Jonathan Franzen: Maailman äärillä

 

Suurin osa Jonathan Franzenin esseekokoelman esseistä käsittelee ilmastonmuutosta ja lintuja. Harvoja muita aiheita ovat Manhattanin muuttuvat jakolinjat, jotka muodostuvat varallisuudesta ja ihonväristä, ja Philadelphian kauneus. Franzen kirjoittaa Philadelphian olevan kaunis samalla tavalla kuin Sarah Stolfan valokuvat, joiden puhdas kauneus johtuu siitä, että niiden kohteeseen ”ei ollut sekoittunut ripaustakaan vahvaa identiteettiä”.

Kahden esseen aiheena on kirjailija ja hänen tuotantonsa. Franzenin ystävä, kirjailija Bill Vollmann oli minulle täysin tuntematon, mutta toinen kirjailija oli tutumpi. Edith Whartonilta olen lukenut romaanin Viattomuuden aika.

Ilmastonmuutoksesta Franzenilla on pessimistinen näkemys, jonka mukaan taistelu on jo menetetty.

”Valistuksen ajan suuri toivo – että ihmiset järkensä ansiosta pystyisivät ylittämään evoluutioperäiset rajoituksensa – on kärsinyt pahoja takaiskuja sotien ja kansanmurhien takia, mutta vasta nyt, ilmastonmuutosongelman edessä, se on murentunut täydellisesti.”

Esseiden johtoajatuksena on, että ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ei saisi johtaa siihen, että jätettäisiin suojelematta tällä hetkellä sukupuuton uhkaamat lajit. ”Meidän on myös pidettävä suuri joukko luonnonvaraisia lintuja elossa juuri nyt.” Linnuista Franzen kirjoittaa siksi, että on innokas lintubongari. Hän kertoo vähenevistä ja uhanalaisista merilinnuista, pikkulintujen holtittomasta metsästyksestä Välimerta ympäröivissä valtioissa, omasta matkastaan Jamaikalle ja Saint Lucian saarelle etsimään endeemisiä lajeja ja tutustumaan niiden suojeluun. Viimeisessä esseessä Maailman äärillä hän matkustaa veljensä kanssa luksusmatkalle Antarktiksen vesille. Siellä nähty keisaripingviini nousee tärkeämmäksi kuin ilmastomuutoksesta huolehtiminen, vaikka kirjailija pohtiikin kyseisen matkan oikeutusta.

Pidin eniten kokoelman aloittavasta kirjoituksesta Synkkien aikojen essee, jossa Franzen epäilee perinteisen esseen olevan kuolemassa ja sen jälkeen kirjoittaa esseen. Siinä on jo esillä edellä mainitsemani perusnäkemys, mutta myös muita sekalaisia asioita kuten tyrmistys Trumpin valinnasta presidentiksi, ja aina välissä Franzenin oppi-isän toimittaja Henry Finderin ohjeita hyvän esseen kirjoittamiseen.

Jonathan Franzen: Maailman äärillä
Suomentanut Raimo Salminen
Siltala 2019, 275 s.
Englanninkielinen alkuteos The End of the End of the Earth 2018