Sisäpiha on
algerialaisen Mohammed Dibin esikoisteos vuodelta 1952. Kirja aloittaa trilogian Dibin kotikaupungista Tlemcenistä. Trilogian toinen osa on
suomennettu nimellä Vuoret odottavat, mutta kolmas on jäänyt suomentamatta.
Kymmenvuotias
Omar asuu suuressa vuokratalossa äitinsä, kahden siskonsa ja halvaantuneen
äidinäidin kanssa. Isä on kuollut vuosia sitten. Äiti yrittää ansaita
ompelemalla kangastossujen päällisiä, mutta rahasta on tiukkaa. Puute kärjistää
äidin suhdetta lapsiin. Kerran hän suututtuaan heittää Omaria veitsellä. Isoäiti
jää lähes ilman huolenpitoa. Talossa kaikki ovat köyhiä. Silloin tällöin ristiriidat
johtavat yleiseen riitelyyn, nimittelyyn ja haukkumiseen.
Omarin elämää hallitsee nälkä.
Usein on päiviä, jolloin perheellä ei ole mitään syötävää, mutta hän ei
todellakaan ole ainoa.
”Omarin
kaltaisia nimettömiä ja viluisia lapsia hortoili paljasjaloin vastaan joka
kadulla. Heidän huulensa olivat mustat, heillä oli raajat kuin hämähäkillä ja
silmissä kuumeen kiilto. Monet heistä kerjäsivät arkaillen toreilla ja
ovenvierustoilla. Tlemcenin talot olivat heitä tupaten täynnä, heitä ja heidän
ääniään.”
Omar on lapsi, mutta hän
ihmettelee, miksi jotkut ovat rikkaita ja toiset köyhiä, miksi joillakin on
ruokaa ja toisilla ei. Ja miksi ihmeessä aikuiset eivät kapinoi. Joskus hän kuitenkin
kuulee aikuisten puheista epämääräisiä huhuja. Joitakin vuokraviljelijöitä on
pidätetty. Heidän talossaan asunutta miestä etsitään kapinoinnista syytettynä.
Pinnan alla on tapahtumassa jotakin.
Sisäpiha päättyy, kun toinen maailmansota syttyy. Kirja on ilmestynyt kaksi vuotta ennen Algerian itsenäistymissodan
alkamista. Lukiessa tuntuikin koko ajan, että Sisäpiha ennakoi Algerian
sotaa.
Mohammed Dib: Sisäpiha
Suomentanut Natalia Baschmakoff
Gummerus 1978, 173 s.
Ranskankielinen alkuteos La grand maison 1952
***********
Maailmanvalloitus: Algeria.
Tämä oli minusta aika raskas ja ahdistava kirja. Hyllyssäni on myös tuo Vuoret odottavat, ja olen koko ajan suunnitellut senkin lukemista, mutta en ole vielä saanut aikaan. Tuskinpa sekään yhtään kevyempää luettavaa on, joten kerään vielä rohkeutta sen aloittamiseen.
VastaaPoistaNälkää ja kurjuutta, sitähän tässä on. Ainoa iloinen hetki taisi olla parempiosaiselta sukulaiselta saatu ruokakori.
Poista