat jäivät minulla yhteen.)

      Poista
  3. Hmm, voisi kirjaa vilkaista vaikken olekaan kovin paljoa länkkäreitä katsonut.
    Hyvät, pahat ja rumat oli aika hyvä vaikka mielestäni se olikin nielaissut vielä paremman puolentoista tunnin leffan nimeltä Rumat...noin muuten pidän enemmän High Noonista (High Plains Drifter on tietty kiva kompromissi High Noonista ja Leonesta), mutta myönnän että aika paljon on vielä katsomatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. High Noon ei taas kuulu minun suurimpiin suosikkeihini, vaikka sen perusasetelma on klassisista klassisin.

      Poista
  4. Kiinnostava kirja, erityisesti kiinnostaa tuon pienen sivumäärän vuoksi. Usein tuppaavat olemaan elokuvakirjat aika pitkiä ja sitä myötä pitkästyttäviä.

    Huuliharppukostaja on minun mielestäni ihan parhaitten kuunaan tehtyjen elokuvien joukossa. Hyvät, pahat ja rumat taisin kerran nähdä ja pidin sitä aika köykäisenä. Minusta parhaitten villin lännen elokuvien perusajatus on suuntautuminen pois siitä villistä eli villin lännen esitteleminen aivan liian villinä, julmana ja arvaamattomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kun lähestytään asiaa teemoittain, eikä elokuvan kerrallaan, niin sivumäärä pysyy kohtuullisena. Minä pidin tästä kirjasta, suosittelen.

      Poista
  5. Vanhat lännenelokuvat ovat kiehtovia, erityisesti Johhn Wayne - James Stewart - Gary Cooper! Mutta kyllä Kevin Kostnerin Tanssii susien kanssakin oli upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noissa vanhoissa kuvissa on kaikenlaisia, jotkut ovat jopa humoristisia.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.