sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Claes Andersson: Seuraavaksi Jätkäsaari

 

Seuraavaksi Jätkäsaari on jatkoa Claes Anderssonin omaelämäkerrallisiksi tulkittaville romaaneille Oton elämä ja Hiljaiseloa Meilahdessa. Kirjan alaotsikkona on Oton elämä 3. Se julkaistiin syksyllä 2019 muutama kuukausi Anderssonin kuoleman jälkeen.

Otto tuntee olevansa vanha.

Vasta äskettäin hän oli iäkäs mies, mutta nyt hänestä on peruuttamattomasti tullut vanha ukko.”

Onneksi hän kuitenkin jatkaa kirjoittamista. Hän kirjoittaa elämästään uudessa asuinpaikassaan Jätkäsaaressa. Hän seuraa aktiivisesti uutisia ja kommentoi niitä. Lausuu mielipiteitään maailman johtajista, mutta myös kirjallisuuden hienoudesta ja kirjastolaitoksen erinomaisuudesta.

Väliin Otto sijoittaa muistojaan poliittisen uransa alkutaipaleesta, mutta vielä enemmän kokemuksiaan mielenterveyspotilaiden hoidosta ja hoidon kehittymisestä. Hän on ollut nuoresta lähtien kiinnostunut henkisen väkivallan ongelmista ja kirjoittaa kahdessa luvussa tavoista ja motiiveista ”rikkoa ihmisen henkinen tasapaino – eli tehdä hänet hulluksi”.

Jonkinlaisena punaisena lankana kirjassa kulkee tarina Oton ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä välirikosta ja sovinnosta.

Seuraavaksi Jätkäsaari on inhimillinen ja viisas kirja vanhenemisesta ja ystävyyden merkityksestä.


Claes Andersson: Seuraavaksi Jätkäsaari. Oton elämä 3
Suomentanut Laura Jänisniemi
WSOY 2019, 224 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Busholmen nästa 2019

***********

Helmet-haaste: kohta 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Claes Anderssonia en ole koskaan lukenut, mutta voisin kyllä joskus kokeilla. Hän vaikutti hyvin sivistyneeltä ihmiseltä.

    VastaaPoista
  2. Anderssonhan oli enemmän runoilija kuin romaanikirjailija, mutta minäkään en ole lukenut hänen runojaan.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.