Edwidge Danticat: Näen, muistan, hengitän

 

Edwidge Danticat on haitilais-yhdysvaltalainen kirjailija. Hän muutti 12-vuotiaana Haitista New Yorkiin. Haiti on otsikoissa vain luonnonkatastrofien tai poliittisten mullistusten aikaan. Näen, muistan, hengitän ei kerro niistä, vaan äitien ja tyttärien välisistä suhteista. Sellaisena se sopii hyvin Tuijata-blogin naistenviikkohaasteeseen.

Kirjan naiset ovat Sophie, hänen äitinsä Martine ja tätinsä Atie sekä isoäiti Ifé. Miehet ovat pelkkiä sivuhenkilöitä. Pelottavimpia ovat Uzi-konepistooleja kantavat macoute-sotilaat, lähes poikaset, jotka terrorisoivat maaseutua.

Sophie muuttaa 12-vuotiaana New Yorkiin äitinsä luo. Siihen asti hänet on kasvattanut Atie-täti. Sophien ja Martinen välit katkeavat, kun Sophie alkaa seurustella äitinsä vastustuksesta huolimatta. Heillä molemmilla on traumansa ja painajaisensa, ja Atie-tädillä myös.

”Tyttö opetetaan etsimään aviomiestä”, hän sanoi. ”Hänen pöksyjään tökitään keskellä yötä ja tutkitaan onko hän vielä ehjä. Hänen pissaamistaan kuunnellaan, pissaako hän liian äänekkäästi. Jos pissaa äänekkäästi, se tarkoittaa että jalkojen välissä on isot tilat.”

Sophie on päättänyt, ettei siirrä aaveitaan omalle tyttärelleen Brigittelle.

Vaikka kirjassa liikutaan välillä Haitissa ja välillä Yhdysvalloissa, sen ydin on Haitissa. Isoäiti Ifén luona ovat sokeriruokopellot, vanhat uskomukset, laulut ja tarinat.

”Muista että me olemme kuin vuoret, eivätkä vuoret itke.”

Näen, muistan, hengitän kertoo perinteiden ja pahojen tapahtumien raskauttamista ihmissuhteista, mutta se herättää myös toivon, että painolastista voi vapautua.

Edwidge Danticat: Näen, muistan, hengitän
Suomentanut Leena Tamminen
Gummerus 1999, 229 s.
Englanninkielinen alkuteos Breath, Eyes, Memory 1994

***********

Maailmanvalloitus: Haiti.