keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

 

Surullisen pianistin alku on kafkamainen. Pianisti Ryder saapuu hotelliin esiintymismatkalla. Hän ei tiedä aikatauluaan, vaikka hänen pitäisi. Hän ei saa pyydetyksi sitä vierailua järjestävältä naiselta. Hotellihuoneen hän uskoo lapsuutensa huoneeksi Englannissa.

Tunnelma jatkuu unenomaisena. Ryder ei tunnista ihmisiä, jotka hänen pitäisi tuntea. Toisaalta hän kohtaa vanhoja englantilaisia koulutovereitaan, vaikka on nimeltä mainitsemattomassa keskieurooppalaisessa kaupungissa. Hän katsoo elokuvaa 2001: Avaruusseikkailu, jossa esiintyvät Clint Eastwood ja Yul Brynner. Hän ei saa edellään kulkevaa naista kiinni, vaikka kuinka yrittää, ja lopulta nainen katoaa hänen näkyvistään. Kaupungin kadut ja rakennukset tuntuvat vaihtavan paikkaa ja muuttuvan toisikseen. Ryderin kyvyttömyys sanoa ei vie hänet iltapukujuhliin pelkässä kylpytakissa, joka aukeaa ja paljastaa hänen alastomuutensa. Unista tutut näyt seuraavat toisiaan.

Ishiguron kirjoissa on aina omanlaisensa tunnelma. Surullisen pianistin unimaisuus tuntui alkuun hämmentävältä, mutta kun totuin siihen, aloin kiinnostuneena odottaa, mitä outoa seuraavaksi tapahtuu.

Ryderin on tarkoitus esiintyä suuressa iltajuhlassa, jossa orkesteria johtaa herra Brodsky, koko kaupungin tuntema entinen kapellimestari, nykyinen juoppo, joka on lopettanut juomisen valmistautuessaan juhlaan. Juhlien vastuullinen järjestäjä hotellinjohtaja Hoffman puhuu Ryderille katastrofiin päättyneen illan jälkeen:

Herra Brodskyn tämäniltainen esitys oli mielestäni hienointa, mitä tässä konserttisalissa on kuultu moneen vuoteen. Ainakin koko sinä aikana, jolloin minä olen pystynyt arvioimaan musiikkia. Mutta näitte itse, mitä tapahtui. Ihmiset eivät halunneet sitä, se säikäytti heidät. Se oli heille liikaa.”

Musiikkiteoksen rohkeasta rakenteesta ja muodon rajoituksista puhutaan muuallakin. Samat sanat voidaan yhdistää mihin tahansa taiteeseen, vaikka Surulliseen pianistiin.

Taiteen ymmärtämisen ja vastaanottamisen lisäksi Surullinen pianisti on kirja paljosta muustakin, kuten ihmissuhteista, Ryderin ja hänen vaimonsa Sophien, Sophien ja hänen isänsä, herra Brodskyn ja hänen ex-puolisonsa, Hoffmanin ja hänen vaimonsa. Soittaessaan Ryder nauttiisiitä, kuinka vaivattomasti tunteiden sotkuiset solmut kohosivat pintaan, raukenivat ja erkaantuivat”.

Kirjoista tulee usein sanotuksi, että ne ovat kiehtovia tai mystisiä. Surulliseen pianistiin molemmat adjektiivit sopivat.

Muissa blogeissa mm. 1001 kirjaa ja pieni elämä ja Kirjaluotsi.


Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti
Suomentanut Helene Bützov
Tammen Keltainen kirjasto 2019, 658 s.
Englanninkielinen alkuteos The Unconsoled 1995

4 kommenttia:

  1. Ishiguroa voisi lukea enemmän. Hänellä on ihan omanlaisensa kirjallinen maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken lisäksi hänen maailmansa on jokaisessa kirjassa erilainen.

      Poista
  2. Tää on mulla lukulistalla ja viime aikoina on syyhyttäny lukea Ishiguroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullinen pianisti on käsittääkseni jakanut mielipiteitä, mutta kun kirjaan pääsee sisälle, se palkitsee.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.