Olen lukenut aikaisemmin Sjónin
erinomaisen romaanin Skugga-Baldur. Kun Argon lastu oli nostettu
esille kirjastossa, päätin kokeilla sitä.
Argon lastu on melkoinen sekoitus mukaillen
kerrottuja antiikin myyttejä ja vähän muutakin. Tarinoita kertoo vuonna 1949
Kronos-varustamon rahtilaivan perämies Kaineus, ja niitä kuuntelee Valdimar
Haraldson, joka on laivalla varustamon omistajan lahjoittamalla matkalla.
Kaineus kertoo Iasonin Argo-laivan matkasta, jolla sanoo olleensa mukana. Hänen
tarinassaan Lemnoksessa runonlaulaja esittää version Völsunga-saagasta ja Argo
käy paluumatkallaan Ultima Thulessa saakka. Kaineus kertoo oman taustansa Kainiksena,
jonka Poseidon ensin raiskasi ja sen jälkeen muutti mieheksi hänen pyynnöstään.
Rahtilaivalla puuhaa myös Lemnoksen Hypsipyle stuertin vaimona.
Oma omituisuutensa on Valdimar
Haraldson, jonka suurin mielenkiinnon kohde on kalan kulutuksen yhteys pohjoisen
ihmisrodun ylivertaisuuteen. Hän on esittänyt hypoteesinsa aiemmin julkaisemassaan
Fisk og Kultur -lehdessä.
”Me uskomme, että pohjoinen
rotu, joka on lukemattomien sukupolvien ajan harjoittanut kalastusta
rannoillaan ja käyttänyt siten kalaa pääravintonaan, saa kiittää
kukoistuksestaan ennen kaikkea ruokavaliotaan, ja että pohjoinen rotu on tästä
syystä voimakkaampi ja edistyneempi kuin muut rodut, jotka eivät ole yhtä
helposti päässeet käsiksi meren rikkauksiin.”
En ihan päässyt selville siitä, mitä tällä kaikella oli tarkoitus sanoa, mutta Argon lastu on luovasti ja usein hauskasti kirjoitettu. Ainakin sitä lukiessa tuli kerratuksi vanhoja tietoja myyteistä, usein nettiä apuna käyttäen.
Suomentanut Tuomas Kauko
Like 2008, 142 s.
Islanninkielinen alkuteos Argóarflísin 2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.