Edwidge
Danticat on haitilais-yhdysvaltalainen kirjailija. Hän muutti 12-vuotiaana
Haitista New Yorkiin. Haiti on otsikoissa vain luonnonkatastrofien tai
poliittisten mullistusten aikaan. Näen, muistan, hengitän ei kerro
niistä, vaan äitien ja tyttärien välisistä suhteista. Sellaisena se sopii hyvin Tuijata-blogin naistenviikkohaasteeseen.
Kirjan
naiset ovat Sophie, hänen äitinsä Martine ja tätinsä Atie sekä isoäiti Ifé.
Miehet ovat pelkkiä sivuhenkilöitä. Pelottavimpia ovat Uzi-konepistooleja
kantavat macoute-sotilaat, lähes poikaset, jotka terrorisoivat maaseutua.
Sophie
muuttaa 12-vuotiaana New Yorkiin äitinsä luo. Siihen asti hänet on kasvattanut
Atie-täti. Sophien ja Martinen välit katkeavat, kun Sophie alkaa seurustella
äitinsä vastustuksesta huolimatta. Heillä molemmilla on traumansa ja
painajaisensa, ja Atie-tädillä myös.
”Tyttö
opetetaan etsimään aviomiestä”, hän sanoi. ”Hänen pöksyjään tökitään keskellä
yötä ja tutkitaan onko hän vielä ehjä. Hänen pissaamistaan kuunnellaan,
pissaako hän liian äänekkäästi. Jos pissaa äänekkäästi, se tarkoittaa että
jalkojen välissä on isot tilat.”
Sophie
on päättänyt, ettei siirrä aaveitaan omalle tyttärelleen Brigittelle.
Vaikka
kirjassa liikutaan välillä Haitissa ja välillä Yhdysvalloissa, sen ydin on
Haitissa. Isoäiti Ifén luona ovat sokeriruokopellot, vanhat uskomukset, laulut
ja tarinat.
”Muista
että me olemme kuin vuoret, eivätkä vuoret itke.”
Näen,
muistan, hengitän kertoo perinteiden ja pahojen tapahtumien
raskauttamista ihmissuhteista, mutta se herättää myös toivon, että
painolastista voi vapautua.
Edwidge Danticat: Näen, muistan, hengitän
Suomentanut Leena Tamminen
Gummerus 1999, 229 s.
Englanninkielinen alkuteos Breath, Eyes, Memory 1994
***********
Maailmanvalloitus: Haiti.
Haitilta ei ole tullut luettua kyllä mitään! Hieno löytö.
VastaaPoistaMeille vieraammistakin maista onneksi silloin tällöin suomennetaan romaaneja.
PoistaKumma juttu, mutta eilen tai toissapäivänä autoa ajellessa tuli mieleeni kohtaus, joka sisältyy lukemaasi romaaniin. Siinä ollaan postituskonttorissa lähettämässä tante Atielle rahhoo ja pakettia. Kohtaus teki minuun vaikutuksen, koska aikoinaan lähettelimme veljelleni Australiaan ja saimme häneltä samantapaisia viestejä. Luin katkelman näköjään vuonna 2014 kirjasta Sama meri, eri maa. Kirja on koostettu aasialaisen, afrikkalaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden näytteistä.
VastaaPoistaOlipa sattuma! Koska Atie ei osannut lukea, hänelle lähetettiin terveiset kasetteina. Mainitsemastasi kirjasta en ollut kuullutkaan.
PoistaMekin laitettiin veljelleni aika usein "äänikirjeitä" kasetteina, vaikka hän kyllä on osannut lukea englanniksikin, jäämistöstä päätellen.
PoistaÄänikirjeet olivat varmasti hyvin persoonallinen viestintämuoto.
PoistaKirjallisuuden yksi hienoista puolista on tuo mahdollisuus kurkistaa kulttuureihin.
VastaaPoistaKiitos, että osallistut naistenviikkohaasteeseen!
Kirjallinen maailmanvalloitukseni on johdattanut minut monien ennestään tuntemattomien kulttuureiden pariin.
PoistaKiitos haasteen vetämisestä!