Suurin osa Jonathan Franzenin
esseekokoelman esseistä käsittelee ilmastonmuutosta ja lintuja. Harvoja muita
aiheita ovat Manhattanin muuttuvat jakolinjat, jotka muodostuvat
varallisuudesta ja ihonväristä, ja Philadelphian kauneus. Franzen kirjoittaa
Philadelphian olevan kaunis samalla tavalla kuin Sarah Stolfan valokuvat, joiden
puhdas kauneus johtuu siitä, että niiden kohteeseen ”ei ollut sekoittunut
ripaustakaan vahvaa identiteettiä”.
Kahden esseen aiheena on
kirjailija ja hänen tuotantonsa. Franzenin ystävä, kirjailija Bill Vollmann oli
minulle täysin tuntematon, mutta toinen kirjailija oli tutumpi. Edith Whartonilta
olen lukenut romaanin Viattomuuden aika.
Ilmastonmuutoksesta Franzenilla
on pessimistinen näkemys, jonka mukaan taistelu on jo menetetty.
”Valistuksen ajan suuri toivo –
että ihmiset järkensä ansiosta pystyisivät ylittämään evoluutioperäiset
rajoituksensa – on kärsinyt pahoja takaiskuja sotien ja kansanmurhien takia,
mutta vasta nyt, ilmastonmuutosongelman edessä, se on murentunut täydellisesti.”
Esseiden johtoajatuksena on, että
ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ei saisi johtaa siihen, että jätettäisiin suojelematta tällä hetkellä
sukupuuton uhkaamat lajit. ”Meidän on myös pidettävä suuri joukko
luonnonvaraisia lintuja elossa juuri nyt.” Linnuista Franzen kirjoittaa
siksi, että on innokas lintubongari. Hän kertoo vähenevistä ja uhanalaisista
merilinnuista, pikkulintujen holtittomasta metsästyksestä Välimerta
ympäröivissä valtioissa, omasta matkastaan Jamaikalle ja Saint Lucian saarelle
etsimään endeemisiä lajeja ja tutustumaan niiden suojeluun. Viimeisessä esseessä
Maailman äärillä hän matkustaa veljensä kanssa luksusmatkalle
Antarktiksen vesille. Siellä nähty keisaripingviini nousee tärkeämmäksi kuin
ilmastomuutoksesta huolehtiminen, vaikka kirjailija pohtiikin kyseisen matkan
oikeutusta.
Pidin eniten kokoelman
aloittavasta kirjoituksesta Synkkien aikojen essee, jossa Franzen
epäilee perinteisen esseen olevan kuolemassa ja sen jälkeen kirjoittaa esseen.
Siinä on jo esillä edellä mainitsemani perusnäkemys, mutta myös muita sekalaisia
asioita kuten tyrmistys Trumpin valinnasta presidentiksi, ja aina välissä Franzenin
oppi-isän toimittaja Henry Finderin ohjeita hyvän esseen kirjoittamiseen.
Jonathan Franzen: Maailman äärillä
Suomentanut Raimo Salminen
Siltala 2019, 275 s.
Englanninkielinen alkuteos The End of the End of the Earth 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.