Mauritiuksen pääkaupungin Port
Louisin betonislummissa Troumaronissa elää neljä nuorta.
Ève on huomannut jo varhain, että
saa ruumiillaan mitä häneltä puuttuu. ”Kynä, kumi, viivoitin, mitä vain.”
Siitä se alkoi. Nyt hän on jo kaukana. ”Etsin elämän pohjaa. Haluan tietää,
minkä värinen se on. Miltä näyttää piste, jonka jälkeen ei ole paluuta ja joka
kertoo vihdoin, mitä minä olen.”
Savita on Èven ystävä. Hänen
kotiolonsa eivät ole yhtä huonot kuin Èven ja hän yrittää suojella ystäväänsä.
Clélio on täynnä vihaa. ”Minä
olen Clélio. Olen valmis sotaan. Tappelen kaikkia ja en ketään vastaan. En pääse
pakoon tätä vihaa.”
Sad uskoo, että Troumaronista on
mahdollista päästä pois. Hän käy koulua tosissaan, vaikka viettää yöt jengin
kanssa. Hän aikoo runoilijaksi ja ihailee Rimbaudia. ”Luen ja tajuan, että
on olemassa muualla. Häikäisevien mahdollisuuksien ulottuvuus.” Sad on
rakastunut Èveen, mutta ei saavuta tyttöä.
”Kävelemme lasikaiteita
pitkin, läpinäkyvän tyhjyyden päällä. Välillämme on tuhat hiljaisuutta ja
loputon etäisyys.”
Troumaron on ankea, haiseva ja kova.
Nuorten tulevaisuus katoaa ennen kuin on alkanutkaan.
Näistä raunioista on herkkä kuvaus toivottomasta
nuoruudesta. Teksti on kaunista ja runollista, vaikka sen kuvaama elämä ei ole.
Kirja on yksi parhaita tänä vuonna lukemiani.
Ananda Devi: Näistä raunioista
Suomentanut Saana Rusi
Fabriikki 2018, 146 s.
Ranskankielinen alkuteos Ève des ses décombres 2006
***********
Maailmanvalloitus: Mauritius.
Devi kuvaa riipaisevalla herkkänäköisyydellä näiden sitkeiden kapinallisten, nuorten ihmisten universaalia irrallisuuden tunnetta, ulkopuolisuutta, etsintää, epätoivoa, taistelua ja selviytymiskeinoja matkalla kohti aikuisuutta, - ilon- ja onnenpilkahduksia unohtamatta.
VastaaPoistaHenkilöpiirto oli niin terävää, että vaikkei heihin kiinteää kontaksia saanutkaan, niin lukijana mieluisan rinnallakulkijan osan.
Oiva tuttavuus!
Näistä raunioista oli minulle todellinen löytö!
Poista